Follow by Email

torstai 25. heinäkuuta 2013

Lisää byrokratiaa

Toiset asiat ovat vaikeampia kuin toiset. Täällä Lohjalla ei luultavasti helppoja asioita olekaan. Viimeeksi kerroin, että puolisoni henkilötunnus on juurikin vaihtumaisillaan. Ja vaihtuihan se. Koska paikallinen maistraatti ei ole täällä hevonperseessä kykenevä tekemään noin suuria juttuja, lähti ne paperit suureen maailmaan käsiteltäväksi - siis Espooseen. Siitä seurasi mielenkiintoinen tilanne. Minä näin kyllä omasta tietokannastani väestörekisterin sivuilla, että päätös oli jo tehty ja avioliitto muutettu rekisteröidyksi parisuhteeksi. Puolisoni ei päässyt enää omaan tietokantaansa eikä siten pariin päivään tiennyt omaa henkilötunnustaan tai oikeastaan sen loppuosaa siis.

Todistuskin tuli lopulta postissa ja päästiin tosissaan tekemään virastoasioita. Ja kuinka ollakaan, aina vaan vaikeammaksi muuttui. Ajokorttihakemus - ei voi vielä sanoa, kuinka siinä kävi, kun kortti ei ole tullut vielä. Pari viikkoa on jo kulunut, mutta se on aivan normaali aika siihen. Passin hakukin meni alkuun ihan kivasti ja ensimmäinen uusi passi tuli. Mentiin innolla passia noutamaan ja se oli aivan kuten pitikin - melkein. Henkilötunnus oli muutettu uudeksi. Ja moni tietää varmaan, että se loppuosan kolmas numero kertoo sukupuolen. Parillinen tytöillä ja pariton pojilla. Vaan konstaapeli Tuimala ei selvästikään tätä tiedä. Passissa oli sukupuolen kohdalla (M) eli male, kun olisi pitänyt olla (F) eli female. Siitä sitten virkavallan kustannuksella tekemään uusi hakemus ja tällä kertaa pikana. Uusi passi tulisi neljässä päivässä. Tänään se oli tullut, mutta... siitä puuttui kuva, joten uusiksi meni taas. Näin pätevää on tämä suomalainen passikäytäntö. Jos maailmalla tiedettäisiin, mitä tunarointia tuokin homma on, niin Suomen passi ei varmaan kelpaisi edes Disneylandiin.

Kelakorttia ei ole vielä reilussa kahdessa viikossa tullut. Ja meidän uusi upea KanTa.fi järjestelmä, jossa nykyisin on lääkereseptit, oli sekin aika jäykkä systeemi. Reseptit piti viedä terveyskeskukseen uusittavaksi uudelle henkilötunnukselle ja kesti tuon vakio kahdeksan päivää. Tänään oli nekin uusittu ja näkyivät järjestelmästä. Olivat kuitenkin aivan päin persettä. Vääriä lääkkeitä, vääriä annostuksia, on se vaan hienoa.

Eikä muuten siirry ihan helpolla NetPostikaan. Koko järjestelmä aivan kyykyssä. Postilaatikko on kadonnut, postin järjestelmässä toki henkilöllisyys jo löytyy noin 1,5 viikon viivellä, mutta NetPosti ei toimi. Ei vanha eikä sen paremmin uusi, jos yrittää avata NetPosti- palvelun uusiksi.

Jos voittaisin Lotossa, niin aluksi kiertäisin Lohjan ainakin niin kaukaa kuin on mahdollista. Täällä ei ole muuta nopeata kuin kaupasta ostettu ruoka, kun se pilaantuu jo kotimatkalla. En voi suositella kenellekään tätä paikkaa - tai ehkä pari voisi olla, mutta he eivät ole ystäviäni.

Alla kuvassa suomalaisia virallisia asiakirjoja: Poliisin myöntämä ajokortti, jota poliisi itse ei hyväksy henkilöllisyyden todistamiseen, kelakortti, joka ei kelpaa Kelassa henkilöllisyyden todistamiseen ja Suomen passi, joka saattaisi kuvalla varustettuna ehkä jossain kelvatakin, mutta on niin kovin herkkä, että säilytyslämpötilan on oltava +35- -5 celssiusastetta ja kosteusolosuhteetkin on määritelty tarkasti. Pitää valita matkakohde huolellisesti, jottei tärkeä matkustusasiakirja mene pilalle matkan aikana.

Kolme vitsiä :)

5 kommenttia:

  1. Noista kelpoisuuksista ja säilyvyyksistä. Ajokortin kelpoisuutta henkilötodistuksena säätelee Suomen lain lisäksi EU-direktiivi jonka mukaan ajokortti EI ole henkilökortti. Ainoat kelvolliset henkilöpaperit ovat henkilökortti ja passi. Tuon passin huonon säänkeston voi rohkeasti laittaa muun Euroopan piikkiin. Passin mallin ja rakenteen nimittäin sanelee, taas kerran, EU-direktiivi joka ilmeisesti on tehty eteläisen Euroopan johdolla ;)

    VastaaPoista
  2. Toni, kiitos kommentistasi ja täsmällisestä tarkennuksesta. Voit olla oikeassa, mutta ei voi laittaa EU:n piikkiin sitä, että samaa passia tilataan ainakin tuon kolme kertaa, kun nämä tunarit eivät osaa hommiaan. Lääkereseptejä uusitaan moneen kertaan, kun ne toiset tunarit eivät osaa hommiaan, kelakorttia ei tule, kun joku jossain ei osaa hommiaan. Onneksi meidän tietojärjestelmät helpottavat tekemistä eikä ihan kaikkea tarvitse osatakaan enää. Jotain kuitenkin vieläkin pitäisi ehkä osata.

    VastaaPoista
  3. Poistin nuo pari Anonyyminä tehtyä kysymystä, koska olivat sen sisältöiset, että en katso tarpeelliseksi niihin vastata. Liekö niistä johtuen nuo kaksi mielipidettä sivun epäasiallisuudesta. Vastaan kyllä kysymyksiin, jotka ovat asiallisia.

    VastaaPoista
  4. Tosin, kysymyksissä oli jotain asiallistakin, joten...

    Transsukupuolinen, joka ei ole vielä ollut SRS- leikkauksessa eli hänellä on vielä miehen alavarustus (M2F), hän todennäköisesti joutuu edelleen vielä uimahallissa miesten puolelle. Tosin on olemassa uimapukuun kiinnitettävä merkki, joka oikeuttaa käyttämään pesutiloissakin uimapukua. Itselläni ei ole tästä omaa kokemusta. Varmaankin tuon merkin käyttökelpoisuus riippuu sitten henkilöstä itsestään ja ulkoisesta olemuksesta mutta myös paljon paikallisesta käytännöstä, jotka eivät selvästikään ole edes suurimmissa kaupungeissa vielä vakiintuneet. Tiedän tässä olleen taannoin Tampereellakin jotain häslinkiä. Kuten aikaisemmista kirjoituksistani ilmenee, minä olen tuon leikkauksen läpi käynyt jo eli jos nyt uimahalliin kovasti mieli tekisi, niin naisten puolellehan minä menisin.

    Parrankasvusta voisi sanoa, että aika hyvin se on poistunut laserhoitojen avulla. Eli aika hyvin on ulkoinen olemus naisellinen, joten miksei henkilötunnustakin vaihtaisi, jotta on väestörekisterinkin mukaan nainen. Lisäksi aiheuttaa vaan turhaa hämmennystä, jos ulkoinen olemus on naisen ja passissa lukee edelleen M eli male.Lentomatkailu on jo muutoinkin tehty ihan riittävän hankalaksi, joten ei siihen kaipaa enää mitään lisäongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohon uimahallikohtaan voisin vielä lisätä oman näkemykseni. Tästä transprosessista sanottiin minulle silloin alkuun jo, että monet joutuvat ottamaan jopa töistä vapaata pitkiksikin ajoiksi prosessin ajaksi, sillä voi olla vaikeata esiintyä ollessaan "puolivalmis". Itse olen koko ajan ollut työelämässä ja jopa kouluttajana joutunut kohtaamaan jatkuvasti uusia ihmisiä eri puolella maata. Uimahalliin en silti ole halunnut edes mennä kokeilemaan, miten minuun siellä olisi suhtauduttu, kun ei ollut vielä valmis. Ulkoisesti en olisi kelvannut kummallekaan puolelle. Nyt tosiaan voisin mennä jo naistenpuolelle, jos tarvetta olisi. Eli prosesin aikana voi joutua tinkimään joistakin asioista ja tekemisistä, mutta sekin on varmasti hyvin tapauskohtaista.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.