Follow by Email

lauantai 24. marraskuuta 2012

Elämää vaatekaapissa

Yritän pukea sanoiksi nyt sitä uskomattoman hienoa ja samalla pelottavaa kokemusta, mikä seurasi kaapista ulostulosta.

Aloin jo hitusen raottelemaan varovasti ja ujosti kaapin ovea uudenvuoden 2007 nurkkamilla, kun avauduin silloiselle vaimolleni kertoen olevani trans- jotain. Silloin en vielä sen paremmin ulos tullut, huutelin vain ovenraosta ja siihenkin vastattiin, että ole vaan siellä, et saa näkyä. Menikin aika vaikeaksi koko elämä joksikin aikaa. Oli kyllä lupa pukeutua naisten vaatteisiin, mutta vaimo ei halunnut nähdä tai kuulla mitään. Ole siinä nyt sitten salaa jotain, mistä toinen kuitenkin tietää ja samalla sen kuitenkin kieltää. Kaikki vaatteet piti olla pois näkyvistä - siis kaikki MINUN tyttöjen vaatteet. Niitä alkoi ollakin jo niin hyvä määrä, että sai käyttää kaiken mielikuvituksensa, että ne olivat pois näkyvistä. Ainut helpotus oli ehkä, kun ei tarvinnut pelätä enää oman salaisen vaatevaraston löytymistä. Toinen tiesi asiat  ja jos halusi kerran olla näkemättä mitään, niin olkoot sitten penkomatta paikkoja.

Ajan kuluessa etääntyminen jatkui. Koskapa vaimo oli kotona ollessaankin muissa maailmoissa, niin kyllähän se lopulta johti siihen, että en enää välittänyt niin aktiivisesti piilotella. Kaappiini tuli tilaa ajatukselle siitä, että en ehkä olekaan vain tiitti (transvestiitti), vaan kyse on jostain minun mielestäni enemmästä. Tutkimuksiin siis. Toki olin käynyt keskustelemassa jo heti tuon uudenvuoden avautumiseni jälkeen Setan transtukipisteelläkin lukuisia kertoja, mutta ei se oikein avannut minulle tilannettani - tai ehkä avasikin. Tuskin olisin mennyt noihin tutkimuksiin ja edennyt tähän nykytilanteeseeni koskaan ilman niitä keskusteluja tukipisteen Maaritin kanssa. Ei voi tietää.

Termit sekaisin? Lyhyesti: transvestiitti eli tiitti on henkilö, joka nauttii pukeutumisesta toisen sukupuolen mukaisiin vaatteisiin, muttei halua varsinaisesti elää kyseisessä roolissa sen enempiä. Transsukupuolinen taas haluaa olla ja elää - tulla kohdelluksi itseään naisena kokoaikaisesti. Tähän yleensä liittyy myös hormoonihoidot ja kirugiset toimenpiteet. Näin ihan lyhykäisesti, mutta katsokaa tarkemmin jostain pätevästä tietolähteestä, sillä ei ole tarkoitus alkaa mitään tietosanakirjaa tähän naputtelemaan. Yritän vain kuvata sitä, että ehkä tavallaan itsekin olin tiitti tai niin ainakin luulin. Siinä vain kävi niin, että omat sisäiset tuntemukset vaativat lopulta enemmän. Se pukeutuminen ei vaan ollut riittävää. Se alkoi tuntumaan turhauttavalta. Koin, ettei se ole oikeaa, vaan jotain pelleilemistä - jatkuvaa naamiasleikkiä.

Pukeutuminen oli siis lopulta aivan sivuseikka sen rinnalla mitä oikeasti koin ja koen olevani. Aiemmin pukeuduin, jotta voisin olla edes hetken nainen. Nyt minä olen nainen ja pukeudun sen mukaisesti. Siinä on iso ero minulle, vaikka ulospäin se voi näyttää samalta. Samalla se tiittiaikainen unelma omasta vaatekaapista naisten vaatteineen toteutui. Nyt siellä kaapissa on vaatteet, enkä minä enää. Joskin kaappi meni uusiksi - se mistä minä tulin ulos, hajosi niin tuhannen päreiksi, ettei siitä enää vaatekaapiksi olisi ollut. On toki myönnettävä, että piilottelun ja salailun aikoinaan tuomaa jännitystä jopa kaipaa nyt joskus, kun tämä kaikki on tavallista arkea. Vaan on tämä niin ihanaa nyt, ettei ole koskaan tehnyt mieli takaisin kaappiin. Ei kaapit ole tehty asuttaviksi.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.