Follow by Email

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Se on nyt niin, että prosessit on prosessoitu

Tänään kävin äänihuulileikkauksen lopputarkastuksessa ja se oli nyt minun prosessini viimeinen käynti yhtään missään. Käynti oli oikein onnistunut, sillä aikataulu piti - pääsin jopa puoli tuntia etuajassa sisään. Äänihuulet olivat parantuneet täysin leikkauksen jälkeen. Tiedossa tosin olikin jo, että mitään ihmeellistä äänen korkeuden muutosta ei ole tullut. Ääni on jokseenkin samnlainen kuin se oli ennen mitään leikkauksia. Mutta ääni toimii ja tuo käynti oli loppukäynti tälle yli viisi ja puoli vuotta kestäneelle transprosessille, kun laskee prosessin alkaneen lähetteen hakemisesta työterveyslääkäriltä.

Yhteenvetona voi todeta, että raskaitakin ovat osin olleet nämä vuodet. Isä kuoli pian lähetteen hakemisen jälkeen. Kun ensimmäinen aika tuli tutkimuksiin, ei se käynyt minulle lainkaan ja pyysin uutta aikaa, jota ei koskaan tullut. Tai tuli, kun melkein vuoden kuluttua olin sen verran toipunut isäni poismenosta, että sain taas soiteltua ja kyseltyä uutta aikaa. Lopulta homma lähti alkuun, mutta T-polin yksi suuri ongelma on mielestäni henkilökunnan sitoutumattomuus työhönsä ja suuri vaihtuvuus. Itsellänikin matkan varrelle mahtui kolme eri lääkäriä ja kaksi hoitajaa, eikä heistä muuten kukaan enää työskentele siellä. On tämä sen tyyppinen prosessi, että toivoisi omahoitajan ja lääkärin pysyvän samana alusta loppuun. Muutenkin raskas ja voimia vievä prosessi on tämmöisellä järjestelyllä vieläkin rankempi. Lisää rasitteita tulee kaiken venymisestä, jokainen asia vaatii ensin puolen vuoden jonottamisen, jonka jälkeen pääsee lääkäriin kuulemaan, että pääsee seuraavaan puolen vuoden jonoon. Lakeja on säädetty näistäkin hoidoista, mutta käytännön järjestelyt eivät toimi lain edellyttämällä tavalla. Sama toki taitaa olla koko sairaanhoidon kanssa. Ja jonot vaan pitenevät entisestään toki suuren hoidettavien määrän takia, mutta myös lääkäreiden asenteiden ja haluttomuuden vuoksi. Ja ne konferensit ja kokoukset...

Itselläni on nyt asiat ihan kivalla mallilla. Olen maalannut oman tulevaisuudenkuvan valmiiksi, siis niin valmiiksi kuin sen nyt voi kuvitella. Olen rakentanut oman pienen sateenkaarimaailmani valmiiksi ja jonkinlainen aurinkokin siellä paistaa. Voin sanoa olevani onnellinen, mutta toisaalta olen vain niin onnellinen kuin rakkainpani on. Ja hänellä on vielä pitkä matka tähän ja monta murhetta murehdittavana, mutta ei auta kuin luottaa, että asiat hänelläkin järjestyvät. Odottavan aika vaan on niin pitkää. Onneksi saan olla tukemassa häntä näiden asioiden ylä- ja alamäissä. Silti ottaa lujille välillä - ja kaikilla ei ole tukijoita. Tämä on elämänvaihe, jossa ystäviä enemmän katoaa kuin niitä löytyy.

Kyllä elämä on ihanaa!

2 kommenttia:

  1. Voi mun onnekasta rakasta. Mulla menee vielä ainakin 2,5 vuotta, että pääsen samaan pisteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tunnu hyvältä nämä viimeaikaiset Hussin keljuilut. Yritetään saada kuitenkin asiat kuntoon. Minä olen ihan yhtä epäonnekas kuin sinäkin, sillä en voi olla iloinen oman prosessini loppumisesta ennen kuin sinullakin on asiat kunnossa.

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.