Follow by Email

maanantai 10. joulukuuta 2012

Pakkohoitoa ja riippuvuuksia

Kun olen pohjimmiltani ollut aika itsenäinen koko ikäni, niin voin vain hämmästellä muutosta itsessäni. Tavallaan ensin annoin periksi jollekin tunteelliselle puolelle itsessäni ja se jämäkkä, tarkka ja tunnevammainen insinööriminä sai luvan väistyä taka-alalle. Samalla kertaa meni romukoppaan moni muukin asenteellinen näkemys ja minusta taisi tulla aika vapaamielinen tai ainakin paljon entistä suvaitsevampi. Jouduinhan minä pohtimaan ihastumisiani ja rakastumisiani moneen kertaan, vaikka tietä tasoittikin jo jonkin asteinen itsensä hyväksyminen pohjilla. Olinhan itsekin jotain yhteiskuntanormeista poikkeavaa, missä oli sulateltavaa, kun sen olin lopulta ymmärtänyt. Silti ei ollut ihan helppoa todeta, että entisenä umpiheterona yht'äkkiä olenkin rakastunut mieheen - ihan sama olenko minä itse mies, nainen vai jotain siltä väliltä. Onneksi myöhemmin selvisi, että mies onkin samanlainen nainen kuin itse olen eli nyt ollaankin sitten vissiin lepakoita. Kuka nyt jaksaa ikänsä olla tylsä hetero.

Antaa mennä vaan. Niin se meni. Päätin tulkita asian niin, että rakastuin - en mieheen, en naiseen, vaan ihanaan ihmiseen. Aivan sama, ollako hetero, lepakko tai jotain muuta. Ja ihana olikin ihastusrakastukseni, niin ihana, että jäin koukkuun. Ei mennyt aikaakaan, kun huomasin olevani ensin läheisyysriippuvainen ja sitten hyvin pian myös läheisriippuvainen. Ja miksi minä nyt tästä kerron. Kerron tästä juuri nyt siksi, että olen työmatkalla Oulussa. Nuo riippuvuuteni nostavat taas päätään, sillä olen täällä ilman rakastani ja ikävä jäytää mieltä. Onneksi vain yksi yö ja huomenna takaisin kotiin. Usein olemme yhdessä näillä työreissuilla, nyt siis ypöyksin.

Diagnoosin tapainen hapuilu: Estrogeeni aiheutti ensin ainakin toisen murrosiän. Minusta tuli herkkä, itkin ihan kaikkea. Myös turhaa kiukuttelua oli havaittavissa. Ihastumisetkin olivat kaiketi herkässä, mutta lopullinen tilanteen menetys oli seurauksena, kun joku osasi koskettaa minua oikein, löysi ne oikeat narut, mistä nykiä. Hän tiesi mitä sanoa, mutta ei silti ollut tunkeileva ja oli umpirehellinen kaikesta. Mistä sen rehellisyyden tiesi? Siitä, että hän kertoi itsestään sellaisia asioita, mitkä moni olisi jättänyt omaksi tiedokseen. Syntyi luottamus, joka on päivä päivältä kasvanut. Samoin on kasvanut alun ihastuminen nopeasti rakkaudeksi ja rakkaus joka päivä yhä suuremmaksi rakkaudeksi. Kaksi ja puoli vuotta pian on tuo rakkaus kasvuaan jatkanut eikä kasvulle näy loppua. Kiitos kultani, että uskalsit tulla elämääni.

Näinkin voi käydä ihmiselle, joka ei voinut lähteä transprosessiin, koska pelkäsi menettävänsä kaiken. Ihmiselle, joka sanoi pitävänsä vain tytöistä. Ihmiselle, joka lopulta heittäytyi tähän kaikkeen oman sisäisen pakottavan tarpeensa vuoksi. Ihmiselle, joka ei uskaltanut, mutta rakentamalla pakkotilanteita, oli hänen pakko uskaltaa mennä kohti tuntematonta. Ihmiselle, joka ei ollut onnellinen, mutta halusi löytää onnensa. Ihmiselle, joka oli tietynlainen stereotypia itsekin: insinööri, rivitalonpätkä Espoossa, vaimo, koira ja farmariauto. On tämä ollut eräänlaista pakkohoitoa, mutta ihan vapaaehtoisesti olen pakkoni rakennellut. Alkuun tarvittiin kuitenkin kunnon potku ja se tuli, kun joku jossain tilaisuudessa kertoi omista hyvistä transkokemuksistaan ja siten rikkoi sisältäni sen viimeisenkin lukon, mikä esti menemästä eteenpäin. Kun kertojasta näki, kuinka hän oli onnistunut ja onnellinen, niin silloin sisälläni naksahti ja insinööriminä sai väistyä tunteiden tieltä -ja kävi, kuten kävi.

3 kommenttia:

  1. Voiko ihanammin toisesta kirjoittaa. Voi rakas Jennani, ihanaa, että sinä uskalsit alkaa seurustelemaan kanssani. Mä rakastan sua <3<3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3<3 Mitäs me kaksi rohkeaa. Vaan kyllä sinulta kysyttiin enemmän kanttia ja onneksi sitä riitti :) <3

      Poista
    2. Ja muuten, niin minäkin rakastan sinua, oma Veera kultani <3<3<3

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.