Follow by Email

tiistai 31. joulukuuta 2013

Uudenvuoden paukuttelua

Meillä aloitettiin railakkaasti uudenvuoden juhliminen aattopäivänä jo puoliltapäivin. Pauketta ja räiskettä on riittänyt, kun purettiin alakerrassa saunan ja pesuhuoneen väliseinää. Voi tätä vuodenvaihdetta näinkin juhlia, eiks niin. Eikä ole yhtään tylsää, sillä edesmenneen postimiehen rakentamassa talossa tulee jatkuvasti yllätyksiä vastaan. Moneen kertaan suunnitelluksi aiotut ratkaisut suunnitellaan purkutöiden edetessä jälleen kerran uudelleen. Ja kaikki on todellakin rakennettu silloin joskus niin, että ei ole ollut ajatustakaan, että niitä joskus purettaisiin. Nyt puretaan.

Tältä päivältä on homma paketissa ja jatkuu tavallisena aattoillanviettona, syömistä ja juomista. Huomenna pääsee taas polttelemaan kaloreita moukarin ja sorkkaraudan varteen. Vaan eipä tässä sen kummempia tällä erää ole. Hyvää alkavaa uutta vuotta kaikille.

Raketteja ei tänä vuonna ostettu...

mutta väriä tuli eilen hiuksiin..

ja pauketta riitti tänään saunaosastossa

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Mitä joulu merkitsee minulle?

Joulu - ihanaa. Ja ihanammaksi sen tekee tänä vuonna vielä se, että minulla on yli kaksi viikkoa lomaa tässä joulun aikaan. Sanovat, että tällä joululla olisi tekemistä jonkun reilut pari tuhatta vuotta sitten syntyneen jessen syntymän kanssa. Uskoo ken haluaa. Minun joulussani on vain kyse mukavasta ja kiireettömästä ajanvietosta rakkaani kanssa ja toki hyvästä jouluruoasta. Joskus aikaisemmassa elämässäni en koskaan joulua valmistellutkaan, vaan aina vietimme joulun silloisen anoppini luona syöden ja juoden hänen vieraanaan. Oli sekin ihanaa ajanviettoa silloin, kun jouluaattona istuimme tuntikausia joulupöydässä syöden ensin kalakierroksen ja perään kinkku ja laatikkoruoat jälkiruokaa unohtamatta. Samoilla eväillä meni vielä seuraavakin päivä.

Vaan nyt on ollut Jenskun aika itsenäistyä. Meillä tehdään oma joulu. Sitä saakin tosissaan tehdä, koska nykyisin kaikki kaupan valmiit juolulaatikot sisältävät kananmunaa, jota ei rakas puolisoni voi syödä ja kaiken saa tehdä itse alusta loppuun. Tämä on siis jo neljäs joulu, kun näitä jouluruokia värkkään kuin olisin perheen emäntä - ai niin, taidanhan minä ollakin sitä vähän, oikeastaan varmaan aika paljonkin, koska pidän tuosta ruoanlaitosta. Tätähän minä olen aina halunnut!

Koskapa taloutemme on oikeastaan kahden tytön talous, pitää löytyä muitakin taitoja kuin kokkaustaito. Enkä tarkoita ompelutaitoa - sitä ei meiltä tarvitse hakea. Jos jotain rättejä pitää saada kokoon, niin liima ja niittaaja saa kelvata, jollei äiti ehdi auttaa vaikeassa paikassa. Tarkoitan remonttitaitoja. Tämäkään joulu ei siis mene kirkossa eikä joululauluja hoilatessa, vaan meillä laulaa sirkkeli ja muut äijäkoneet. Ensi viikolla alkaa saunaremontti, kunhan on ehditty ensin käydä joulusaunassa kerta tai pari. Joululomasta on tulossa hitusen työpitoinen, mutta pakko on tuolle alakerralle tehdä jotain, jottei mätäne kokonaan. Edellisen omistajan jäljiltä suihkutilan seinätkin ovat aitoa lahopuupaneelia. Remonttiin valmistauduttiin jo keväällä tekemällä yläkertaan uusi wc- ja suihkutila, sillä siihen asti tuo alakerran saunaosasto oli ainoa peseytymispaikka tässä talossa. Vanha vaatehuone muuttui kädenkäänteessä kahdelta remonttitaitoiselta tytsiltä pesuhuoneeksi ja sitä ennen toki piti rakentaa toiseen paikkaan uusi vaatehuone. Kova homma siinä oli ja odotankin jo kauhulla tätä saunaurakkaa.

Hyvää ja leppoisaa joulua kaikille!!!

Tänään pitää hakea kuusi ja yksi kinkku

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

On onni syntyä Suomeen?

Onko se niin onni tänne syntyä? hyvä kysymys. Aikanaan esi-isät ainakin mokasivat siinä, että olisivat voineet jäädä vähän etelämmäksi ja lämpöisempään. Mutta varmasti tänne syntyminen on parempi voitto kuin että olisi putkahtanut esiin vaikkapa - no en nyt kerrokaan - jossain lähistöllä kuiteskin. Eikä maantieteellinen sijoittuminen jonnekin ole ongelma, kiskotaan tarvittaessa lisää vaatetta niskaan tai päinvastoin, jos on kuuma. Valtioiden harjoittama politiikkaa on se, mikä mättää, jos mättää. Aina ei voi kaikkia miellyttää, se on selvää, mutta on myös ihan yhtä selvää, että kaikkien ihmisten ja kansanryhmien oikeudet tulisi huomioida. Tämä on suuressa ja mahtavassa naapurissa esimerkiksi ollut aina aivan metsässä ja tuntuu olevan menossa kokoajan enemmän ja syvemmälle sinne ryteikköön.

Sen enempiä politikoimatta naapureiden asioita, voi miettiä miten meillä Suomessa on. Asiat ovat olleet ihan kohtuullisesti. Ei ole juurikaan korruptiota ja ihmisoikeusmaana olemme olleet ihan kärkisijoilla. Näin ei taida olla kuitenkaan enää, sillä korruptiotapauksia on tullut ilmi ja taitaa olla lisää rivissäkin kuin marketin kakkukahvitarjoilujonossa. Ihmisoikeudet tuntuvat olevan kuin toisenmaailmansodan aikaan Saksassa - toisilla on oikeuksia ja toisilla ei ole. Hihhulit ja persut saavat ohjailla näitä mielinmäärin. Lakivaliokunta, sinne kaikki oikeus loppuu kuin Hitlerin bunkkeriin. Kummallista, että jotkin asiat meille ikään kuin sanellaan EU:sta, mutta sitten kuitenkin meidän ihmisoikeudet saavat olla rempallaan. No eipä EU:kaan taida olla mikään puhtoinen pulmunen, vaikka sieltä huudetaankin suoraa kurkkua, että energiankulutus seis. Hyvä huudella lämpimästä moisia. Hyvä asia, mutta toteutettavissa vähän eritavoin, jos pakkasta on -30°C kuin että ollaan +30°C. Onnistuu, mutta ottaa hitusen enempi euroja.

Eipä ole muutenkaan Suomessa hurraamista. Mielenosoituksia saa olla ja pitääkin olla, mutta nyt itsenäisyyspäivänä Tampereella homma kyllä karkasi lapasesta - lavasta. En ala tässä kirjoittelemaan mitä joku pelleporukka siellä touhusi, sillä uutiset ja erilaiset pilasivut ovat niitä juttuja täynnä. Mutta kertoohan se jotain mielenosoittajien älykkyydestä, että joku haastateltu oli niin kovin käheänä, kun poliisihevosetkin ovat korkeammin koulutettuja kuin hän itse. Visiin se viimeinen Pisa- tutkimus olisi pitänytkin tehdä hevosille, niin olisi Suomi pärjännyt, kenties voittanutkin.

Kun tähän kaikkeen yritän suhteuttaa oman ns. puolustustahtoni, joka joskus oli aika korkeallakin, niin ei ole enää. Vaikka minulla on määriteltynä jopa tehtävä mahdollisen kriisin syttyessä, niin miksi minä vaivautuisin näiden paskapersujen, hihhuleiden ja lökäpöksyhuligaanien takia tätä maata puolustamaan. En halua yhtään väheksyä veteraaniemme aikaansaannoksia, sillä he tekivät oikeasti sen mitä pitikin. En silti vain usko tähän touhuun täällä. Ehkä vielä korjaan sen erehdyksen viimein, minkä esi-isät aikoinaan tekivät ja lähden etelän lämpöön.

Tämänkin joku pölvästi sai taas ylösalaisin lipputankoon, mutta ehkä se kertoo niin maan todellisen tilan.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Kirje Paulille

Terve Pauli

Tiedätkö sinä oikeasti, mitä kaikkea A......- mediaan kuuluu. On aika helppoa olla johtaja, mutta oikeasti kannattaisi olla perillä, mitä alaiset puuhaavat. Asiani koskee S_____24- palvelua, jonka chat- alueet ovat todellakin koko teidän konsernillenne häpeäpilkku. Tuonlaiset keskustelualueet olisi oltava jollakin tavoin valvottuja, mutta teidän chattinne polkee ihmisoikeuksia sen kuin kerkeää. Alueiden valvojat tekevät mitä haluavat ja rikkovat lakeja kuten parhaaksi näkevät: syrjintää, henkilökohtaisia loukkauksia, kaikkea sellaista, mistä vaikkapa työelämässä joutuisi vastuuseen, korvauksiin ja lopputilikin olisi edessä ja pian takana.  Ja jos tuo meno jatkuu siellä, tulen minäkin tekemään voitavani, että tämä tulee tietoon laajalti. Pauli, selvitäpä, onko tuo S____24 sitä, mitä sen pitäisi olla. Nykyisellään se pilaa koko konserninne maineen.

Jenna Kauppila

Keskustelualueen ja chatin oikeampi logon väri


Tuommoisen viestin laitoin ko. median isolle pomolle tänään. Miksi? No ihan siksi, että tuo suosittu chatti- sivusto on karannut totaalisesti käsistä. Sen valvojat tekevät mitä lystäävät ja rikkovat ihmisoikeuksia siinä ohimennen. Saavat tehdä sitä, koska chatti ei tuo rahaa ko.medialle. Kukaan ei valvo, mitä oikeasti tapahtuu. Mutta tuo voi lopulta viedä maineen ja rahatkin siltä. Erityisesti siellä on muutama valvoja, jotka voisivat oikeasti hankkia itselleen elämän ja lakata kiusaamasta ihmisiä. Nykyisin on kiinnitetty huomiota koulukiusaamiseen, mutta nämä koulukiusaajat saavat mellastaa ja jatkaa touhujaan erilaisissa chatti ym. palveluissa. Taitaa olla jopa suotavaa, että on kiusaajataustaa, kun alkaa chattivalvojaksi.. Heillä todellakin on vakavan laatuinen asennevamma, joka olisi saatava pian hoidetuksi jossain ammattiauttajalla. Kaiken maailman minnoja sun muita pentuja, joiden elämän tarkoitus on vittuilla oikeille ihmisille. Toivon hartaasti, että olen joskus itse siinä asemassa, että voin vaikuttaa näiden mielipuolien työllistymiseen ja voin todeta, että kiitos ei ainakaan meille. Saatan hyvinkin olla siinä asemassa jo nyt ja varsinkin tulevaisuudessa. Toivottavasti Ko.media- media ottaa onkeensa tästä edes jotain ja laittaa kuriin tämän nettimaailman kiertopalkinnon, Suoli24:n.

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Se on nyt niin, että prosessit on prosessoitu

Tänään kävin äänihuulileikkauksen lopputarkastuksessa ja se oli nyt minun prosessini viimeinen käynti yhtään missään. Käynti oli oikein onnistunut, sillä aikataulu piti - pääsin jopa puoli tuntia etuajassa sisään. Äänihuulet olivat parantuneet täysin leikkauksen jälkeen. Tiedossa tosin olikin jo, että mitään ihmeellistä äänen korkeuden muutosta ei ole tullut. Ääni on jokseenkin samnlainen kuin se oli ennen mitään leikkauksia. Mutta ääni toimii ja tuo käynti oli loppukäynti tälle yli viisi ja puoli vuotta kestäneelle transprosessille, kun laskee prosessin alkaneen lähetteen hakemisesta työterveyslääkäriltä.

Yhteenvetona voi todeta, että raskaitakin ovat osin olleet nämä vuodet. Isä kuoli pian lähetteen hakemisen jälkeen. Kun ensimmäinen aika tuli tutkimuksiin, ei se käynyt minulle lainkaan ja pyysin uutta aikaa, jota ei koskaan tullut. Tai tuli, kun melkein vuoden kuluttua olin sen verran toipunut isäni poismenosta, että sain taas soiteltua ja kyseltyä uutta aikaa. Lopulta homma lähti alkuun, mutta T-polin yksi suuri ongelma on mielestäni henkilökunnan sitoutumattomuus työhönsä ja suuri vaihtuvuus. Itsellänikin matkan varrelle mahtui kolme eri lääkäriä ja kaksi hoitajaa, eikä heistä muuten kukaan enää työskentele siellä. On tämä sen tyyppinen prosessi, että toivoisi omahoitajan ja lääkärin pysyvän samana alusta loppuun. Muutenkin raskas ja voimia vievä prosessi on tämmöisellä järjestelyllä vieläkin rankempi. Lisää rasitteita tulee kaiken venymisestä, jokainen asia vaatii ensin puolen vuoden jonottamisen, jonka jälkeen pääsee lääkäriin kuulemaan, että pääsee seuraavaan puolen vuoden jonoon. Lakeja on säädetty näistäkin hoidoista, mutta käytännön järjestelyt eivät toimi lain edellyttämällä tavalla. Sama toki taitaa olla koko sairaanhoidon kanssa. Ja jonot vaan pitenevät entisestään toki suuren hoidettavien määrän takia, mutta myös lääkäreiden asenteiden ja haluttomuuden vuoksi. Ja ne konferensit ja kokoukset...

Itselläni on nyt asiat ihan kivalla mallilla. Olen maalannut oman tulevaisuudenkuvan valmiiksi, siis niin valmiiksi kuin sen nyt voi kuvitella. Olen rakentanut oman pienen sateenkaarimaailmani valmiiksi ja jonkinlainen aurinkokin siellä paistaa. Voin sanoa olevani onnellinen, mutta toisaalta olen vain niin onnellinen kuin rakkainpani on. Ja hänellä on vielä pitkä matka tähän ja monta murhetta murehdittavana, mutta ei auta kuin luottaa, että asiat hänelläkin järjestyvät. Odottavan aika vaan on niin pitkää. Onneksi saan olla tukemassa häntä näiden asioiden ylä- ja alamäissä. Silti ottaa lujille välillä - ja kaikilla ei ole tukijoita. Tämä on elämänvaihe, jossa ystäviä enemmän katoaa kuin niitä löytyy.

Kyllä elämä on ihanaa!

tiistai 29. lokakuuta 2013

Töölön kongressikeskus

Kerroin taannoin omasta jälkitarkastuskäynnistäni Töölön sairaalassa kirurgin luona. Kerroin kuinka se aika aina vaan siirtyi ja siirtyi eteenpäin. Silloin jäi jopa yksi siirto kertomatta, mutta mitäpä väliä. Omalta osaltani totesin silloin, että antaa tarkastusten olla, jos kirurgilla oli tärkeämpää menoa, vaikka olin jo odottamassa siellä vuoroani. Kokous painoi enemmän hänen vaa'assaan.

Nyt rakkaan puolisoni ensimmäinen kirurgin tapaaminen alkoi jo lukuisten siirtelyiden jälkeen häämöttämään, mutta... ei sittenkään. Tänään tuli postissa lappu, että siirretty kahdella viikolla taas eteenpäin. Soitin sinne kirurgianpoliklinikan osastolle ja pätevä meriselitys oli tälläkin kertaa. Kirurgit eivät ehdi ottaa potilaitaan vastaan, sillä heillä on niin paljon seminaareja ja kokouksia sun muuta, että on nämä ajat siirrettävä eteenpäin. Joo, on se tärkeää, että pääsee vähän kollegojaan tapaamaan. Viis potilaista, jos vaikka kuolisivat tässä välissä, niin helpottaa vähän työkiireitäkin.

Ei ole vaikea havaita, missä tuo homma meni vahvasti metsään. HUS on niin syvällä pöpelikössä, että ei se sieltä taida enää oikeiden ihmisten pariin löytääkään. HUS:in voisi vaikka haudata sinne kaseikkoon. Vaikka olisi yleviä lainsäädäntöjä hoitotakuista sun muista, niin ne voi heittää sinne samaan kuoppaan, sillä jollei niitä edes yritetä täyttää saati että joku valvoisi, mitä nämä sairaanhoitopiirit puuhastelevat, niin onko mitään väliä. Valvirasta ei kait tarvitse enää tähän mitään sanoakaan - tai oikeastaan - samaan monttuun vaan, ja jos osaamisen perusteella noille kuopan kokoa arvioi, niin ei tule edes hiki kaivaessa.

Jossain metsän keskellä kaukana oikeasta elämästä

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Yksi vuosi aikakirjoja takana

Kauan sitten - tarkalleen vuosi sitten - kaukana, kaukana Lohjan perukoilla sai Jenna aikakirjat alkunsa. Tänään on siis aikakirjojen ensimmäinen vuosijuhlapäivä. Kiitos kaikille lukijoille, sillä te olette lukeneet näitä aikaansaannoksiani kuluneen vuoden aikana jo yli 11000 kertaa. Se on ollut minulle varsin kannustavaa ja toivottavasti saan jatkossakin jotain kiinnostavaa aikaiseksi. Vuodessa on Jennan aikakirjat kiirinyt ympäri maailmaa kaikkiin maanosiin ja liki 40 maahan. En tosin ymmärrä miten, kun kuitenkin suomeksi kirjoittelen. Ei google- translator kaikkea selitä.

Vaikka välillä on hiljaisempia jaksoja, eikä kirjoituksia synny, niin hiljaisuuden jälkeen tulee monesti enempikin kerrottavaa, Pitkistä pimeistä jaksoista huolimatta tuli 52 kirjoitusta täyteen vuodessa eli kerta viikkoon keskimäärin. Toki apua olisi, jos te auttaisitte vähän, kommentoikaa, kysykää - olkaa jotain mieltä. Vuorovaikutuksesta saa taas uutta virtaa ja uusia kirjoituksia. Muutamia kommentteja on tullutkin ja asiallisiin olen vastaillut - asiattomat sen sijaan olen poistanut. Vaikka nämä aiheet paljon transasioiden ympärillä pyörivätkin, eikä se kaikkia miellytä, niin ei silti törkeillä tarvitse. Kirjoitan lähinnä teitä varten, joita tämä aihe kiinnostaa. Ja itseäni varten kirjoitan myös. Tämä blogi on tavallaan minulle päiväkirjani nettijatkot.

Kiitos lukijat tästä ensimmäisestä vuodesta !!

Jennan Aikakirjoja seurataan kauempanakin...

maanantai 14. lokakuuta 2013

Isän ja tyttären koira

Muistellaas vähän taas menneitä. Tulipa mieleen hauska tapahtuma tuolta reilun kolmen vuoden takaa. Oli varmaan jotain kesää 2010 ja ensimmäisiä kertoja olin koiraa ulkoiluttamassa tämän identiteettimuutoksen jälkeen. Olin minä jo aiemminkin joskus käynyt ulkosalla naiseksi pynttäytyneenä - sitähän sanotaan tiitteilyksi, eikös niin. Mutta koiran kanssa on hankalampaa mennä, koska koiran ulkoiluttajat tuntevat toisensa usein heidän koiristaan. He tunnistavat koiran ensin ja sitten vasta ulkoiluttajan. Näin se menee ainakin itselläni.

Olin siis viemässä koiraa läheisessä puistossa, kun vastaan tuli tuttu koira emäntänsä kanssa. Vaikka oli tuolloin jo 24/7- moodissa ja elin siis kokoaikaisesti naisena, niin alku oli monin tavoin hankalaa ja moni tilanne ujostutti ja pelotti. Vaan ei auttanut kuin kohdata tuokin "tuttu" koiraihminen. Sitten se hauska juttu. Koirat kohtasivat ja tämä koiran emäntä ei selvästikään tuntenut minua, vaikka olimme lukuisat kerrat tavanneet koiralenkillä ja jutelleet. Koirani hän tunnisti kyllä ja hämmästeli, että eikös sitä ole yleensä ulkoiluttanut joku vähän vanhempi mies. Kysyi minulta, että oliko tämä mies minun isäni. Oli se vaan hauskaa. En muista mitä vastasin, mutta kiersin jotenkin kysymyksen ja jätin hänet omaan käsitykseensä tilanteesta. Minua on siis luultu oman itseni tyttäreksi, jonka isä olin aikaisemmin. On se vaan niin hauskaa.

Isän ja tyttären koira

torstai 10. lokakuuta 2013

Suomessa ei ole ihmisoikeuksia!

Kyllä vaan pistää vihaksi, kun taas lukee näitä viimeaikaisia uutisointeja mm. Iltalehdessä, missä kerrotaan, kuinka transsukupuolisen hoitoprosessi voidaan tuosta noin vaan jättää kesken. Tämä on niin suuri prosessi varsinkin itse asianomaiselle, ettei pitäisi voida olla mitenkään mahdollista moinen sikailu. Ensin ihminen ravaa vähintään puoli vuotta kuulusteluissa, jotka nekin voivat toisille olla varsin ahdistaviakin. Jos tämän jälkeen todetaan, että ok, olet tuntemuksinesi ihan oikeassa ja saat armollisesti diagnoosin. Siltä pohjalta aletaan tekemään sitten korjaushoitoa, johon kuuluu hormonit, oman identiteetin vaihtaminen eli käytännössä eläminen haluamansa sukupuolen mukaiseti, nimen ja henkilötunnuksenkin muuttamista myöten. Miehen roolista siirrytään elämään naisena tai toisin päin. Tässä kohtaa ollaan jo niin pitkällä, että ei pitäisi olla enää kenelläkään oikeutta tulla kieltämään korjauksen loppuunviemistä ja jättää ihmistä roikkumaan jonnekin välitilaan. Tämä on minun mielestäni ihmisoikeuskysymys. On todella rajoittavaa yrittää elää normaalia elämää, kun jonkun taitamattoman tolvanan takia joutuu elämään lopun elämäänsä jonain välimuoto-olentona. Voi olla, että tämä on minun tapani nähdä asia, mutta uskon, että suurin osa ihmisistä voi olla kanssani samaa mieltä. Jos on kerran niin, että kirurgilla on tuo oikeus, niin joko se oikeus pitää ottaa häneltä pois tai sitten koko prosessi pitäisi ehkä aloittaa kirurgin tapaamisella, jotta ei tule tällaista pattitilannetta. Toistanko itseäni, kun sanon, että kyllä pistää niin vihaksi täällä taas.


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Ikähaitarin kadonnut oktaavi

Jaa mikä on kadonnut? No ainakin kamala määrä ikävuosia on tullut ja nuoruus kadonnut. Tänään tuli semmoinen lukema mittariin, että nyt olen lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä. Tämä on aivan kauheeta! Vielä kun lisätään suolaa haavoihin, ja ajatellaan, että puolisoni on vastaavasti lähempänä kolmeakymmentä kuin neljääkymmentä, niin äkkiä laskien meidän ikäero on 20 vuotta - ihan yht'äkkiä vaan. Ihan kuin ikähaitarissa olisi oktaavi hukassa. No totuus on toki vähemmän karu, eikä tuota ikä eroa noin paljoa ole, vain vajaa 11 vuotta. Joo, en ole puuma, en. Kyllä tässä silti tuntee joskus itsensä jo vanhaksi, vaikka eläkeikään on vielä sata vuotta matkaa. On se hyvä, että edes nelikymppisenä tulin järkiini ja pistin asiat mallilleen. Olisin toki voinut jo aiemminkin Jennaksi ryhtyä, mutta Juha piti kiinni kynsin ja hampain olemassaolostaan. Kateellinen olen niille nuorille, joilla on rohkeutta toteuttaa itseään parikymppisenä.

Toisaalta, seura tekee kaltaisekseen - näinhän sanotaan. Kyllä tuo puoliso minut pitää jollei nuorena, niin nuorekkaana. Ei ainakaan hiukset ole harmaat, sillä väriä löytyy. On toi oma väri - luonnonpunaiset - uskokaa pois.

0123456789

torstai 26. syyskuuta 2013

Kirurgian poliklinikan tarkastuskäynti, Hussittu ja huolella

Niinhän se menee - tai kuuluisi mennä, että noin vuoden kuluttua tuosta sukupuolenkorjausleikkauksesta on tarkastuskäynti, jossa todetaan sen, eli siis tuon tuolla olevan kunnossa. Minulla oli ensimmäinen aika jo keväällä, mutta äänihuulileikkauksen takia oli puhuminen hankalaa ja siirsin ajan myöhemmäksi. Uusi aika sovittiin puhelimessa ja kirjallinen vahvistuskin siitä tuli postissa. Uuden ajan piti olla elokuussa, vaan kuten 99% Hussin ajoista, ne siirtyvät mikä minnekin. Minun aikani siirtyi kuukaudella eteenpäin ja tarkastuskäynti oli siis tänään.

Mitä tarkastettiin. Olin Töölön sairaalassa noin puoli tuntia etuajassa ja jonotettuani ensin ilmottautumiseen, olin odottamassa kirurgin huoneen edessä noin 15 minuuttia etuajassa. Aikani oli klo 13.00 ja puoli tuntia tuostakin yli odoteltuani joku hoitaja tuli kertomaan, että tämä kirurgi joutuu lähtemään KOKOUKSEEN eikä siis ota minua vastaan. Sen sijaan joku toinen lääkäri tulisi leikkausten välissä, JOS EHTII. Hienoa ! Odottelin vielä puoli tuntia lisää, eikä mitään tapahtunut. Siinä kohtaa marssin neuvontaan ja sanoin, että kyllä nyt riitti odottelu, kun ei voi tietää, että sattuuko kenelläkään olemaan aikaa minulle. Neuvonnassa hoitsu soitti sinne huoneeseen ja sai ohjeet kertoa minulle, että laittavat postissa uuden ajan myöhemmin. Totesin, että ei tarvitse. Sain tarkastettua jo ihan riittävällä tarkkuudella Töölön kirurgian poliklinikan toimimattomuuden. Minun osaltani se oli siinä.

Ja noista ajoista voi todeta, että puolisoni sai tänään tästä samasta läävästä kirjeen, jossa hänen ensi viikon kirurgin tapaamisaika siirrettiin yli kuukaudella eteenpäin - kuinkas muutenkaan.

Hussin toimintaa näin tämän tarkastuskäynnin jälkeen arvioiden annan pisteet 1/10 eli hylätty suoritus.

perjantai 20. syyskuuta 2013

Olen äänioikeutettu taas

Näin on kahden viikon "täydellinen" puhekielto lusittu ja minulla on äänioikeus takaisin. Tosin en minä kieltoa ihan sanatarkasti noudattanut, vaikka ehkä olisi pitänyt. Alku oli taas hankalaa, ääni ei toiminut ollenkaan, mutta ihanaa oli huomata alusta asti toipumisen sujuvan täysin eri tavoin edelliseen kertaan nähden. Ei kuumeiluja, ei kurkkukipua, ei oikeastaan mitään, mistä olisi edes tiennyt olleensa äänihuulileikkauksessa. Nyt kahden viikon jälkeen ääni on oikeastaan aivan normaali. Ja sitähän se ei ole ollut puoleen vuoteen sen edellisen leikkauksen jälkeen. Ihanaa.

Se, mikä tässä ei ole sitten niin ihanaa, on tämä ääni. Se ei mielestäni ole yhtään sen kummempi, kuin oli ennen yhtään mitään kirurgioita. No en tasan tarkkaan aio mennä enää uudestaan tuohon leikkaukseen. Totean vain, että loppu hoitukoot harjoittelemalla. Ajattelin tässä jossain vaiheessa tehdä ehkä lyhyen videobloggauksen, jossa ääneni tulee sitten julki - sellaisena kuin se nyt on. En lupaa mitään enkä ala enempiä muita videoita tekemään kuin musiikkivideoita, joita Tubessa on nyt kaksin kappalein jo.

Ääntä ei uskalla ainakaan vielä alkaa rääkkäämään pitkillä puheilla tai kovalla voimankäytöllä. Tosin tänään olisin jo tarvinnut sitä voimaakin. Yhteishuoltajuuskoiraamme viedessäni eksälleni sain odotella sovitun ajan lisäksi vielä tunnin, ennen kuin hän suvaitsi saapua. Siinä teki mieli korottaa ääntä, mutta maltoin. Ihmettelen vain, miten maltoin ja jaksoin 20 vuotta tuota jatkuvaa odottelua.

Äänioikeus palasi(!)

perjantai 6. syyskuuta 2013

Jennan ääni - Osa miljoonayksi - Paluu kurkunleikkaajien sairaalaan

Se oli sitten eilen - Laryngoplastia et suturatio comissurae anterioris et lasercordomia ja siihen vielä lisäksi Extirpatio granulomae plicae vocalis sin. Semmoista siis eilen eli granulooman poisto ja laryngoplastia eli äänihuulijutut uusiksi. Granulooma eli se patti äänihuulten edessä oli jonkinlainen pussi, mikä oli kasvanut edellisten ompeleiden ympärille.

No nyt on operaatio tehty uusiksi ja se meni "taas" ihan hyvin. Aikataulukin piti upeasti, sillä koska olin jo puolituntia etuajassa sairaalassa, niin leikkausoperaatio alkoi hyvin loogisesti jo tuntia ennen alkuperäistä suunnitelmaa. Ja jälleen kerran on kehuttava henkilökuntaa ja lääkäriä, että ovat tosi ystävällisiä. Ei missään vaiheessa ehtinyt tulla oloa, että minusta ei huolehdittaisi. Leikkauksen ajaksi järjestyi oikein mukavia uniakin katseltavaksi. Harmi vaan, että jäi uni kesken.

Voi olla, että suhtaudun vähän pessimistisesti lopputulokseen, mutta ainakin toistaiseksi olen tyytyväinen, että ei ole tullut samanlaisia kipuja kuin viimekerralla tuli leikkauksesta seuraavana päivänä. Lisäksi silloin leikkauksen jälkeisenä yönä nousi kova kuume, eikä nyt sellaisestakaan ollut tietoa. Jos nyt malttaisi olla hiljaa kaksi viikkoa, niin ehkä tällä äänellä vielä jotain tekee. Ehkä nämä minun laulut eivät ole vielä sittenkään laulettu, vaikka tosin minun instrumenttini onkin koskettimet ja rummut ensin mainittu tärkeämpänä.

Kun sanoivat, että minulla on verenpaineet korkeat, niin tuli mieleen, että onko tämän hanan tarkoitus jäädä paineenalennusventtiiliksi, kun se oli tuossa räpylässä vielä kotiinlähdön hetkilläkin.
Leikkauksen jälkeen tuntui, että pitää ravata vessassa yhtenään, vaikka mitään tuskin olin juonut sitten edellisen illan. Syy roikkui tuossa telineessä - leikkauksen aikana meni ainakin tuo litra tippaa.
Kello, siitä sai tiedustella ennen nukutusta, heti herättyään ja vähän joka käänteessä. Tämä on tarkka juttu, että tietää, kauanko mikäkin kesti. Ja löytyihän tuolta kellokin lopulta naapurikopin sermin takaa päiväsalissa juuri, kun olin jo melkein kotii lähdössä.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

USS Iowa - hauska sattuma kirjahyllyssämme

Isäni rakensi joskus syntymäni aikoihin pienoismallin toisen maailmansodan aikana käyttöön otetusta taistelulaivasta USS Iowasta. Miten se mihinkään liittyy? Onhan näitä laivoja ja niiden pienoismalleja maailma väärällään. Tuo pienoismalli tuli minulle perintönä ja on meillä kirjahyllyä koristamassa nyt. En tosin ole aiemmin tiennyt tai oikeastaan ollut edes kiinnostunut laivan esikuvan nimestä tai historiasta, mutta tässä eräänä päivänä googlasin sen kyljessä olevalla numerolla (61), mitä löytyy - ja löytyi aika hauska yhteensattuma. Laiva, siis se oikea versio, on ollut vähän siellä sun täällä. Välillä pois käytöstä ja sitten otettu takaisin toimintaan.  Niistä taistelulaivoista, jotka otettiin uudelleen palvelukseen 1980-luvulla, Iowa jäi ensimmäisenä pois aktiivikäytöstä vuonna 1990. San Franciscon kaupunginvaltuusto päätti äänin 8-3 kieltäytyä ottamasta Iowaa edes museolaivaksi vastalauseena Irakin sodalle ja seksuaalivähemmistöjen palveluskiellolle armeijassa. Sittemminhän tilanne on muuttunut Yhdysvalloissa ja erään 2006 julkaistun artikkelin mukaan Historic Ships Memorial at Pacific Square -yhdistyksen johtaja ainakin kaavaili laivasta kunnianosoitusta homojen ja lesbojen palvelukselle asevoimissa.

Eipä tainnut isi tietää rakentamansa pienoismallin esikuvan tulevaa symboliikkaa. Nyt minä katselen tuota pienoismallia ihan eri silmin - pitääkin pyyhkiä pölyt siitä, että USS GLBTI näyttää arvoiseltaan.
Ei varmaan tarvii sanoa, että tämä on pienoismalli..

..vai oliko se pienoismalli tämä?

tiistai 27. elokuuta 2013

Rekisteröity hääpäivän muistopäivä

Meillä oli eilen yksi tuommoinen otsikon mukainen juhlapäivä. Mietimme joskus sitä, että onko meidän vuosipäivä nyt sitten se päivä, kun maistraatti automaattisesti purki avioliittomme ja muutti sen rekisteröidyksi parisuhteeksi - vai pidämmekö vuosipäivän entisellä paikallaan sen mukaan, kun menimme avioon kaksi vuotta sitten. Päätimme pitää alkuperäisen päivän meidän juhlapäivänämme, sillä olisi hyvä, jos edes kunnolla tietäisimmemme, milloin virkailija maistraatissa painoi viimeisen kerran enteriä ja tilanne muuttui - edes päivän tarkkuudella. Siitä ei itsellämme ole mitään muistoja - niin vain tapahtui jossain.

Ihmeellisiä juhlia ei meillä eilen ollut, mutta toki kävimme meidän vuosipäiväravintolassa syömässä. Harmi vaan, että paikalle osui viereiseen pöytään isukki neljän kauhukakaran kanssa. Ei voi varmuudella sanoa, miksei tuo perheenpää saanut jälkikasvuunsa otetta, mutta pieni epäilys on kielimuurin puolesta. Isukki puhui koko ajan, vain ja ainoastaa ruotsia ja lapset vastaavasti suomea. No tuo on sivuseikka tässä, mutta teki se meidän kahdenkeskisen hääpäiväpäivällisen nauttimisen miltei mahdottomaksi. Kolmenkympin pippuripihviannoksista tuli silmänräpäyksessä pikaruokaa, jotka hotkittiin kiireellä pois, jotta pääsisimme siitä helvetistä kodin rauhaan kuohuviinin äärelle.

Kuva menneiltä ajoilta, kun maistraatin virkailija ei ollut vielä enterillä meitä rekisteröinyt.

maanantai 26. elokuuta 2013

Verottajan ja vakuutusyhtiön näkemyksiä autosta

Joskus takavuosina toimiessani yrittäjänä, tarvitsin autoa työssäni päivittäin. Yrityksellä ei ollut autoja, joten ajot oli tehtävä omalla autolla. Tästä seurauksena oli aika luonnollisesta, että työmatkan joutui ajamaan myös sillä samaisella autolla. Vaan mikäpä oli verottajan näkemys. Se oli se, että ihan sama, millä kuljen nuo työajot, mutta työmatka lasketaan julkisen kulkuvälineen mukaan verotuksessa. Eli, aamulla sanon hokkuspokkus ja loihdin autoni taskukokoiseksi, sujautan sen taskuuni, hyppään bussiin ja työpaikalle päästyäni teen käänteisen taikatempun, jolloin auto taas suurenee normaaliin kokoonsa. Illalla työpäivän päätteeksi sama temppu. Mikäs siinä, mutta minä kävin eri koulua, eikä siellä opetettu tuota meille. Mistä kaikesta olenkin jäänyt paitsi.

Miksi näitä nyt tänne puran. No siksi, että tällä kertaa Pohjola- vakuutusyhtiö on puolestani arvioinut autontarvettani. En tiedä, onko tämä vain tämän yhten säälittävän yhtiön toimintatapa vai ovatko kaikki samanlaisia huijareita - epäilen jälkimmäistä.

Kesäkuun puolivälissä risteyksessä edessämme ollut eräs naisihminen pelästyi risteävällä tiellä kulkenutta hälytysajoneuvoa niin, että päätti peruuttaa minun autoamme päin. Asian käsittely kesti jo hänen vakuutusyhtiössään aavistuksen sallittua kauemmin, kunnes tämä Pohjola- yhtiö sitten vaivautui ilmoittamaan minulle tekstiviestillä, että asia on käsitelty ja voin viedä auton korjattavaksi. Lisäksi sain tapella sijaisautosta, koska he ovat siellä todella päteviä arvioimaan, kuka yleensäkään tarvitsee autoa. Omamme on viikon korjaamolla. Varmasti olemme arvioineet auton tarpeen aikanaan sitä hankkiessamme ja millainen sen on oltava, jotta sillä saa ajettua työajot ja kuljeteltua koulutusaineistot ym. Paljosta ajamisesta tulee myös polttoainekuluja, jonka vuoksi valitsimme dieselin käyttövoimaksi aikoinaan. Meillä on siis oma auto diesel, farmari, automaatti jne. Pohjolassa he "tietävät" kyllä, että meidän käyttöömme riittää Volkswagen Polo ja pienimmällä bensiinikoneella sekä manuaalivaihteilla - totta kai. Lisäksi jouduin itse soittelemaan toiseen autovuokraamoon, koska tämä oman arvon tunteva Pohjola hyväksyy ainoastaan Europcarin palvelut. Ford- korjaamolla on eri yhtiön kanssa sopimus. Tämä on tehty rikollisen vaikeaksi. Emmekä itse olleet syyllinen osapuoli edes. Eipä ole pelkoa, että Pohjola- vakuutuksen kanssa teen mitään sopimuksia, vaikka muista syistä olemmekin yhtiötä vaihtamassa muiden vakuutusten osalta lähiaikoina.

Eikä nuo menneet muutenkaan ihan putkeen nuo järjestelyt. Jo kaksi viikkoa sitten varasin korjaamoajan ja samana päivänä sijaisauton. Europcarin kanssa sovimme, että auto olisi samaa kokoluokaa ja diesel, kuten oma autommekin. Sovimme myös, että jos asiassa on jotain ongelmia, niin ovat yhteydessä minuun. No joo, eilen sunnuntaina illalla sieltä soitettiin ja kerrottiin asiasta, kun ei ollut enää mitään tehtävissä. Veivät siis tuon kiulun sinne korjaamoon aamuksi valmiiksi. Korjaamo oli vaan hukannut avaimet ja jätkä siinä tiskillä intti, että antoi avaimen minulle jo ja jatkoi 20 muun ihmisen palvelemista. Soitin autovuokraamoon ensin ja sitten tivasin tältä korjaamon kaverilta, että ne avaimet olisi nyt löydettävä. Ei reaktiota. Lopulta ne avaimet löysin itse sen korjaamon tuulikaapin lattialta. Tämmöistä palvelua on Lohjalla (PP- auto) ja samanlaista se palvelu on ollut muissakin lohjalaisissa liikkeissä tämän kahden vuoden aikana, mitä olemme täällä asuneet. Paska paikka, ihmiset ovat enimmäkseen töykeitä valehtelijoita ja epäpäteviä, ammattitaidottomia paskiaisia. Voi kun pääsisi takaisin ihmismaailmaan vielä joskus. Siellä sentään on edes jokin asia, kuten pitääkin.

Automme ennen kolaria...

...ja Pohjolan näkemys autostamme

lauantai 24. elokuuta 2013

Serkkuja, serkkuja

Aikanaan kirjoitin juuristani ja onko niitä. En ehtinyt lomallani käydä tuolla isäni suvun juuria kaivelemassa, sillä koiramme sairastelut veivät kaiken ajan ja oikeastaan ylimääräiset pelimerkitkin, jotta olisi voinut lähteä. Ensi kesänä ehkä uusi yritys.

Facebookissa ei sukulaisia ole paljoa näkynyt, mutta tässä eräänä päivänä huomasin sinnekin kirjautuneen erään serkkuni - äidin puolelta. Hetken harkittuani laitoin kaveripyynnön hänelle ja samaan kyytiin tämän siskolle, jonka tiesinkin jo olleen fesessä aiemmin. En vaan ole ollut juurikaan tekemisissä oikeastaan kummankaan kanssa vuosikausiin, joten olemme vieraantuneet voisi sanoa täydellisesti. Toki syytä on minussakin, sillä en ole ollut mitenkään sukukeskeinen edes entisessä elämässä saati nyt Jennana. Kun muutin kotikulmilta pois, niin kaikki muuttui ja nyt myöhemmin vielä lisää. Silti Facebookissa on aika helppo laittaa pyyntöjä. Nyt vaan jää nähtäväksi löytyykö vielä jonkinlainen yhteys sukulaisiin, vai oliko se siinä. Ainakin kaveripyynnöt he hyväksyivät miltei heti - julkiserkkuus voikin olla jo liian HC- juttu. Tervetuloa minunkin maailmaani, serkkusein J & S.

On siitä aikaa, ei ollut vielä edes digikameroita. Vieläkö serkulla pysyy skitta kädessä? Tästä taitaa olla jo neljännesvuosisata.

torstai 22. elokuuta 2013

Jennan ääni - osa miljoona - paluu kurkunleikkaajien sairaalaan

Niin, ei mennyt putkeen se ensimmäinen äänihuulioperaatio. Yli 6 kuukautta on jo leikkauksesta ja ääni on mitä on edelleen. Kyllä tässä jonkinlaista kähinää saa aikaan, mutta ei se hyvältä kuulosta. Koska toipuminen ei ole ollut odotettua, niin edessä on kahden viikon kuluttua uusi leikkaus, jossa poistetaan edellisen jälkeen tulleet granuloomat eli sellaiset patit, jotka siihen äänihuulten eteen on tullut. Samalla ompelevat äänihuulia hitusen kireämmäksi, sillä edelliset ompeleet eivät ole pitäneet. Taas on edessä hiljaisuus ja 2 viikkoa sairaslomaa. Ja senkin jälkeen on vielä vältettävä enempiä puhumisia, joten ainakin alkusyksyn koulutushommat jäävät minun osaltani tekemättä. Ei voi kuin toivoa, että tällä kertaa leikkaus onnistuu.

Ääni, se olisi ihan kiva
Onneksi varasin jo alkukesästä ennen kesälomaani ajan tarkastuskäynnille, niin oli nyt tuo leikkausaika jo varattuna. Muuten tässä saisi odotella sitäkin vielä 2-3 kuukautta. Tämä koko transprosessi vaatii kaikkien hoitojen ja tutkimusten osalta yllättävän paljon omaa aktiivisuutta, jotta asiat edes jotenkin etenisivät.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

3000 sivua elämää

Kaappi, sen hajoitin atomeiksi. Vanha minä, se haalistui ja katosi. Elämä, se vaan jatkuu. Päiväkirja, siinä on kaikki. Päiväkirjaa on jo 3000 sivua. Olen kirjoittanut sitä joka ikinen päivä 26.4.2010 alkaen ja nyt tuli 3000 sivua täyteen. On tosin tunnustettava, että viime aikoina on jäänyt paljon lyhyemmiksi kirjoitukset. Ihmeellinen asia on se, että aina kun on jotain murheita tai suuria pohdintoja meneillään, syntyy noita sivuja paljon enemmän. Alkuun päiväkirja oli minulle jonkinlainen henkireikä, mihin kirjoittaessani ne asiat oikeastaan vasta hahmottuivat itsellenikin. Se on ollut parasta terapiaa, mitä voisi kuvitellakaan. Seuraavassa jotain katkelmia minulle aika merkittävältä päivältä 18.6.2010, jolloin tuo kaappi, jossa olin siihen asti yksin nököttänyt, se sai mennä iäksi.




18.6.2010 Transpäiväkirja, 54. päivä

Kirjoitan tätä kädet vapisten. Vatsani on aivan sekaisin ja henki tahtoo salpautua. Tänään on se päivä, jolloin kaikki työkaverini saavat luettavakseen toimistotiedotteen, jossa kerrotaan Jennasta. Lähden itse kohta lääkärissä ja toivottavasti myös lääkäriltä saatuani tarvittavan todistuksen maistraatissa käymään nimeä vaihtamassa. Kun tulen tuolta reissulta takaisin töihin, on siellä luultavasti piru irti.

Olen pohtinut tulevaa nimeäni yhä uudelleen ja uudelleen ja voi hyvin olla, että otan toiseksi nimekseni äitini aikoinaan varanimeksi miettimän nimen, jos olisin ollut tyttö. Nimeni tulee olemaan siis Jenna Kristina.

Lääkärissä T-polilla istuessani:

Katsoin juuri kännykästäni sähköpostit. Toimistotiedote oli tullut klo 8:37 eli nyt tämä on sitten töissä kaikkien tiedossa. Kaikki aikaisempi elämä on taakse jäänyttä elämää. On muuten aika jännittävää mennä täältä takaisin töihin, suorastaan pelottavaa.

Maistraatissa homma menikin niin, että maksoi 25,- euroa ja nimen muutos tuli heti voimaan. Nyt on nimi ihan virallisesti Jenna Kristina. Olin kuvitellut, että kestäisi ainakin pari viikkoa tuon käsittely. Sitten pitäisi saada passikuvat seuraavaksi, jotta voin hakea uuden ajokortin. Mitenkähän tämänkin taas uskaltaa kotona edes ääneen sanoa.

Töihin takaisin tultuani on naiset ottaneet tämän kaiken erittäin positiivisesti. Miehet ovat olleet aika hiljaa ja hissuksiin.



Tuommoisia mietteitä minulla oli silloin aikojen alussa. Päivä oli henkisesti rankka eikä se jäänyt työpäivään, vaan oma taistelu oli myös kotona käynnissä. Se taistelu päätyi lopulta eroon ja sitä kautta kokonaan uuteen elämään, mikä oli varmaan pitkässä juoksussa kaikille parasta. Ja vaikka silloin olin lähes varma, että joutuisin vielä katumaan päätöstäni, niin päivääkään en ole katunut. Ainut asia, mitä olen katunut, on se, että odotin liian kauan. Mutta hyvä näin.

Elämää kansien välissä

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lisää byrokratiaa

Toiset asiat ovat vaikeampia kuin toiset. Täällä Lohjalla ei luultavasti helppoja asioita olekaan. Viimeeksi kerroin, että puolisoni henkilötunnus on juurikin vaihtumaisillaan. Ja vaihtuihan se. Koska paikallinen maistraatti ei ole täällä hevonperseessä kykenevä tekemään noin suuria juttuja, lähti ne paperit suureen maailmaan käsiteltäväksi - siis Espooseen. Siitä seurasi mielenkiintoinen tilanne. Minä näin kyllä omasta tietokannastani väestörekisterin sivuilla, että päätös oli jo tehty ja avioliitto muutettu rekisteröidyksi parisuhteeksi. Puolisoni ei päässyt enää omaan tietokantaansa eikä siten pariin päivään tiennyt omaa henkilötunnustaan tai oikeastaan sen loppuosaa siis.

Todistuskin tuli lopulta postissa ja päästiin tosissaan tekemään virastoasioita. Ja kuinka ollakaan, aina vaan vaikeammaksi muuttui. Ajokorttihakemus - ei voi vielä sanoa, kuinka siinä kävi, kun kortti ei ole tullut vielä. Pari viikkoa on jo kulunut, mutta se on aivan normaali aika siihen. Passin hakukin meni alkuun ihan kivasti ja ensimmäinen uusi passi tuli. Mentiin innolla passia noutamaan ja se oli aivan kuten pitikin - melkein. Henkilötunnus oli muutettu uudeksi. Ja moni tietää varmaan, että se loppuosan kolmas numero kertoo sukupuolen. Parillinen tytöillä ja pariton pojilla. Vaan konstaapeli Tuimala ei selvästikään tätä tiedä. Passissa oli sukupuolen kohdalla (M) eli male, kun olisi pitänyt olla (F) eli female. Siitä sitten virkavallan kustannuksella tekemään uusi hakemus ja tällä kertaa pikana. Uusi passi tulisi neljässä päivässä. Tänään se oli tullut, mutta... siitä puuttui kuva, joten uusiksi meni taas. Näin pätevää on tämä suomalainen passikäytäntö. Jos maailmalla tiedettäisiin, mitä tunarointia tuokin homma on, niin Suomen passi ei varmaan kelpaisi edes Disneylandiin.

Kelakorttia ei ole vielä reilussa kahdessa viikossa tullut. Ja meidän uusi upea KanTa.fi järjestelmä, jossa nykyisin on lääkereseptit, oli sekin aika jäykkä systeemi. Reseptit piti viedä terveyskeskukseen uusittavaksi uudelle henkilötunnukselle ja kesti tuon vakio kahdeksan päivää. Tänään oli nekin uusittu ja näkyivät järjestelmästä. Olivat kuitenkin aivan päin persettä. Vääriä lääkkeitä, vääriä annostuksia, on se vaan hienoa.

Eikä muuten siirry ihan helpolla NetPostikaan. Koko järjestelmä aivan kyykyssä. Postilaatikko on kadonnut, postin järjestelmässä toki henkilöllisyys jo löytyy noin 1,5 viikon viivellä, mutta NetPosti ei toimi. Ei vanha eikä sen paremmin uusi, jos yrittää avata NetPosti- palvelun uusiksi.

Jos voittaisin Lotossa, niin aluksi kiertäisin Lohjan ainakin niin kaukaa kuin on mahdollista. Täällä ei ole muuta nopeata kuin kaupasta ostettu ruoka, kun se pilaantuu jo kotimatkalla. En voi suositella kenellekään tätä paikkaa - tai ehkä pari voisi olla, mutta he eivät ole ystäviäni.

Alla kuvassa suomalaisia virallisia asiakirjoja: Poliisin myöntämä ajokortti, jota poliisi itse ei hyväksy henkilöllisyyden todistamiseen, kelakortti, joka ei kelpaa Kelassa henkilöllisyyden todistamiseen ja Suomen passi, joka saattaisi kuvalla varustettuna ehkä jossain kelvatakin, mutta on niin kovin herkkä, että säilytyslämpötilan on oltava +35- -5 celssiusastetta ja kosteusolosuhteetkin on määritelty tarkasti. Pitää valita matkakohde huolellisesti, jottei tärkeä matkustusasiakirja mene pilalle matkan aikana.

Kolme vitsiä :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Byrokratian koukerot - eihän kukaan henkilöllisyyttään vaihda

Ajattelin kirjoitella muutaman sanasen siitä, mikä sekasotku seuraa siitä, kun ensin vaihtaa nimen ja sitten vielä virallisesti sukupuolen eli henkilötunnus vaihtuu. Nämä asiat ovat taas meidänkin perheessä ajankohtaisia asioita, sillä puolisoni jätti ns. hetu- hakemuksen maistraattiin tällä viikolla.

Oikeastaan suurimmat haasteet - ongelmiahan ei ole, vaan pelkkiä haasteellisia tilanteita ja asioita - seurasivat minulla nimenmuutoksen yhteydessä. Toisaalta useimpiin paikkoihin nimi päivittyi automaattisesti, kunhan ajokortin ja pankkikortit sun muut kävi uusimassa. Passia ei tarvinnut vielä tuossa vaiheessa haikailla, sillä siinä lukee selkeästi passinhaltijan olevan M eli male eli mies. Tuo tieto yhdistettynä mahdolliseen naisennäköiseen passikuvaan ja naisen nimeen todennäköisesti aiheuttaa hämminkiä maailmalla. Nimi ei toki välttämättä ole ongelma, sillä suomalainen nimi ei aina maailmalla paljoa kerro sukupuolesta. Mutta ehkä pian nimenmuutosta seurannut ero ja osoitteenmuutos aiheutti pahimmat hankaluudet. Esimerkiksi kaapelikanavien palveluntarjoaja oli lähettänyt laskuja silloin pitkin syksyä vanhaan osoitteeseen, eivätkä ne laskut tulleet koskaan minulle. Omaa hölmöyttäni en tietenkään muistanut, että kanavatilaukset olivat minun nimissäni, vaikka jäivätkin entisen puolisoni käyttöön. Seurauksena oli, että joskus seuraavana keväänä tuli perintätoimistosta perintäkirje lisättynä perintäkuluilla ja siinä sitä olikin selvittelemistä. Kannattaa muistaa kaikki mahdolliset osapuolet, mistä niitä laskuja voi tulla ja muutkin postia lähettävät tahot, jotta tiedot tulee oikaistua.

Henkilötunnus vaihtui sitten noin vuotta myöhemmin. Ajokortti meni jälleen kerran uusiksi ja silloin oli jo passinkin haun aika. Pankkikortteja ei tarvinnut uusia, mutta virkatodistuksen kanssa oli hyvä käydä pankissa varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Useat järjestelmät sekoavat siinä kohtaa, kun henkilötunnus muuttuu. Työterveyslääkäriasemalla ei edes voitu tietoa päivittää, vaan minulle jouduttiin luomaan kokonaan uusi profiili, johon aiemmat tiedot joku siellä päivitti käsin. Vaikka tieto väestörekisteristä siirtyy automaattisesti eri järjestelmiin, niin ne järjestelmät eivät välttämättä osaa yhdistää kahta eri henkilötunnusta ja siinä se menee sekaisin. Kannattaa ennemmin soitella, käydä, tiedustella ja varmistella. Tämä voi olla vieläkin hankalampaa, jos sekä nimi että henkilötunnus vaihtuu kerralla. Siihen vielä mahdollinen osoitteenmuutos, niin ihminen vaan katoaa järjestelmistä. Osaan paikoista riittää puhelinsoitto ja osa vaatii mm. tuon virkatodistuksen, josta ilmenee hetu-/nimi- muutokset.

Meillä näitä asioita pohditaan taas aktiivisesti siis. Homekorvaopin mukaisesti avioliitto muuttuu näinä päivinä rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Rekisteröity parisuhde

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Jennan maailmankartta

On se vaan tämä suomen kieli nykyisin tunnettu maailmalla. Tämä taitaa olla maailman eniten puhuttu - tai luettu kieli, kun joka kolkalla tätä osataan. Tämä on minun ihan oma liian hätäinen johtopäätös siitä, että tällä blogillani on lukijoita nyt reilun puolen vuoden aikana ollut 30 eri maasta Suomi mukaanlukien. Hienoa, että nämä höpinäni kiinnostaa näin maailmanlaajuisestikin. Toki Google- kääntäjä auttaa asiaan, vaikka ei sekää kaikkia sanoja varmaan käännä.

Tänään siis 5000 lukukertaa täyteen ja Japani mukaan Jennan maailmankarttaan, jee!!

Suomi, Yhdysvallat, Venäjä, Alankomaat, Kenia, Puola, Saksa, Norja, Ranska, Britannia, Italia, Ruotsi, Valko-Venäjä, Thaimaa, Tanska, Malesia, Kazakstan, Indonesia, Viro, Intia, Espanja, Bangladesh, Ukraina, Honduras, Brasilia, Kanada, Kolumbia, Meksiko, Venezuela ja Japani.
Kiitos teille kaikille lukijoille, ehkä jotain joskus englanniksikin - katsotaan.

Jennan aikakirjat niittävät mainetta maailmalla! Kiitos lukijat ympäri maailman!

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Keskikesän kuulumisia

Kröhöm...

Voisi aloittaa vaikka tästä äänestä. Ei se hääviltä kuulosta. Soitinkin sinne kurkunleikkaajien sairaalaan ja sain puhelinajan äänihuulet operoineelle kirurgille viime torstaiksi. Homma etenee nyt ensin sillä, että viikon kuluttua on tarkastuskäynti, jolloin katsotaan miten tämä tästä etenee. Todennäköisesti jonkinlainen leikkaus on uudelleen edessä, sillä ei tämä itsekseen tästä kuntoon tule - huonommaksi menee vain. Toivon, että mahdollisimman pian, jotta pääsee taas tekemään oikeasti töitä - kesäloman jälkeen siis. Ei ole pelkoa, että lomalla töitä tekisin.

Lomalla ajelemme vaikka polkupyörälenkkejä, sillä hankimme polkupyörät kultin kanssa. Hänen pyöräilykokemukset ovat yhden käden sormilla laskettavissa ja ovat niin kaukaa menneisyydestä, että alkuun harjoitellaan lähellä ja Tour de France saa toistaiseksi odottaa. Eikä ole itsellänikään ollut pyörää sitten vuoden 1992 varsinaisesti. Olen toki ajellut laina- tai vuokrapyörillä. Uusia harrastuksia siis.

Uusi harrastus on tuo puutarhahommakin. Ikinä en ole mitään istuttanut aikaisemmin, mutta nyt täksi kesäksi on pieni yrttitarha pystytetty, köynnöksiä, tuijia, alppiruusu ja ties mitä laitettu kasvamaan tuonne puutarhaan. Muutenkin on tullut laiteltua tuota pihaa vähän oman näköiseksi. Onhan täällä sademetsässä asuttu jo liki kaksi vuotta, joten aika on tehdä puutarhallekin jotain. Sanon Lohjaa sademetsäksi, koska täällä sataa enemmäkseen ja tämä paikka on keskellä ei mitään eli metsässä.

Eipä tunnu keskikesältä, koska kevät ja kesä antoi odottaa itseään aika pitkään. Mutta koskapa juhannus on keskikesän juhla, niin kaikille hyvää loppukesää!

Meidän katupyörät. Ja kypärätkin on, vaikka eivät kuvassa näy!

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Kohti kesälomaa

Noin on tämän kevätkauden koulutukset pidetty. Tällä viikolla olin kaksi päivää Tampereella kouluttamassa. Ääni olisi voinut olla paremmassakin kuosissa, mutta kyllä tuo nyt juuri ja juuri kesti kaksi päivää höpistä. Nyt on tältä keväältä enimmät puheet puhuttu ja ääni pääsi kesälomalle jo parantelemaan. Varsinaisesti lomani alkaa vasta heinäkuun puolivälissä. Ääni on ehkä ihan hitusen mennyt nyt parempaan suuntaan tässä viimeisten parin viikon aikana, joten kait se aurinko tähänkin risukasaan vielä paistaa.

Kesästä on tulossa ihan mielenkiintoinen, sillä näyttää tosiaan siltä, että ihan ei ehdi tulla toista avioliittovuotta täyteen, vaan rakkaan puolisoni henkilötunnus ehtii muuttua ennen hääpäivää ja liitosta tulee siten rekisteröity parisuhde. No, sittenpä ollaan ihkaoikea lepakkopari, sitähän mää oon aina halunnu. Aikanaan sitten tämä voi muuttua taas takaisin avioliitoksi, kun nämä muutamat jeesustelijat on ensin syösty vallasta. Voi tosin ottaa aikaa, mutta sitähän meillä on - ensin tärkeät asiat, kuten iPadit eduskunnan työryhmille käyttöön tai vanhat nuhjuiset torkkupeitot vaihtoon. Niin, ja ainahan sitä voi pohtia vaikka moottoritien rakentamista esimerkiksi Varpaisjärven ja Tervon välille, koska siellä ei vielä ole sitä. Tärkeät asiat ensin.

Aurinkoista kesää risukasaankin!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Selviytymisopas ahdasmieliseen maailmaan

Kun silloin joskus kauan sitten eli vajaa kolme vuotta taaksepäin aloitin tämän Jennan elämän, niin epäilin suuresti tulevaisuudennäkymiäni. Vaan hyvinhän tässä pyyhkii, voisi kai jo nyt todeta. Joskus, tosin nykyisin jo hyvin harvoin tulee eteen tilanteita, mitkä pistäisivät vaikkapa vihaksi. No tänään yksi kollega taas pojitteli. Tuo pojittelu on jäänyt pois miltei kokonaan, kun olen aika tietoisesti tehnyt kaikkeni, että en ainakaan pojalta näytä. Edellistä pojittelevaa naista aloin vastapainoksi äijittelemään, niin kyllä se siitä asettui. Tämänpäiväinen on vielä kostamatta, mutta sopivan tilaisuuden tullen ja mielellään ihan julkisesti saa takaisin.

Niin, ei oikeastaan ole juurikaan ollut mitään hämminkejä paria punaniskaa lukuunottamatta. Ja viis niistä. Oma rohkeus - ei kuitenkaan mitään uhkarohkeaa - se on se, millä pääsee hyvään alkuun. Silleen itsevarmaa ja määrätietoista käyttäytymistä naisena, niin kukaan ei tule enää kyseenalaistamaan yhtään mitään. Työpaikalla auttaa sopiva ripaus itseironiaa, niin kanssaihmisten on ehkä helpompi suhtautua tämmöiseen heille ehkä uuteen ja vieraaseen asiaan, kuten transsukupuolisuus varmaan monelle on. Asiasta voi vitsailla itsekin. Voi antaa vähän tilaa toisillekin siinä samalla heittää huulta, vaikka ihan kaikkea törkeilyä ei pidä niellä. Alku on hankalaa, sillä kotikasvatuksesta on jäänyt monta metriä pois naisoppia. Naisellista käyttäytymistä ja elekieltä saa opetella pitkään, jotta siitä tulee luonnollista. Näin se meni ainakin minulla. Ja ei voi odottaa toisten hyväksyntää, jollei hyväksy itse ensin itseään.

Tämä jätkä inhoaa pojittelua

lauantai 11. toukokuuta 2013

Pientä harmia, mutta eihän haittaa?

Kävin kurkunleikkaajien sairaalassa "jälkitarkastuttamassa" äänihuulileikkauksen tuloksen. Kolme kuukautta on siis kulunut tuosta leikkauksesta eikä ääni ole palautunut kuntoon. Tohtori katsoi sillä oksettavalla laitteellaan ensi kurkkun kautta lopulta sieraimen kautta, kun ei siitä muuten tullut mitään. Siellä oli jotain, mistä hän oli kuullut puhuttavan, mutta ei ollut koskaan aiemmin itse nähnyt. En muista lääketieteellistä termiä, kun en saanut käynnistä muuta dokumenttia kuin uuden ajan elokuulle ja laskun, mikä tipahtaa postilaatikkoon varmaan ensi viikolla. Niin, minulla on kurkussani jotain harvinaista eli joku patti siihen äänihuulten eteen on muodostunut ja se haittaa puhumista. Pattia ei kuitenkaan kuulemma kannata ainakaan vielä leikata, koska ne tyypillisesti - siis silloin harvoin, kun sellaisia tulee - paranevat itsestään. Nyt siis kähisen taas kolme kuukautta ja toivon tuon patin paranevan. Jollei se parane, niin ilmeisesti jonottelen taas uuteen leikkaukseen kolme kuukautta tuosta elokuun tarkastuskäynnistä laskien ja sitten parannellaan jälleen toiset kolme kuukautta. Eli näin huonosti käydessä ääneni ja parantuminen kestää ainakin vuoden ensimmäisestä leikkauksesta. Alkaa haittaamaan työntekoa melkoisesti, jos vuoden kestää, että voi alkaa taas puhumaan kunnolla.

Tämmöinen osuu erittäin harvoin kohdalle, mutta olisin minä mieluummin kelpuuttanut vaikka lottovoiton silläkin uhalla, että sitten olisin rikas paskiainen. No, ehkä tämä vielä kääntyy parempaan ja ääni paranee kuntoon eikä lottovoittoakaan joudu saamaan. Loppu hyvin - kaikki hyvin - toivottavasti.

No ei ole nyt kurkku ihan EU- direktiivin mukainen

tiistai 7. toukokuuta 2013

Taas vähän väriä elämään

Piti vapuksi laittaa tuo luvattu pinkissimo. Alkoi vähän jo blondina olo tympiä. Joten nyt mennään tovi tällä värillä. Muutenkin pitää jotain kivaa olla tähän kurjuuden keskelle. Ääni ei toimi toivotusti edes nyt kolmen kuukauden kuluttua leikkauksesta. Rähinää ja rohinaa riittää, kokeilin koulutushommiakin viimeviikolla taas ja kyllä se on vaikeaa. Huomenna on tarkastuskäynti kurkunleikkaajien sairaalassa, joten saa nähdä, mikä on tuomio. Meneekö operaatio uusiksi, vai onko tämä ammattitaitoisen kirurgin näkemys toivotunlaisesta lopputuloksesta. Ensi viikolla olisi edessä kolme päivää koulutushommia taas ja olen aivan varma, ettei tule onnistumaan. Jos minulta nyt kysyttäisiin, että suosittelenko äänihuulikirurgiaa, niin jäisi suosittelematta. Pitää olla tosi huono äänen alkutilanne, jotta voisi suositella kokeilemaan - ehkä sellaisena viimeisenä oljenkortena ainoastaan. Toisaalta tämä on vain minun yksittäinen kokemukseni. On tämä leikkaus kaiketi jollain joskus onnistunutkin. Vaan huomisen jälkeen kerron tästä äänestä ehkä jotain lisää vielä.


Jos seuraisin MM- lätkää, niin tähän sopisi se pinkki Suomen pelipaita kaveriksi

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lainsuojattomat

Me transihmiset taidetaan olla lähes täysin ilman mitään lainsuojaa täällä Suomessa. Tarhaturkiseläimetkin ovat paremmassa asemassa - ainakin pian. Ja onhan hyvä, että eläimillä on asiat hyvin, enkä sitä käy kiistämäänkään. Olisi vaan kiva, että transihmisiäkin kohdeltaisiin tuon sanan loppuosan mukaisesti - ihmisinä.

Eräässä varsinaissuomalaisessa päivälehdessä kerrottiin taannoin, että hoitoja ei ole minkään lainsäädännön mukaan pakko viedä loppuun. Näin on asia erään Töölössä sijaitsevan sairaalan mukaan. Kyseinen sairaala tekee korjausleikkauksia ainoana Suomessa ja heidän näkemys on, että kirurgi voi tuosta vaan päättää, että hoito loppui nyt ja tässä paikassa. Potilas eli uhri jää kiikkumaan jonnekin sukupuolten ja minuuksiensa välimaastoon. Siinä kohtaa, kun tämän kirurgin kanssa edes päästään tekemisiin, on hoitoja pitkä rivi takana, hormooneja syöty ainakin pari vuotta ja joillakin nipsastu jo alapäästäkin vähän pois. Pysyviä muutoksia ovat myös identiteetin muuttaminen ja eläminen uudessa sukupuoliroolissa jo kauan ennen tätä kirurgin murhaavaa päätöstä. Ei tämmöinen peli vetele. Ei saa olla niin, että aloitetun hoidon voi joku yksittäinen henkilö oman mielijohteensa takia lopettaa. Tähän pitää saada muutos ja äkkiä. Sanoisin, että kyseessä on vähintäänkin heitteillejättö ja nimikkeet voivat tuosta vaihtua vakavemmiksikin. En ole lainoppinut, mutta on minulla jokin oikeustaju sentään. Sitä oikeustajua ei tunnu näköjään kaikille jaetun.

Hieman pienemmässä asiassa tämä tuli jo toisessa yhteydessä vastaan, kun tuossa Helsingin Meilahden tuntumassa sijaitsevan sairaalan kirurgi päätti eräältä potilaalta evätä aataminomenan höyläyksen vedoten ylipainoon. Asiasta tehdyn huomautuksen jälkeenkään ei mikään muuttunut, sillä jonkin sortin johtava lääkäri uskoi mieluummin kolleegansa meriselityksen tapahtumista. Oli mukamas hyvässä yhteisymmärryksessä päätetty olla tekemättä ko. toimenpidettä. Kun asiasta tehtiin huomautus, niin eikö sekin jo viittaa siihen, että ei ollut yhteisymmärrystä. Silti tämä korkeasti koulutettu päällikkölääkäri uskoi kaverinsa selvityksen. Ja mitäs sitten? Potilasasiamies kommentoi asiaa vain, että huomautuksen takia annetusta päätöksestä ei voi valittaa. Turhia ovat siis potilasasiamiehetkin. Turha kuluerä - kenkää kaikille.

Että tämmöistä täällä Suomessa. Onko lottovoitto syntyä tänne, kuten sanotaan? Ei minun mielestäni, vaikka pääsinkin itse tuon putken läpi. Ahdas putki se silti oli ja vaikeeta oli ilman näitä "hienoja" päätöksiäkin.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sosiaalinen itsemurha

Aihetta olen ehkä sivunnut joskus aiemminkin, mutta voihan tästä yhden kirjan kirjoittaa pelkästää tästäkin aiheesta.

Ei ole kaveripiirini ollut koskaan mikään huikean suuri, joten oli sääli siitäkin vähästä menettää heidät kaikki. Niin siinä vaan kävi, kun tuli kaapista ja kertoi kaikille, mikä tai mitä olen. Varsinkin se, että en olekaan jotain, mitä kaverit (en käytä sanaa ystävä, sillä niitä luulin minulla olevan muutaman, mutta selvästikin erehdyin) olivat vuosikaudet luulleen minun olevan, oli paha, tosi paha juttu. En aio pyydellä keneltäkään anteeksi, että salasin asian. Ei ole minun syyni, että ilmapiiri on ollut aina sellainen, että en ole uskaltanut tässä asiassa kertoa totuutta. Ja lopulta kun kerroin, osa kavereista sekosi siihen paikkaan ja loput "joojoo"- miehet vaan vähin äänin lakkasivat pitämästä yhteyttä eivätkä vastaa yhteydenottopyyntöihin tai puheluihin.

Sosiaalinen itsemurha siis, sillä kavereitahan ei sido mikään lainsäädäntö. Toisin on työpaikalla, sillä työkaveriparat miltei syyllistyisivät syrjintään, jos lakkaisivat puhumasta minulle. No joo, toki on täällä töissäkin jokunen, joka on alkanut ujostella minua ja kissa vei kielen. Mutta onneksi on ihan aidosti ihmisiä edes täällä, jotka voi laskea oleva oikeastaan "työystäviä". Ei ole minkään hiiskatin lain sanelemana pakkopullaa tämä kanssakäyminen, vaikka se laki on ehkä todellisuudessa ainut, miksi täällä vielä keikun. Ihan sama kuinka pätevä töissään on, sillä ilman lain suojaa olisi varmaan ovi käynyt ja ne pelot käyneet toteen, miksi koko asiaa panttasin vuosikaudet.

Siltikin, vaikka kaverit oli ja meni, niin siltikin olen onnellinen ratkaisustani. Ja mihinkäs minä kavereita tarviin, kun olen saanut upean puolison, jonka kanssa aika kuluu niin, että joutuisin laiminlyömään kavereitani, jos niitä olisi.

Huhuu, mihin kaikki kaverit katos?

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mieskuvia remontin keskellä

Kaiken kiireen keskellä en ole paljoa ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella. Meillä on ollut kotona kylppäriremontti - tai oikeastaan saunaremontti eli vaatehuoneremontti. Sekavaa?

No alun alkaen piti tehdä saunaosastossa remontti, kun lahoaa suihkuhuoneen seinät pystyyn. Vaan kun tuo suihku on ainoa peseytymispaikka tässä talossa, oli ensin tehtävä yläkertaan toinen pesuhuone. Sen olisi voinut hyvin rakentaa vessan vieressä olevaan varastokoppiin ja yhdistää vessan kanssa yhdeksi tilaksi. Vaan kun tuo vessa oli ainut vessa tässä talossa, piti kylppäri rakentaa toisaalle. Niinpä vaatehuoneesta sai luvan tulla uusi kylpyhuone ja wc meille. Homma alkoi siis vaatehuoneen rakentamisella siihen varastokoppiin. Nyt on vaatehuone ja uusi kylppäri-wc tehty. Melkein kuukausi on huhkittu ja nyt on pieni huilitauko ennen, kun käydään saunaosaston kimppuun. Ainakin minä olen aivan romuna näistä äijähommista.

Vaan ei tässä ole ainoastaan selitellä, miksen ole kirjoitellut. Olenhan ehtinyt taas pohdiskelemaan kaiken maailman turhuuksia pienessä mielessäni. Eräänä iltana pohdin omaa mieskuvaani. Se ei kovin häävi ole. Oma edesmennyt isäni ryyppäsi itsensä hengiltä. Tosin viimeiset vuotensa hän eleli iisisti ihan pakonkin sanelemana. Mutta kaikenkaikkiaan aika paska miehenmalli tuo oli. Lupauksiakaan ei juuri pitänyt koskaan. Seuraava äijämalli oli sitten äidin uusi mies. Vähän parempi jo, mutta minun näkökulmastani tylsä poliitikko, anteeksi vaan. Ja muutenkin jäi vähän etäiseksi. Eikä muutkaan tuntemani suvun miehet ole olleet mitään ihanneheppuja. Viina on maistunut ja nyrkki heilunut aika hereästi, vaan mitäpä muuta suomalaiselta urokselta voi odottaakaan.

Mitkä ovat sitten tuon jälkeen odotusarvot mieheydelle. Onneksi perinteisen miehen kohtalon halus välttää poika tuo - ja tosiaan välttikin, vaikka kirves on tullut ostettua ja viinaakin joskus vähän maistettua. No oikeasti tuskin on mieskuva syynä näihin identiteettijuttuihin, mutta on joskus hauska leikitellä ajatuksilla ja leikkiä oman itsensä kotipsykologia Valviralta salaa.

Hermot+hikeä+kyyneliä=kylpyhuone



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jennan ääni - Osa 6 - Hitaasti hyvä tulee

Piirua vaille kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun äänihuulet ronkittiin uuteen kuosiin. Edelleenkään en vielä kovin tyytyväinen ole tämänhetkiseen ääneeni. Vaan on tässä edistytty ihan merkittävästi ainakin äänen kestävyyden suhteen. Nyt voi jo puhua pitkiäkin aikoja. Aionkin jo ensi viikolla palata koulutustehtäviin, joka vaatii ääneltä kantavuutta, kestävyyttä ja sopisi tämän äänen olla myös kaunis kuin kantajansa - eiku kauniimpi, kiitos. No ääni hakee vieläkin paikkaansa. Ei ole vielä aivan toipunut, mutta osaltaan olen itsekin varmaan syyllinen. Tämän uuden äänen käyttöä pitää oikeasti opetella. Tuntuu kuin ääni pitäisi muodostaa jotenkin uudella tavalla entiseen nähden. Hetkittäin se onnistuu, mutta ei ole vielä iskostunut takaraivoon niin hyvin, että jo kohta olen hankaluuksissa ääneni kanssa.

Kun aikanaan tähän transprosessiin kuului viisi käyntikertaa puheterapiassa, niin nykyisin tyrkätään kymmenen käyntikertaa. Voisi olla hyvä, että tämän leikkauksen jälkeen olisi mahdollisuus vielä käydä muutama kerta, koska nyt jos milloin olisi opeteltavaa. Olisi varmaan tärkeää, että opettelu menisi oikein, eikä tarvitsisi raakkua miten sattuu ja yrittää itse löytää, mitä löydettävissä on.

Laulajaa ei minusta tämän leikkauksen jälkeen tule vieläkään.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Apua - avioliittoni on päättymässä!

Niin se menee tässä ihmisoikeuksien takapajulassa. Avioliittolaki ei ole edennyt minnekään mm. lakivaliokunnan homekorvien vanhanaikaisten ja rasististen näkemysten takia. Oma ihana avioliittoni on siis pian tiensä päässä - ainakin toistaiseksi. Kun rakas puolisoni mitä luultavamminkin tämän kevään aikana saa vuoden täyteen tosielämänkoetta ja saa tarvittavat todistukset, jotta väestörekisteriin voidaan korjata sukupuoli asianmukaisesti naiseksi, niin tämä meidän avioliittomme loppuu. Se muuttuu rekisteröidyksi parisuhteeksi. Tuleepa sekin sitten kokeiltua.

Toivoa on kuitenkin, että vielä joskus meidän avioliittomme palautetaan takaisin voimiinsa ja sille kuuluvaan arvoonsa. Omalta osaltani tein tänään sen, minkä vain voin. Kävin antamassa kannatukseni kansalaisaloite.fi- sivuilla aloitteesta uudeksi tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi. Kovasti olen harkinnut lähteä tuohon hankkeeseen konkreettisemminkin mukaan, mutta työkiire ja sen päälle meillä on ollut kotona remontti menossa, niin en vaan ole jaksanut tai ehtinyt. Huono tekosyy näin tärkeälle asialle, mutta, mutta, mutta ja mutta. No, kannatus on nyt ainakin annettu.

Ei auta kuin toivoa parasta ja pelätä pahinta.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/192


lauantai 9. maaliskuuta 2013

Kolmas naistenpäivä

Eilen vietettiin naistenpäivää jo ties kuinka monennen kerran, sillä joskus 1900- luvun alkumetreillä sitä on ensimmäistä kertaa vietetty. Meillä töissäkin ovat naiset saaneet naistenpäiväruusut. Kuulin, että jotkut olisivat ehkä kyllästyneet jo moiseen hömpötykseen eikä mitään ruusuja tarvitsisi jaella. No oikeasti olen minäkin samaa mieltä, että naisten- ja ystävänpäivät sun muut vastaavat ovat hömppäpömppää.

Vaan kun olen niin vähän aikaa ehtinyt viettää tätä naistenpäivää naisena, niin on oikeastaan aika ihanaa saada huomiota osakseen naisena. On ihanaa, kun minulle ojennetaan se ruusu ja silläkin eleellä tunnustetaan naiseuteni - niin tai ei ainakaan kiistetä naiseutta ja sanota päin näköä, että et sinä mitään ruusua saa, senkin...

Joten näin hitusen jälkikäteen siis:

Hyvää (kolmatta) naistenpäivää teille kaikille !

On se, ihan oikea naistenpäiväruusu ! Nuuh nuuh



perjantai 8. maaliskuuta 2013

Koiranulkoilutuslenkkarit korkojen kera Kiinasta (中國)

No vähänks on mahtifiilis, kun on kunnolliset tennarit jalassa. Kyllä näillä kelpaa nyt koiraa lenkittää vaikka taitaa tosin olla parempi odotella ensin kesäkelejä. Walesinspringerspanielin kanssa voi olla hitusen liian rajua menoa näillä jalkineilla.

Kengät lopulta tulivat alkuhankaluuksien jälkeen. Vajaat kaksi viikkoa noilla kesti matkaa kansantasavallasta tänne pohjolan perukoille. Jouduin tilaamaan kengät maailman ääristä asti, koska paikalliset Al Bundyt eivät katso tarpeelliseksi tilata kokoa 41 suurempia. Kiinassa asustaa ilmeisesti panda-karhujen lisäksi myös isokenkäisiä tyttöjä. Ja tietenkin näistä joutui maksamaan tuontitulliakin, kun tulevat EU:n ulkopuolelta. Hintaa tuli pyöreät satanen, kun kengät toimituskuluineen olivat noin 82,- euroa ja siihen "näppärästi" netissä hoitunut tullaus ja tullimaksu noin 18,- euroa. Ei siis näin hienoista kengistä hinta eikä mikään. Ja tullauksen tehtyäni edellisen päivän iltapäivällä, oli kusti jo ovella aamu seitsemältä tuomassa pakettia.

Sporttisemmat korkkarit vai naiselliset lenkkarit?

Piti oikein vaihtaa itsekin taas vaihteeksi vähän lookkia. Punaisesta kuvan blondihiusten kautta jossain vaiheessa taas varmaan vähän pinkissimoa. Nyt kuitenkin viikko tai jotain blondina.

My name is Blond - Jenna Blond

 Ja toki vielä kuva tästäkin kauhukakarasta, kun tuli welssi mainittua kerran:

Minäkö muka kauhukakara?

lauantai 23. helmikuuta 2013

Vaatteita, aikuisten kokoja kiitos

Näin kevään kynnyksellä tulee aina hirmuinen hinku hankkia jotain kivaa uutta vaatetta. Löysin netistä aivan ihanat Niken nilkkurit koroilla - vihreät. Kengille kaveriksi haeskelin Cellbesin vihreän mokkatakin. Ihanat keväiset värit, joten ei muuta kuin tilaamaan. Nilkkureita ei tältä mantereelta löydy minun kokoani, joten sinnikkäänä etsijänä löysin dollarihintaiset. Vaan kun olin tilaamassa, oli nuo vihreät nilkkurit jo poistettu koko valikoimasta. Se siitä sitten, unohdetaan vihreät niin kenkien kuin takin osaltakin.

Tilausta sisään korkonilkkureista, jotka ovat valkoiset ja niissä on sinistä ja pinkkiä silleen hienokseltaan. Tilaus onnistuu ja varastosaldo näyttää minulle ihan riittävät noin 600 kpl. Ihanaa, nyt vai etsimään muuta väriin sopivaa vaatetta. Lindexiltä löytyy juuri samaa sinistä oleva kiva paita ja sama paita myös pinkkinä. Seuraava takaisku on, kun verkkokauppa ilmoittaa jo tilatuista kengistä, että ovat silleen niin kuin " out of stock", joten se siitä ja antaa olla koko Niken monojen, kun ei kerran onnistu. Valkoinen biker- takkikin olisi ollut hakusessa, mutta siitä en vielä ehtinyt löytää edes kokoa.

Tämmöistä tämä on näiden vaatteiden kanssa, kun on vähän isompi jalka tai muuten vähän kookkaampi. Ei löydy mitään. Pitää alkaa varmaan itse tuomaan maahan, jos vaikka sitten...







perjantai 15. helmikuuta 2013

Jennan ääni - Osa 4 - Sound Check

Se olisi sitten viikko ja vähän päällekin nyt tuosta äänihuulileikkauksesta. Ääntäni olen säästellyt, kuten ohjeistus kuului - kaksi viikkoa silleen hys hys. Pariin ensimmäiseen päivään ei ääntä saanut aikaan muuten kuin kuiskimalla. Siitä on jo tultu nyt paljon parempaan tilanteeseen ja vaikka ääntä pitää vielä viikko säästelläkin, niin nyt voi jo jotain puhuakin. Vaan ei tuo vieläkään ole edes sellaista ääntä muistuttava, mihin voisi tyytyväinen olla. Joka aamu herätessä on jännittävää, millainen törähdys tuolta suusta tulee, kun sen avaa. Nyt on silti taas jonkinlainen luottamus siihen, että ääni vielä palaa takaisin.

Tämän hetken käytännön tilanne on jokseenkin se, että ääni on kuin pitkän flunssan jälkeen - maassa ja käheä. Ääni rasittuu helposti, jos yrittää liikaa höpöttää, joten menee nopeasti kuiskimiseksi ja sitten ihan hiljaa mököttämiseksi.

Lääkärin lausunto tuli postissa ja se kertoo tehdyksi toimenpiteeksi laryngoplastia et suturatio comissurae anterioris et laser cordotomia - ihan selkee tapaus.

Toimenpidekuvaus: Kremerin pidempi skooppi äänihuulitasoon, teippiverestyksellä saadaan etukomissuura näkyviin. Etukolmannesten mediaalireunan verestys molemmin puolin saksilla ja pihdeillä. Tämän jälkeen 4.0 Vicryl suturat kahteen pisteeseen apponoimaan verestetty mediaalipinta, jolloin etukomissuura käytännössä siirtyy etu-keskikolmanneksen rajalle. Ompeleet näyttävät pysyvän nätisti, laserkordotomiaviillot mahdollisimman lateraalisesti lihakseen asti proc vokaalisesta etukomissuuran tietämiin. Todetaan tulos siistiksi ja larynx turpoamaton. Skooppi pois ja hampaat intaktik. Heräämössä todetaan selvästi korkeampi ääniala.

Semmoinen tarina, josta allekirjoittanut ymmärsi sen, että ompeleet pitää ja paikat eivät olleet hävyttömästi turvonneet. Myös hampaat ovat operaation jälkeen vielä tallessa. Äänialakin oli vissiin  korkeampi joo, vaikka ihan tällä hetkellä ei siltä kuulostakaan.

Korkeampaa äänialaa odotellessa minä lähden törisemään kauppaan ja hakemaan viikonlopun eväitä.

Trööt, trööt...