Follow by Email

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Minun juureni - onko niitä?

Kun on oma isäkin ollut koko ikänsä aika irrallaan muusta suvustaan, niin ei ole tullut suku tutuksi siltä puolen. Äidin puolelta vähän paremmin, mutta viimeistään nyt, kun pojasta tulikin tyttö, on selkeästi ollut havaittavissa jonkin sortin ujostelua. Kadonnut on niin tädit kuin serkutkin, joten jätin tuohon sukutauluunkin merkitsemättä äitiäni lukuunottamatta muut. Kiinnostus on enempi tuolla isän suvussa eli Kauppilan suvussa, jonka olemassaolo ei ainakaan vaarini isästä kiinni ole ollut. Liekö tuo muuta on ehtinytkään tekemään kuin lisääntyä. Sen sijaan tämä minun sukuhaarani on päättyvä minuun. Isäni oli vanhempiensa ainut lapsi samoin kuin minäkin olen ainut isäni jälkeläinen. Minulla ei lapsia ole eikä nyt enää siis tulekaan näiden tiettyjen muutosten seurauksena, joten Kauppiloita saa hakea toisaalta.

Tuossa alla on vajaan päivän selvityksen pohjalta tehty sukutaulu, jos siitä on vaikka hyötyä jollekulle Kauppilan suvun "kakaralle". Ruovesi ympäristöineen taitaa olla ollut enimmäkseen Kauppiloiden reviiriä ja soidinmaita, joskin levinneisyys ympäri laajaa maatamme ja jopa laajemmallekin näyttää tapahtuneen jo hevosrattaiden aikaan. Joku sukulainen minulle soitteli ja oli kovin närkästynyt, kun en isääni haudannut Ruovedelle, kuten kunnon Kauppilan olisi tullut tehdä. Vaan kun isäni ei maksanut kirkon jäsenmaksua, olisi minun Ruoveden kirkkoherranviraston mukaan pitänyt viedä mukanani oma pastori ja kanttorikin, mikäli hautajaisissa olisi halunnut veisata säestyksen kera. Niinpä päätin asiat toisin, koska palkkalistoillani ei tuohon aikaan ollut ketään pastoriksi tai kanttoriksi itseään tituleeraavaa - ei ole muuten nytkään ja kirkon kerhomaksunkin osalta seurasin isäni esimerkkiä, joten ei taida semmoiset seremoniamestarit minun kauttani järjestyäkään, jos joku tarvii, mutta eihän haittaa.


Minun juureni ovat siis tuolla Hämeen sydänmailla Ruovedellä, jossa muutaman kerran itsekin pienenä ehdin käydä tutustumaan maaseudun elämänmenoon. Paljoa en muista niistä ajoista, mutta toisaalta olen yrittänyt unohtaakin menneisyyteni, varsinkin tuon lähimenneisyyden. Nyt on ehkä pientä kiinnostusta tullut selvitellä joitakin asioita etenkin tuolta kaukaa vuosien takaa. Nyt näitä selvittelen ja kaivelen, kun ei ole enää ketään kertomassa asioista. Ehkä piipahdan joskus sinne käymäänkin. Varokaa vaan, transihmisiä tulossa kylään - eikä vain yksi !



sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Naisen survival kit

Itsekin aikanaan pidin suurena mysteerinä naisen käsilaukkua ja sen sisältöä. Mitä kaikkea siihen voikaan mahtua saati mitä sieltä todellisuudessa löytyy. Sori kaikki naiset, nyt paljastuu jonkin asteinen totuus tästäkin myytistä. Kippasin tuon omani meidän (lakanalla suojatulle) snookerpöydälle ja tässä tulos:

Perussettiä

Lompakko ei todellakaan kulje taskussa pullottamassa rumasti, vaan se on jo yksistään syy kantaa käsilaukkua mukanaan. Lompakossa löytyykin sitten normi pankkikorttien lisäksi asiakaskortteja moneen liikkeeseen, jotta tyttö voi shoppailla ja hyödyntää alennuksia minkä kerkiää. Lehdistökortti avaa joitakin ovia, mitkä muuten ehkä jäisi muutoin avaamatta.

Muotia, meikkejä, matkoja, majoittumisia, lääkkeitä, ruokaa ja toivoa varakkaasta tulevaisuudesta
Meikkejä tuolta löytyykin sitten melkoinen kasa; silmämeikkiä, meikkivoiteita, huulipunaa muutamaa eri sävyä, kynsilakaa, tuoksuja ja rexonaa, jotta mahtuu mukaan. Edellisten kanssa yhteistyössä toimivat tilanteessa kuin tilanteessa meikkisiveltimet, harja ja peili, joita ilman ei tule toimeen.

Lääkekaapissamme saattaa olla enemmän kaikenlaista, mutta kyllä näilläkin alkuun pääsee. Päänsärky, haavat, flunssa, yllättävä ripuli, laktoosi-intoleranssi, kurkkukipu, närästys, nuha, allergia ja mieheys - niihin nyt ainakin löytyy apu tuolta lääkintäosastosta. Ja lisäksi on matkassa astmakohtausta varten tarvittavat lääkitykset.

Yhteydet, facebook sun muut hoituvat tuolla pinkillä luurilla. Joo, on se kotomainen, mutten ihan ole tyytyväinen mokomaan. Tosin hyvän värinen luuri se on, joten kelvatkoon nyt toistaiseksi.

Hammastikut ja xylitol- purukumia pitää olla matkassa, jotta pysyy suu raikkaana läpi päivän. Parit varasukat tilanteeseen, kun päällä oleva varustus pettää. Mittanauha, se toimii niin rautakaupassa kuin mekkoa tilatessa vaikkapa nettikaupasta. Sillä mittaa kummasti niin vyötärön ympäryksen kuin ilmastointiventtiilin halkaisijan. Kuvasta puuttuu vielä Leatherman-tool, jonka olen poistanut paljon lentomatkustamisen takia. Samassa yhteydessä on näemmä jääneet pinsetitkin pois.

Tämmöistä on minulle kertynyt 2,5 vuoden aikana siitä, kun ryhdyin käsilaukulliseksi. Apua tuolta löytyy moneen tilanteeseen, joten miesväkikin ihan rohkeasti kysymään vaan tyttöystävältä tai vaimolta apua ongelmaan tien päällä. Apu voi olla lähempänä kuin uskoisikaan.


maanantai 7. tammikuuta 2013

Tämä tyttö sai pannun tänään

Miksi minä en ole aiemmin ostanut tuommoista valurautaista parillapannua - siis paistinsellaista? Tänään tuli investoitua moiseen ja samasta putiikista löytyi pannulle paistettavia komponenttejakin, kuten asia hienostokokkipiireissä sanottaisiin. Kaupasta kotiin tultuamme pannu vihittiin heti käyttöön ja kyllä muuten tuli hyvän murkinat. Naudan pippuripihviä maustevoilla, siikliperunaa paistettuna punasipulin ja tuoreen oreganon kera ja jättikokoiset pihvitomaatit - kaikki eväät käytetty tuon uuden pannun kautta. Kyllä muuten tuli ihan eri makuista, kuin tavallisella nuorisopannulla. Nuorisopannuksi sanon noita teflonpäällystettyjä, jotka lähtevät puhtaaksi ravistamalla. Näin vaatimattomana kokkina sanon, että olen toki ennenkin tehnyt parhaat sapuskat, mitä olen missään syönyt, mutta nyt tuli vieläkin parempaa. En ole oikeasti uskonut, että vaikutus olisi noin suuri, mutta tuolla pannulla pihvi paistuu, eikä siitä tule keitetty. Ja siihen tulee lievä savunmaku, kuten se olisi grillillä tehty. Kantsii kokeilla (olla kunnon työvälineet).

Jennan ääni - osa 2 - hiljainen kevät

Niin se vaan on, että HUSsin kanssa pitää ihan itse hoitaa ja  huolehtia asioista, että ne etenevät. Viimeeksi, kun kävin HUSsissa "tutustumiskäynnillä", lupailivat, että äänihuulileikkaus olisi nyt tammi- helmikuunvaihteessa. Ei ollut kuulunut mitään ja töissäkin olisi hyvä tietää, milloin olen pois koulutuskuvioista. Tänään soitin suu- ja sorkkatautiosastolle. Ei se soitto tosin ollut aivan helppo juttu. Soittoaika leikkausjonotiedusteluun oli kello 9-11. Joko sinne ei päässyt läpi tai jos pääsi, niin puhelu aukesi, mutta heti se katkaistiin - lyötiin luuri korvaan. Useiden yritysten jälkeen joku vastasi sentään:" Haloo, anteeksi, mihin tämä tuli - anteeksi väärä numero". Liekö HUS keksinyt konstin helpottaa puhelinjonojaan yhdistämällä soittajat keskenään. Muutenkin HUSsin käsitys ilmeisesti  jonotiedustelusta, että olet jonossa ja tiedustele sinä nyt vaan ihan keskenäs, äläkä tänne soittele. Soitin aikani jonotiedustelunumeroon yritettyäni ajanvarauksen numeroon ja sain sietä kautta junailtua soittopyynnön jonovaraukseen. Siitä alkoikin lyyti kirjoittaa. Ei mennyt kymmentä minuuttia, kun jonovarauksesta soitettiin. Uutinen oli vain aika synkkä. kyseisiä leikkauksia tekee vain yksi lääkäri ja hänkin vain kerran viikossa eli suomeksi: täyttä on pitkälle kevääseen. Minua ei oltu laitettu edes jonoon. Miten tämä ei jotenkin yllätä. Hoitaja lupasi selvitellä asiaa ja soittaa kohta uudelleen. Vartti kului ja soitto tuli. Jee, minulle oli löytynyt sittenkin aika leikkaukseen helmikuun alulle seitsemännelle päivälle. Homma hoidossa, helmikuussa kaksi viikkoa täysin turpa kiinni ja kevät muutenkin aika hissuksiin. Että tämmöinen tapaus.

tiistai 1. tammikuuta 2013

Leikkauksesta toipunut odotetusti ja kotiutunut 9. postop. päivänä

Eikös medioissa ole näin vuodenvaihteessa tapana muistella kuluneen vuoden merkittävimpiä tapahtumia? Niin taidan minäkin tehdä nyt. Itselleni merkittävin tapahtuma oli SRS- leikkaus, josta kokemuksesta kerron ainakin sairaalassaoloajalta jotain päivä päivältä. Oliko tuo leikkaus elämäni suurin asia? Tuskin oli, vaikka siihen haikailevat varmaan niin uskovatkin. Elämäni suurimmat asiat tämän päivän näkökulmasta ovat luullakseni se aika, kun kerroin kanssaihmisille tulevasta tai oikeammin piilossa olleesta minästäni ja sen myötä vähintäänkin yhtä suuri ja rakas sattuma minulle oli  tuon ihanan rakkaani löytäminen. Mutta nyt siis vuoden 2012 tapahtuma numero yksi minulle:

5.3.2012, maanantai, 1. päivä

Jännittävä päivä edessä. Lähetepaperissa kehoitetaan saapumaan ajoissa sairaalaan - viimeistään klo 12:30 olisi oltava osastolla ja sitä ennen ehdittävä käymään valokuvauksessa ja labrakokeissakin. Niinpä puolisoni kyytiää minut Töölön sairaalaan hyvissä ajoin. Labrat menivät sujuvasti, samoin valokuvaus. HUStlerin kuvauksissa otettiin alastonkuvia, mitäpä muutakaan. Olivatkin ensimmäiset alastonmallikuvat minulla sitten.

Seuraavaksi suunta osastolle, sillä siellä oli kirurgin, anestesialääkärin ja joidenkin muidenkin kanssa tavattava vielä ennen seuraavan päivän H- hetkeä. Osastolla alkoikin sitten melkoinen odottelu. Istuin siinä käytävällä odottelemassa vuodepaikan vapautumista neljä tuntia. Kirurgit ja ne muut, keillä oli minulle jotain turhanpäiväistä asiaa, kävivät siinä käytävällä jututtamassa.

Odottavan aika on pitkää...
etenkin, kun näkymät ovat näin mielenkiintoiset.

Pääsin lopulta huoneeseen. Käsittääkseni tuolla on neljän ja kuuden hengen huoneita, joista onnekseni edes pääsin pienempään. Tosin ei sielläkään mitään yksityisyyttä ollut. Ja aivan hirvittävä hässäkkä ja kuhina koko ajan ympärillä. Ilta oli pitkä eikä uni meinannut tulla. Pelotti, ehkä vähän kaduttikin koko juttu.

6.3.2012, tiistai, 2. päivä

Aamu koitti viimein. Jos oli tuntunut illalla, että osaston henkilökunta oli töykeää, niin ei tilanne siitä aamulla miksikään muuttunut. Mietin jossain vaiheessa, että kohta tää lähtee kotiin ja saa leikkaukset olla. Kynsilakatkin käskytettiin poistamaan. Pyysin tuomaan kynsilakanpoistoainetta, koska sitä ei itselläni mukana ollut. Ei tullut koskaan ja sain vielä leikkaussalissakin kuulla kynsilakoistani huomautuksia. Aamulla sain ruiskeen itse ruutattavaksi tuonne takalistooni, jotta ennen leikkausta suolisto tyhjenisi - vaan ei toiminut ja asiaa hoitajalta tiedustellessani oli vastaus, ettei ole enää heidän ongelmansa. Sitten parit esivalmistelevat pillerit kitaan ja odottelemaan leikkaukseen siirtymistä. Sen verran tuli niistä lääkkeistä sekava olo, että muistan ajatelleeni, että nyt on enää myöhäistä paeta.

Sitten leikkaukseen, joka alkoi kahdeksalta aamulla. Minut kuljetettiin leikkaussaliin siinä sängyssä, jossa olin yöni "levollisesti" nukkunut. Leikkaussalihenkilökunta kävi asiat vielä pikaisesti läpi tärkeät asiat, kuten ne kynsilakat, jotka olisi pitänyt poistaa. Sitten anestesialääkäri antoi nukutuspiikin ja samalla kysyi vielä, että oliko minulla jotain kysyttävää. Kysyin paljonko kello on ja sain vastauksen, että kahdeksan. Sitten pimeni.

Minua heräteltiinkin jo heti kohta, tai siis siltä se tuntui. Kysyin kelloa ensimmäiseksi ja puolikaksihan se kuului olevan. Nukahdin uudelleen ja loppujen lopuksi seitsemältä illalla minut kärrättiin takaisin osastolle. Taisivat kiireissään jopa unohtaa osastolta hakea minut. No ei siinä kiire ollut ainakaan minulla, sillä edessä olisi viikko makaamista selällään ja jalat levällään ilman että saisi liikkua mihinkään. Edes istua ei saanut.

Soitin illalla rakkaalleni sekä myös äidille, että vielä ollaan elävien kirjoissa. Seuraava yö oli aika sekava. Selkäepiduraali oli ensimmäisellä kerralla mennyt huonosti paikoilleen ja yöllä joutuivat laittamaan sen uudelleen. Lisäksi oli vatsavaivoja, joihin toivat jotain järjettömän vahvaa kipulääkettä, eikä se edes auttanut. Selkäepiduraali ei kaiketi koskaan mennyt kunnolla paikoilleen, sillä se jouduttiin säätämään syöttämään maksimimäärää puudutusainetta.

7.3.2012, keskiviikko, 3. päivä

Ensimmäinen varsinainen päivä leikkauksen jälkeen oli aika sekava ja unelias vielä. Ne kipulääkkeet, mitä hoitajat toivat vatsani ilmavaivoihin, olivat aikamoisia huumeita. Lopulta joskus seuraavana yönä sain oikeanlaista lääkettä vaivaan ja alkoi helpottaa. Kultikin kävi katsomassa minua ensimmäisen kerran ja puolet ajasta nukuin lääkityksen takia. Illan kuluessa ehdin tutustumaan muihin huoneessa oleviin potilaisiin ja tultiin kivasti juttuun. Tuuri oli, että huonetoverit olivat mukavia.

Kulti, ihana näky sen kurjuuden keskellä.

8.3.2012, torstai, 4.päivä

Yö oli aivan kamala. Nukuin huonosti ja koko sairaalassaoloaikani pahin sudenhetki ahdisti jossain vaiheessa niin, että meinasi järki lähteä. Se paikallaan makaaminen selällään alkoi tuntua ihan kamalalta yön pimeinä hetkinä. Muutenkaan sairaala ei ole hyvä paikka, jos haluaa nukkua. Siellä on koko ajan jotain hässäkkää ympärillä ja itsellänikin se selkäepiduraali alkoi huutamaan aina viiden tunnin välein, kun siitä alkoi puudutusaineet loppumaan. Saattoi taas käväistä mielessä syvä katumus, että olin moiseen kidutukseen lähtenyt. Vaan lopulta mieleni rauhoittui. Sain voimaa paljon minua vastapäätä olleelta tytöltä, joka oli jäänyt auton alle ja maannut sairaalassa jo miltei kaksi kuukautta ja joutuisi vielä viipymäänkin kuukausia. Oma tilanteeni ei siis ollut mikään kovin paha, joten koska olen leikkiin ryhtynyt, niin leikin saan luvan kestää.

Kulti kävi tänäänkin luonani. Oli aivan ihanaa, että hän jaksoi ajaa Lohjalta miltei joka päivä Töölöön ja takaisinkin. Edellisenä päivänä olin ollut niin väsynyt, etten osannut ikävöidä, mutta nyt vierailuajan lopun lähestyessä alkoi minulla tulla itku silmään. Läheisyysriippuvainen olen tunnustanut olevanikin jo.

9.3.2012, perjantai, 5. päivä

Vaikka olin käynyt naamakarvoja kärventämässä jo kahdeksan kertaa, kolmesti ihan yksityisellä ja viidesti tähän hoitoputkeen kuuluen, ei tuo karvan kasvu ihan kokonaan ollut loppunut. Kehitin sairaalassa huomaamattoman konstin ajella naamani. Aamulla varhain, kun toiset vielä nukkuivat, verhojen suojassa kostutin ensin talon tarjoamilla kosteusliinoilla naamani, sitten levitin hiustenhoitoainetta kasvoilleni ja ajelin naisten ihokarvahöylällä naaman kosteuspyyhkeellä välillä kostutellen. Lopuksi puhdistus samaisilla kosteuspyyhkeillä. Ja siisti tuli, kun loppusilaukseksi laittoi vähän meikkivoidetta vielä. Olinhan edelleen liikkumiskiellossa, eikä siitä liikkumisesta olisi mitään tullutkaan. Sähköhöylällä en tosiaankaan alkanut ajelemaan siinä sängyssä.

Kulti kävi jälleen vierailulla, mutta huomenna hän ei ehkä tulisi, sillä säätiedotus oli lupaillut lauantaiksi todella huonoa keliä. Niinpä tämä tieto teki taas vierailun lopusta entistäkin haikeamman.

10.3.2012, lauantai, 6. päivä

Pitkä päivä se oli siinä maatessani yksin. Sää tosiaan oli heikko ja vaikka se tuntuikin raskaalta, niin kielsin kultia lähtemästä siihen keliin varsinkin, kun hän ei ollut saanut unta yöllä ja oli tosi väsynyt. Ruokakaan ei enää oikein maistunut, sillä luultavasti antibiootit saivat olon yököttäväksi eikä oikein mikään maistunut. Ne pahuksen antibiootit ei olisi menneet edes alas ilman mehukeittoa, jonka kanssa ne nieleskelin. Yksi tylsä päivä sairaalassa taas.

11.3.2012, sunnuntai, 7. päivä

Levoton yö takana. Viereiseen looshiin oli illalla tullut uusi potilas. Hänen hoitoonsa liittyvät laitteet pulputtivat siinä korvani juuressa niin, etten saanut nukuttua. Hän oli siihen sänkyyn sidoksissa yhtälailla kuin itsekin olin omaani. Se oli melkoisen kuvottava tilanne, kun toinen jossain vaiheessa yötä väänsi haisevat tortut hoitajien avustuksella pahvikippoon siinä vieressä. Rankka yö oli siis itse kullakin.

Muuten alkoi jo valoa pilkistää tunnelin päässä, jollei oteta huomioon kuumetta. Minulle nousi yllättävä kuume, jonka pelkäsin pitkittävän sairaalassaoloani. Kulti kävi piristämässä päivääni ja selkäepiduraali ja muutkin letkut otettiin pois jo samoin kuin se supertamppooni haarojen välistä. Kuumeen takia minulta otettiin putkilokaupalla verinäytteitä,

12.3.2012, maanantai, 8. päivä

Koko aamun ja aamupäivän odottelin kärsimättömänä kävelyharjoitusta, joka pitäisi olla tänään. Kulti tuli yhden aikoihin ja toi kolmioleivän minulle. Aah mikä nautinto sen oranssin keiton jälkeen. Ei ole kolmioleipä maistunut koskaan niin hyvältä. Samassa minulle tuotiin jo semmoinen rollaattorin tapainen härpäke kävelyharjoitusta varten. Kokeilin sillä lyhyesti ja jatkoin harjoituksia sitten ilman moista laitetta. Saatoin jopa kultin sairaalan ulko-oville, kun hän lähti. Oli ihanaa päästä sängystä liikkeelle viimein.

Silloin leikkauspäivän aamuna minulle sanottiin tylysti, että ei ole enää heidän, siis hoitajien ongelma, etten saanut tyhjennettyä vatsaani ennen leikkausta. Tänään siitä muuten tuli hoitajien ja putkimiehenkin ongelma, sillä se rautakanki, mikä oli viikon antanut odottaa itseään, se syntyi hirvittävien tuskien saattelemana ja tukki huoneemme saniteettikalusteen poistoputken. Noloa, mutta minkäs sille voi.

13.3.2012, tiistai, 9. päivä

Oli ensimmäinen kerta yli viikkoon, kun pääsin suihkuun ja peseytymään kunnolla. Noilla kosteuspyyhkeillä hoitajat ovat pyyhkineet enimpiä hikiä pois joka päivä. Täytyykin myöntää, että nihkeän alun jälkeen oli hoito ja huolenpito aivan ensiluokkaista paria yöhoitajaa lukuunottamatta. Heilläkin kyse oli enempi varmaan kokemattomuudesta kuin halusta tehdä työtään.

Kultin vierailulla oli jo miltei rutiinia minulle kuljeksia ympäri sairaalaa hänen kanssaan. Kanttiinissakin käytiin, vaikka en saanutkaan vielä istuessani varata koko painolle. Semmoista puolikkaalla kankulla istumista kummallisessa asennossa, mutta kyllä se sängyssä makaamisen voitti.

Tietokoneen virittelykin sujui jo paremmin ja messengerillä tuli enemmän pidettyä kotiin yhteyttä. Aiemmin oli aika työlästä viritellä läppäri käyttöön, kun ei voinut liikkua sängystä. Mitään wlania osastolla ei ollut, joten omalla kännykällä piti yhteys tehdä - siis hirveä piuhahässäkkä, josta piti aina ruokailujen yhteydessä päästä jotenkin eroonkin. Pistorasioitakaan ei ollut ihan käden ulottuvilla, vaan kulti toi jatkojohdon minulle silloin alkupäivinä. Sitä huomaa, kuinka vaikeaa kaikki on, kun on jollain tapaa liikuntarajoitteinen. Yksinkertaiset asiat ottavat valtavasti aikaa.

14.3.2012, keskiviikko, 10. päivä

Kovasti toivoin ja odotin jo pääseväni tänään kotiin, mutta haaveeksi jäi. Vielä yksi turha päivä oli maattava tuolla, vaikka ei ollut oikein mitään syytä siihen. Niin vaan kirurgi päätti käynnillään, että torstaina vasta kotiin. Oli se aika suuri pettymys, mutta hyvää oli sentään suht varma tieto, että enää olisi vain yksi yö sairaalassa ja sitten kotiin.

15.3.2012, torstai, 11. päivä

Kotiinlähtöpäivä oli sitten samanlaista turhaa odottelua kuin oli ollut se tulopäiväkin. Ensin odoteltiin kotiinlähtölupaa ja sairaslomatodistusta. Kun ne lopulta tulivat, oli todistuksessa päivämäärät väärin ja lääkäri tietysti lounaalla. Lisää odottelua. Ai niin, kotiutukseen kuului taas alastonkuvaus HUStlerin kuvaajalla sairaalan pohjakerroksessa. Lopulta kun pääsin pois, menimme kauppojen kautta kotiin. Tuli käytyä siinä matkalla ihan tosissaan shoppailemassa. Yllättävän hyvin voimat riittivät, vaikka loppumetrit ottivatkin jo tiukille.

Edessä oli vielä viiden viikon sairasloma kotona. Herääminen omassa sängyssä seuraavana aamuna oman rakkaan vierestä oli asia, jota osasi arvostaa. Napapiikit eli verenohennuslääke 30 päiväksi vielä sairaalan jälkeenkin oli lievä pettymys. Ne eivät tunnu mukavilta ollenkaan.

Töölön sairaala
Kuten kirurgin loppuarviossa sanotaan, on 6.3.2012 tehty penektomia, orkiektomia ja vaginoplastia. Niistä on potilas toipunut odotetusti ja kotiutunut 9. päivänä postop. hyvävointisena. Mitään lisäleikkauksia ei ole tarvinnut tehdä, joten homma meni aivan täydellisen upeasti. Suurin asia elämässä tuo ei ollut, mutta on se jollain tapaa antanut lisää itseluottamusta ja varmuutta omaan olemassaolooni.

Tämä sairaalapäiväkirja tuskin monia jaksaa kiinnostaa, mutta tämä on yksi kertomus, yksi kokemus siitä, miten SRS- leikkaus voi mennä Töölössä ja miltä se niiden päivien aikana tuntuu. Jokainen kokee asiat omalla tavallaan ja varmaan nuo sairaalan käytännötkin muuttuvat ajan kuluessa.