Follow by Email

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jennan ääni - Osa 6 - Hitaasti hyvä tulee

Piirua vaille kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun äänihuulet ronkittiin uuteen kuosiin. Edelleenkään en vielä kovin tyytyväinen ole tämänhetkiseen ääneeni. Vaan on tässä edistytty ihan merkittävästi ainakin äänen kestävyyden suhteen. Nyt voi jo puhua pitkiäkin aikoja. Aionkin jo ensi viikolla palata koulutustehtäviin, joka vaatii ääneltä kantavuutta, kestävyyttä ja sopisi tämän äänen olla myös kaunis kuin kantajansa - eiku kauniimpi, kiitos. No ääni hakee vieläkin paikkaansa. Ei ole vielä aivan toipunut, mutta osaltaan olen itsekin varmaan syyllinen. Tämän uuden äänen käyttöä pitää oikeasti opetella. Tuntuu kuin ääni pitäisi muodostaa jotenkin uudella tavalla entiseen nähden. Hetkittäin se onnistuu, mutta ei ole vielä iskostunut takaraivoon niin hyvin, että jo kohta olen hankaluuksissa ääneni kanssa.

Kun aikanaan tähän transprosessiin kuului viisi käyntikertaa puheterapiassa, niin nykyisin tyrkätään kymmenen käyntikertaa. Voisi olla hyvä, että tämän leikkauksen jälkeen olisi mahdollisuus vielä käydä muutama kerta, koska nyt jos milloin olisi opeteltavaa. Olisi varmaan tärkeää, että opettelu menisi oikein, eikä tarvitsisi raakkua miten sattuu ja yrittää itse löytää, mitä löydettävissä on.

Laulajaa ei minusta tämän leikkauksen jälkeen tule vieläkään.

1 kommentti:

  1. Koulutushommia on nyt sitten kaksi päivää takana. Ei olisi mitenkään mahdollista pitää vielä yksin kokonaista päivää. Eilen pidin puoli päivää putkeen - tai toki olin armollinen kuulijoille ja pidin pari kymmenen minuutin taukoa siinä. Silti tuo puoli päivää oli työn ja tuskan takana. Puhua voi jo pitkiäkin aikoja, mutta tuo äänen voimakkuus ei tahdo riittää. Kun yrittää saada äänen kantamaan, se alkaa hajoamaan. Tänään sujui vähän paremmin, kun jaksotimme vuorot kollegan kanssa parin tunnin pätkiin ja siihenkin tauko väliin. Näinkin oli vaikeuksia vetää osuutensa loppuun. Koulutukset jatkuvat tälläkin viikolla vielä kaksi päivää, joten nyt on uusi ääni koetuksella. Ääntä kohden - parempaa sellaista toivottavasti.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.