Follow by Email

lauantai 24. elokuuta 2013

Serkkuja, serkkuja

Aikanaan kirjoitin juuristani ja onko niitä. En ehtinyt lomallani käydä tuolla isäni suvun juuria kaivelemassa, sillä koiramme sairastelut veivät kaiken ajan ja oikeastaan ylimääräiset pelimerkitkin, jotta olisi voinut lähteä. Ensi kesänä ehkä uusi yritys.

Facebookissa ei sukulaisia ole paljoa näkynyt, mutta tässä eräänä päivänä huomasin sinnekin kirjautuneen erään serkkuni - äidin puolelta. Hetken harkittuani laitoin kaveripyynnön hänelle ja samaan kyytiin tämän siskolle, jonka tiesinkin jo olleen fesessä aiemmin. En vaan ole ollut juurikaan tekemisissä oikeastaan kummankaan kanssa vuosikausiin, joten olemme vieraantuneet voisi sanoa täydellisesti. Toki syytä on minussakin, sillä en ole ollut mitenkään sukukeskeinen edes entisessä elämässä saati nyt Jennana. Kun muutin kotikulmilta pois, niin kaikki muuttui ja nyt myöhemmin vielä lisää. Silti Facebookissa on aika helppo laittaa pyyntöjä. Nyt vaan jää nähtäväksi löytyykö vielä jonkinlainen yhteys sukulaisiin, vai oliko se siinä. Ainakin kaveripyynnöt he hyväksyivät miltei heti - julkiserkkuus voikin olla jo liian HC- juttu. Tervetuloa minunkin maailmaani, serkkusein J & S.

On siitä aikaa, ei ollut vielä edes digikameroita. Vieläkö serkulla pysyy skitta kädessä? Tästä taitaa olla jo neljännesvuosisata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.