Follow by Email

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Paljon kysymyksiä ja oikeat vastaukset niihin

Lueskelin tänään päiväkirjani alkuajoilta mietteitäni ja osui silmiini pohdinta. Näin kirjoittelin 8.5.2010:

En ehkä tiedä, minne olen matkalla. Tiedän kuitenkin sen, että paikoilleen ei nyt pidä jäädä enää. Aivan liian kauan olen paikoillani ollut ja nyt olen siis lähtenyt matkaan. Vaan minne saavun, saavunko, vai onko matka loputon ilman päämäärää? Lähdinkö edes oikeaan suuntaan? Ja jos joskus saavun perille, niin mikä siellä minua odottaa? Onko se jotain sellaista, jota lähdin etsimään ja voinko jäädä sinne vai jatkanko sittenkin matkaa, etsimistä? Ja vaikka löytäisinkin sen, mitä lähdin hakemaan, onko se sitä, mitä vielä silloinkin kaipaan? Vai luulenko vain nyt, että kaipaan sitä mitä etsin, mutta löytäessäni sen, huomaan, etten olekaan enää kiinnostunut koko asiasta? Ja voi hyvin olla, että tässä asiassa löytäjä joutuu pitämään löytämänsä. Löydettyään ei voi enää siitä luopua, vaikka haluaisikin. Kirous olisi lopullinen. Matka on muuttanut minut silloin siksi, mitä löysin, vaikka se ei olisikaan hakemaani. Lisäksi epäilys matkan töyssyisyydestä pistää epäröimään ja matka voi loppua rytinällä kaseikkoon.

Paljon oli kysymyksiä, joita pohdin. Silloin en noihin kysymyksiin osannut vastata, mutta nyt 2,5 vuotta myöhemmin minulla saattaa olla ainakin voimakas aavistus, miten tämä meni ja menee. Suunta oli minulle oikea, tosin matka on kesken vielä - toivottavasti se kestääkin ilman ihmeellisempiä rytinöitä. Se mitä löysin, on hyvinkin vastannut silloisia odotuksiani. Tosin ihan puskista tuli mukaan matkaseuraa - ihanaa matkaseuraa, jonka kanssa matkustelemme loppuikämme yhdessä. Tästä ei tullut sittenkään kirousta, vaan jotain ihanaa, sitä mitä olisi pitänyt lähteä etsimään jo paljon aikaisemmin, vaikka uskon tämän olleen juuri oikean ajankohdan. Aikaisemmin en olisi ehkä osannut löytää tätä kaikkea, mitä nyt olen löytänyt. Olen löytänyt paljon enemmän kuin kuvittelin etsiväni, olen löytänyt elämän.

Luulin siis löytäväni itseni, tavan jatkaa entistä elämääni. Vaan löytyi kokonaan uusi elämä. Sanoin prosessin alussa usein, että hei, se olen minä. En minä muutu miksikään. Olen se sama ihminen, te ette vain ole tunteneet minua kokonaan. Nyt voin hyvin myöntää olleeni väärässä. Tämä prosessi on muuttanut ainakin minua. Kun se piilossa pidetty minä sai tilaa elää, nousi pintaan moni asian, mistä en ehkä itsekään tiennyt. Muutun yhä vieläkin koko ajan. Muutokset, jotka normaalisti tapahtuvat ympäristön ja kasvatuksen vaikutuksesta koko elämän aikana, ovat tapahtuneet minulle parissa vuodessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.