Follow by Email

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Lainsuojattomat

Me transihmiset taidetaan olla lähes täysin ilman mitään lainsuojaa täällä Suomessa. Tarhaturkiseläimetkin ovat paremmassa asemassa - ainakin pian. Ja onhan hyvä, että eläimillä on asiat hyvin, enkä sitä käy kiistämäänkään. Olisi vaan kiva, että transihmisiäkin kohdeltaisiin tuon sanan loppuosan mukaisesti - ihmisinä.

Eräässä varsinaissuomalaisessa päivälehdessä kerrottiin taannoin, että hoitoja ei ole minkään lainsäädännön mukaan pakko viedä loppuun. Näin on asia erään Töölössä sijaitsevan sairaalan mukaan. Kyseinen sairaala tekee korjausleikkauksia ainoana Suomessa ja heidän näkemys on, että kirurgi voi tuosta vaan päättää, että hoito loppui nyt ja tässä paikassa. Potilas eli uhri jää kiikkumaan jonnekin sukupuolten ja minuuksiensa välimaastoon. Siinä kohtaa, kun tämän kirurgin kanssa edes päästään tekemisiin, on hoitoja pitkä rivi takana, hormooneja syöty ainakin pari vuotta ja joillakin nipsastu jo alapäästäkin vähän pois. Pysyviä muutoksia ovat myös identiteetin muuttaminen ja eläminen uudessa sukupuoliroolissa jo kauan ennen tätä kirurgin murhaavaa päätöstä. Ei tämmöinen peli vetele. Ei saa olla niin, että aloitetun hoidon voi joku yksittäinen henkilö oman mielijohteensa takia lopettaa. Tähän pitää saada muutos ja äkkiä. Sanoisin, että kyseessä on vähintäänkin heitteillejättö ja nimikkeet voivat tuosta vaihtua vakavemmiksikin. En ole lainoppinut, mutta on minulla jokin oikeustaju sentään. Sitä oikeustajua ei tunnu näköjään kaikille jaetun.

Hieman pienemmässä asiassa tämä tuli jo toisessa yhteydessä vastaan, kun tuossa Helsingin Meilahden tuntumassa sijaitsevan sairaalan kirurgi päätti eräältä potilaalta evätä aataminomenan höyläyksen vedoten ylipainoon. Asiasta tehdyn huomautuksen jälkeenkään ei mikään muuttunut, sillä jonkin sortin johtava lääkäri uskoi mieluummin kolleegansa meriselityksen tapahtumista. Oli mukamas hyvässä yhteisymmärryksessä päätetty olla tekemättä ko. toimenpidettä. Kun asiasta tehtiin huomautus, niin eikö sekin jo viittaa siihen, että ei ollut yhteisymmärrystä. Silti tämä korkeasti koulutettu päällikkölääkäri uskoi kaverinsa selvityksen. Ja mitäs sitten? Potilasasiamies kommentoi asiaa vain, että huomautuksen takia annetusta päätöksestä ei voi valittaa. Turhia ovat siis potilasasiamiehetkin. Turha kuluerä - kenkää kaikille.

Että tämmöistä täällä Suomessa. Onko lottovoitto syntyä tänne, kuten sanotaan? Ei minun mielestäni, vaikka pääsinkin itse tuon putken läpi. Ahdas putki se silti oli ja vaikeeta oli ilman näitä "hienoja" päätöksiäkin.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

Sosiaalinen itsemurha

Aihetta olen ehkä sivunnut joskus aiemminkin, mutta voihan tästä yhden kirjan kirjoittaa pelkästää tästäkin aiheesta.

Ei ole kaveripiirini ollut koskaan mikään huikean suuri, joten oli sääli siitäkin vähästä menettää heidät kaikki. Niin siinä vaan kävi, kun tuli kaapista ja kertoi kaikille, mikä tai mitä olen. Varsinkin se, että en olekaan jotain, mitä kaverit (en käytä sanaa ystävä, sillä niitä luulin minulla olevan muutaman, mutta selvästikin erehdyin) olivat vuosikaudet luulleen minun olevan, oli paha, tosi paha juttu. En aio pyydellä keneltäkään anteeksi, että salasin asian. Ei ole minun syyni, että ilmapiiri on ollut aina sellainen, että en ole uskaltanut tässä asiassa kertoa totuutta. Ja lopulta kun kerroin, osa kavereista sekosi siihen paikkaan ja loput "joojoo"- miehet vaan vähin äänin lakkasivat pitämästä yhteyttä eivätkä vastaa yhteydenottopyyntöihin tai puheluihin.

Sosiaalinen itsemurha siis, sillä kavereitahan ei sido mikään lainsäädäntö. Toisin on työpaikalla, sillä työkaveriparat miltei syyllistyisivät syrjintään, jos lakkaisivat puhumasta minulle. No joo, toki on täällä töissäkin jokunen, joka on alkanut ujostella minua ja kissa vei kielen. Mutta onneksi on ihan aidosti ihmisiä edes täällä, jotka voi laskea oleva oikeastaan "työystäviä". Ei ole minkään hiiskatin lain sanelemana pakkopullaa tämä kanssakäyminen, vaikka se laki on ehkä todellisuudessa ainut, miksi täällä vielä keikun. Ihan sama kuinka pätevä töissään on, sillä ilman lain suojaa olisi varmaan ovi käynyt ja ne pelot käyneet toteen, miksi koko asiaa panttasin vuosikaudet.

Siltikin, vaikka kaverit oli ja meni, niin siltikin olen onnellinen ratkaisustani. Ja mihinkäs minä kavereita tarviin, kun olen saanut upean puolison, jonka kanssa aika kuluu niin, että joutuisin laiminlyömään kavereitani, jos niitä olisi.

Huhuu, mihin kaikki kaverit katos?

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Mieskuvia remontin keskellä

Kaiken kiireen keskellä en ole paljoa ehtinyt enkä jaksanut kirjoitella. Meillä on ollut kotona kylppäriremontti - tai oikeastaan saunaremontti eli vaatehuoneremontti. Sekavaa?

No alun alkaen piti tehdä saunaosastossa remontti, kun lahoaa suihkuhuoneen seinät pystyyn. Vaan kun tuo suihku on ainoa peseytymispaikka tässä talossa, oli ensin tehtävä yläkertaan toinen pesuhuone. Sen olisi voinut hyvin rakentaa vessan vieressä olevaan varastokoppiin ja yhdistää vessan kanssa yhdeksi tilaksi. Vaan kun tuo vessa oli ainut vessa tässä talossa, piti kylppäri rakentaa toisaalle. Niinpä vaatehuoneesta sai luvan tulla uusi kylpyhuone ja wc meille. Homma alkoi siis vaatehuoneen rakentamisella siihen varastokoppiin. Nyt on vaatehuone ja uusi kylppäri-wc tehty. Melkein kuukausi on huhkittu ja nyt on pieni huilitauko ennen, kun käydään saunaosaston kimppuun. Ainakin minä olen aivan romuna näistä äijähommista.

Vaan ei tässä ole ainoastaan selitellä, miksen ole kirjoitellut. Olenhan ehtinyt taas pohdiskelemaan kaiken maailman turhuuksia pienessä mielessäni. Eräänä iltana pohdin omaa mieskuvaani. Se ei kovin häävi ole. Oma edesmennyt isäni ryyppäsi itsensä hengiltä. Tosin viimeiset vuotensa hän eleli iisisti ihan pakonkin sanelemana. Mutta kaikenkaikkiaan aika paska miehenmalli tuo oli. Lupauksiakaan ei juuri pitänyt koskaan. Seuraava äijämalli oli sitten äidin uusi mies. Vähän parempi jo, mutta minun näkökulmastani tylsä poliitikko, anteeksi vaan. Ja muutenkin jäi vähän etäiseksi. Eikä muutkaan tuntemani suvun miehet ole olleet mitään ihanneheppuja. Viina on maistunut ja nyrkki heilunut aika hereästi, vaan mitäpä muuta suomalaiselta urokselta voi odottaakaan.

Mitkä ovat sitten tuon jälkeen odotusarvot mieheydelle. Onneksi perinteisen miehen kohtalon halus välttää poika tuo - ja tosiaan välttikin, vaikka kirves on tullut ostettua ja viinaakin joskus vähän maistettua. No oikeasti tuskin on mieskuva syynä näihin identiteettijuttuihin, mutta on joskus hauska leikitellä ajatuksilla ja leikkiä oman itsensä kotipsykologia Valviralta salaa.

Hermot+hikeä+kyyneliä=kylpyhuone



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Jennan ääni - Osa 6 - Hitaasti hyvä tulee

Piirua vaille kaksi kuukautta on kulunut siitä, kun äänihuulet ronkittiin uuteen kuosiin. Edelleenkään en vielä kovin tyytyväinen ole tämänhetkiseen ääneeni. Vaan on tässä edistytty ihan merkittävästi ainakin äänen kestävyyden suhteen. Nyt voi jo puhua pitkiäkin aikoja. Aionkin jo ensi viikolla palata koulutustehtäviin, joka vaatii ääneltä kantavuutta, kestävyyttä ja sopisi tämän äänen olla myös kaunis kuin kantajansa - eiku kauniimpi, kiitos. No ääni hakee vieläkin paikkaansa. Ei ole vielä aivan toipunut, mutta osaltaan olen itsekin varmaan syyllinen. Tämän uuden äänen käyttöä pitää oikeasti opetella. Tuntuu kuin ääni pitäisi muodostaa jotenkin uudella tavalla entiseen nähden. Hetkittäin se onnistuu, mutta ei ole vielä iskostunut takaraivoon niin hyvin, että jo kohta olen hankaluuksissa ääneni kanssa.

Kun aikanaan tähän transprosessiin kuului viisi käyntikertaa puheterapiassa, niin nykyisin tyrkätään kymmenen käyntikertaa. Voisi olla hyvä, että tämän leikkauksen jälkeen olisi mahdollisuus vielä käydä muutama kerta, koska nyt jos milloin olisi opeteltavaa. Olisi varmaan tärkeää, että opettelu menisi oikein, eikä tarvitsisi raakkua miten sattuu ja yrittää itse löytää, mitä löydettävissä on.

Laulajaa ei minusta tämän leikkauksen jälkeen tule vieläkään.