Follow by Email

torstai 11. heinäkuuta 2013

Byrokratian koukerot - eihän kukaan henkilöllisyyttään vaihda

Ajattelin kirjoitella muutaman sanasen siitä, mikä sekasotku seuraa siitä, kun ensin vaihtaa nimen ja sitten vielä virallisesti sukupuolen eli henkilötunnus vaihtuu. Nämä asiat ovat taas meidänkin perheessä ajankohtaisia asioita, sillä puolisoni jätti ns. hetu- hakemuksen maistraattiin tällä viikolla.

Oikeastaan suurimmat haasteet - ongelmiahan ei ole, vaan pelkkiä haasteellisia tilanteita ja asioita - seurasivat minulla nimenmuutoksen yhteydessä. Toisaalta useimpiin paikkoihin nimi päivittyi automaattisesti, kunhan ajokortin ja pankkikortit sun muut kävi uusimassa. Passia ei tarvinnut vielä tuossa vaiheessa haikailla, sillä siinä lukee selkeästi passinhaltijan olevan M eli male eli mies. Tuo tieto yhdistettynä mahdolliseen naisennäköiseen passikuvaan ja naisen nimeen todennäköisesti aiheuttaa hämminkiä maailmalla. Nimi ei toki välttämättä ole ongelma, sillä suomalainen nimi ei aina maailmalla paljoa kerro sukupuolesta. Mutta ehkä pian nimenmuutosta seurannut ero ja osoitteenmuutos aiheutti pahimmat hankaluudet. Esimerkiksi kaapelikanavien palveluntarjoaja oli lähettänyt laskuja silloin pitkin syksyä vanhaan osoitteeseen, eivätkä ne laskut tulleet koskaan minulle. Omaa hölmöyttäni en tietenkään muistanut, että kanavatilaukset olivat minun nimissäni, vaikka jäivätkin entisen puolisoni käyttöön. Seurauksena oli, että joskus seuraavana keväänä tuli perintätoimistosta perintäkirje lisättynä perintäkuluilla ja siinä sitä olikin selvittelemistä. Kannattaa muistaa kaikki mahdolliset osapuolet, mistä niitä laskuja voi tulla ja muutkin postia lähettävät tahot, jotta tiedot tulee oikaistua.

Henkilötunnus vaihtui sitten noin vuotta myöhemmin. Ajokortti meni jälleen kerran uusiksi ja silloin oli jo passinkin haun aika. Pankkikortteja ei tarvinnut uusia, mutta virkatodistuksen kanssa oli hyvä käydä pankissa varmistamassa, että kaikki on kunnossa. Useat järjestelmät sekoavat siinä kohtaa, kun henkilötunnus muuttuu. Työterveyslääkäriasemalla ei edes voitu tietoa päivittää, vaan minulle jouduttiin luomaan kokonaan uusi profiili, johon aiemmat tiedot joku siellä päivitti käsin. Vaikka tieto väestörekisteristä siirtyy automaattisesti eri järjestelmiin, niin ne järjestelmät eivät välttämättä osaa yhdistää kahta eri henkilötunnusta ja siinä se menee sekaisin. Kannattaa ennemmin soitella, käydä, tiedustella ja varmistella. Tämä voi olla vieläkin hankalampaa, jos sekä nimi että henkilötunnus vaihtuu kerralla. Siihen vielä mahdollinen osoitteenmuutos, niin ihminen vaan katoaa järjestelmistä. Osaan paikoista riittää puhelinsoitto ja osa vaatii mm. tuon virkatodistuksen, josta ilmenee hetu-/nimi- muutokset.

Meillä näitä asioita pohditaan taas aktiivisesti siis. Homekorvaopin mukaisesti avioliitto muuttuu näinä päivinä rekisteröidyksi parisuhteeksi.

Rekisteröity parisuhde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.