Follow by Email

lauantai 27. joulukuuta 2014

Millainen vuosi oli 2014?

Päällimmäisenä mieleen jäi ikävät asiat, kuten ongelmat haasteet töissä. Niistä ei sen enempiä nyt, niiden kanssa pitää osata elää. Yksityiselämässä ei siinäkään ihmeellistä kerrottavaa ole. Tavallaan 2014 oli jonkinlainen välivuosi minulle, paitsi että musiikkia tein enemmän kuin koskaan aiemmin. Vuoden kuluessa syntyi aiotun 12 biisin sijaan 25 biisiä. Eilen vielä aloitin uuden albumin tekemisen sen ensimmäisellä biisillä. Musiikki - samoin kuin joskus aikoinaan piirtäminen oli minulle jonkinlaista terapiaa. Mitä enemmän mielessä pyörii asioita - hyviä tai pahoja - sitä enemmän saan aikaa musiikkia tai piirtäminen yleensäkin sujuu. Nämä mielen myllerrykset inspiroivat tekemään. Siksi onkin ihmeellistä, että juuri nyt tein paljon biisejä, kun ei ole ollut mitään varsinaista inspiraation aihetta oikeastaan.

Paljon aikaa on ottanut tässä loppuvuodesta tuo projekti meidän alakerrassa. Rakennamme sinne kotielokuvateatteria. Sitä mukaa, kun tulee valmista, tehdään jo lisäsuunnitelmia ja joku paikka muuttuu. Hienohan siitä tulee ja se alkaa olemaan jo miltei valmis. Videoprojektori puuttuu vielä - pikku juttu, heh. Tilattu on, kunhan vaan tulisi joskus. Ehkä sitten kun tuo on valmis, niin teen siitä pienen esittelyvideon, jolloin saattaisi toteutua samalla myös se lupaamani Jennan ääninäytekin.

Yleisesti voi todeta noihin pariin edelliseen kirjoitukseeni, että avioliittolaki eteni, vaikka voi sekin vielä teoriassa kaatua, kun tässä välissä vielä vaihtuu hallituskin. Tarkoittaa varmaan sitä, että nyt pitää vaivautua äänestämäänkin, jotta homekorvat eivät pääse yksin riehumaan vallankahvassa.

Tammikuussa rakas puolisoni menee sairaalaan operoitavaksi, joten siinäkin on jännittämistä. Taidan jännittää enemmän tätä kuin mitä jännitin omaa leikkaustani aikoinaan muutama vuosi sitten. Olen järjestellyt työmatkojani siten, että pääsen lähes joka päivä sairaalaan käymään. Kesälomaakin on säästössä pari päivää ja viikon talviloma.

Siinäpä sitä oli jo vähän ensi vuodenkin suunnitelmiakin.

Hauskaa ja onnellista uutta vuotta 2015. (saatanhan minä jotain vielä kirjoitella tänä vuonnakin, mutta...)


Pari kuvaa keskeneräisestä kotiteatterista.

perjantai 28. marraskuuta 2014

Avioliittolakineutraalit odotukset

Lainattu kuva Uuden Suomen artikkelista


Niin Suomen eduskunta tänään niukasti äänesti tuon avioliittolain puolesta. Ja kansa juhlii - paitsi homekorvat, jotka ovat jo punomassa omaa kostoaan, jotta lukutaidottomien hihhuleiden typerät ajatukset ja vanhoillinen katsomus Mooseksen aikaisen satukirjan tarinoista edes jollain vääristyneellä ja mielivaltaisella konstilla saataisiin pidettyä voimissaan.

Valitettavaa tässä onkin juuri se, että tämän hallituksen aikana asia etenee korkeintaan alkueristä neljännesfinaaleihin ja seuraavan hallituksen aikana pelataan vasta ratkaisuottelut. Itse en usko - no en todellakaan usko, kun en ole kovinkaan uskovaista tyyppiä - en siis usko lain toteutumiseen ennen kuin näen lakimuutoksen presidentin allekirjoituksellaan vahvistaneen ja lain voimaan astuneen. Myönnän, olen pessimisti, mutta pessimisti ei pety. Pessimistille yllätykset ovat positiivisia.

On se vaan kumma, kun ihmiset jaksavat vedota Jeesuksiin, Mooseksiin ja lapsiin, että ei voi tätä lakia mitenkää hyväksyä. Kuitenkin tämä niin ihannoitu "ydinperhe"- käsite miehen ja naisen välillä on viimeaikaisten uutisointienkin mukaan ottanut aika pahasti siipeensä. Perinneperheiden äidit murhaavat pieniä lapsiaan ihan liukuhihnalta ja jotkut siinä sivussa ohimennen itsensäkin. Sekö on nyt sitä lasten perusturvaa, hah ja paskat. Ehkä tämäkin lakialoite vielä kaatuu, mutta ainakin me, ketä tämä asia koskee ja liikuttaa, me muistamme, ketkä tänään eduskunnassa äänestivät ja mitä. Me muistamme äänestyspäivän tullessa, ketä silloin äänestää ja erityisesti ketä ei pidä missään tapauksessa äänestää. Meidän pitääkin olla seuraavissa vaaleissa varmaan aika aktiivisia, jotta home ei leviä. EI Räsäsen ja Soinin inkvisitiolle!!

torstai 20. marraskuuta 2014

Rakkaus vai anarkia

Niin, homekorvat taas äänestivät kumoon kansalaisaloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista. Toki asiaa vielä eduskuntakin käsittelee, mutta ei ole ainakaan minulla odotukset siitä käsittelystä kovin korkealla. Jos tämän maan päättäjät ovat sitä mieltä, ettei kaikilla tarvitse olla täällä samanlaisia oikeuksia kuten esim. ihmisoikeuksia, niin kaiketi minäkin sitten voi omalta osaltani asiaa tulkita niin, etteivät minua koske kaikki kansalaisvelvollisuudetkaan. Unohdetaan maksaa veroja ja muutenkin - paskaakos minä näistä muistakaan laeista välitän. Jollei ole oikeuksia, niin ei pidetä kiinni sitten velvollisuuksistakaan. Eräs ministerikin tässä taannoin kehoitti omiaan kansalaistottelemattomuuteen, joten mennäämpä valtiojohdon ohjeistuksilla. Pätevät moneen - eihän kyseistä ministeriäkään erotettu - ei, ei mitään. Kansalaistottelemattomuus ja anarkia ovat siis aivan luvallisia ja sallittuja asioita!


Ihanien asioiden kieltäminen voi johtaa anarkistisiin seurauksiin </3A

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Viskiä ja tyranniaa

Tämän kirjoituksen otsikko olisi voinut hyvin olla "Elämme epävakaita aikoja 2", mutta olisihan se ollut aika tylsää. Sitten jäisimme odottamaan enää epävakaiden aikojen paluuta. Olisi melko pessimistinen tulevaisuuskuva, vaikka on se sitä joka tapauksessa.

Meillä täällä Suomessa on alkanut tuommoinen mitätön virasto ja sen turhat virkaintoilija tärkeilemään vähän joka asiassa. Tästä turhakkeesta, Aluehallintovirastosta ei edes moni ole aiemmin tiennyt. Nyt se on kieltänyt suomalaisilta viski- sanan käytön - ainakin blogeissa. Näin uutisoitiin juuri ainakin toisen iltapäivälehtemme verkkosivuilla. Viski on ihan tavallinen sana, sana muiden joukossa. Jos nämä virastorotat luulevat pystyvänsä kieltämään ihmisiä puhumasta, niin vaikka suomalaiset ovatkin lampaita ja suuttuessaan ovat vain tosi vihaisia, niin pahaa pelkään, että virastorotan työpäivistä tulee vielä vaikeita. Menipä se rotta jo tuolla kiellolla rikkomaan Suomen perustuslakiakin. Meillä on sananvapaus tietääkseni vielä ja se vapaus koskee myös VISKI- sanaakin. Siispä tähän maistellaan nyt vähän viskiä, siis sanana. Miten se sopiikin hyvin suuhun. Kokeillaas vielä pari kertaa - Viski, VISKI. Kyllä, luulen että jatkossakin aina silloin tällöin tämä hieno, lyhyt ja ytimekäs, varsin luonteikas ja hyvin kypsynyt sana tulee vilahtamaan blogissani.

Sanotaan, että kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa
Meillä siis tehdään kaikenlaisia ihmeellisiä sääntöjä ja alkaakin tuntua, että tämä maa on valumassa samanlaiseen tyranniaan ja salailuun kuin esimerkiksi Pohjois-Korea tai Venäjä jo ovat. Herätkää suomalaiset - olkaa muutakin kuin hirveän vihaisia. Siinä kohtaa on myöhäistä enää tehdä mitää, kun on housuissa. Älkää antako aivopestä itseänne.

PS. Jos en enää kirjoita tänne blogiin mitään, niin Suomen tyrannia on edennyt jo pidemmälle kuin luulinkaan. Niin, ja olutkin on ihan hyvää toisinaan! ...Ja siideri...ja...

lauantai 27. syyskuuta 2014

Epävakaita aikoja

Niin se vaan peilailee tämä yksityiselämänikin näitä suuren maailman kuvioita. Kaikki on niin jotenkin epävarmaa ja vihamielistä. Jos on kansainvälinen touhu sitä ja Suomelta vaadittaisiin jo jotain oikeita toimia, niin samaa paskaa se on yksityiselämänikin. Töissä ei suju oikein mikään ja päättäjillä ei ole munaa tehdä oikeita ratkaisuja. Lisäksi koko touhu on perseennuolemista ja väärien päätösten salailua. Viimekädessä näistä maksavat työntekijät eli me. Sama on tilanne Suomen kanssa. Kansalaiset maksavat sen, mitä päättäjät sössivät. Olisin käyttänyt tässä sanaa ryssiä, mutta lukijoita on myös Venäjällä - oikeitakin lukijoita, sellaisia, jotka eivät ole aivan samaa mieltä kuin heidän suuri johtajansa, joka näyttää seonneen lopullisesti. Elämme vaikeita ja epävakaita aikoja, toivottavasti tämä tästä vielä iloksi muuttuu.

Kaikilla rintamilla yksityinen mukaan lukien, asemissa ollaan.

tiistai 26. elokuuta 2014

Veikö Putin meidän vuosipäiväherkkumme?

Niin, tänään on meillä rakkaan puolisoni kanssa kolmas vuosipäivä. Tasan kolme vuotta sitten menimme naimisiin Lohjan maistraatissa - tosin emmehän me enää ole naimisissa, vaikka emme ole eronneetkaan. Tätä tämä Suomen trans- ja avioliittohihhulilaki teettää.

Niin tai näin, me juhlistamme näitä vuosipäiviämme hyvän ruoan ääressä. Menin töistä kaupaan haeskelemaan naudan sisäfilettä, vaan eipä ollut. Vaihdoin kauppaa ja samanlainen tilanne seuraavassakin kaupassa. Tässä kohtaa piti jo alkaa lihatiskiltä kyselemään, että mitä ihmettä, missä mennään, mikä maa, mikä valuutta? Vastaus oli muuten semmoinen, etten ole ennen kuullutkaan. Naudan sisäfile on niin kallista nykyisin, ettei sitä kannata ottaa myyntiin, kun kukaan ei sitä ostaisi. Empähän ole tämmöiseenkään ennen törmännyt ja nyt taas.

Putin- juustoista eli näistä markkinoille tulleista Venäjälle tarkoitetuista juustoista ja muistakin elintarvikkeista on viimeisen viikon aikana puhuttu aivan kyllästymiseen asti. Samassa yhteydessä on varoiteltu, että kun Putinin eväät loppuvat kaupoista, nousevat hinnat aikaisempaakin korkeammiksi. Nyt jo pelottaa, mitä onkaan tulossa, jos liha on nyt jo niin kallista, ettei kauppiaiden kannata sitä edes yrittää myydä.

Mun kullan kallista sisäfilettä - sitä lopulta löytyi!

lauantai 9. elokuuta 2014

Menneistä ja takaisin tulleista, olevista ja tulevista

Viimeksi kirjoitin, ettei Markoilla tee enää mitään. Sittemmin olen ollut yhteydessä molempiin entisiin ystäviini. Prosessi on vielä hitusen kesken, mutta toinen Markoista taitaa olla jälleen muutaman vuoden jälkeen ystäväni. Pari pitkähköä puheluakin on jopa puhuttu - niin, tämä kaveri kun ei lyhyitä puheluita tunnekaan. Taitaa kulkea suvussa, mutta ei se mitään. On aivan ihanaa, että voimme taas olla ystäviä, sillä olemmehan tunteneet jo yli 40 vuotta toisemme. Pitkä aika. Valitettavasti kolikoilla on kaksi puolta ja Markoista toinen sitten taisi kilahtaa väärin päin. En ole ollut yhteydessä kuin tekstiviestein ja niiden perusteella asia saattaa siihen hyvin jäädäkin.

Haeskellessani yhteyksiä entisiin ystäviini sain kuulla ikävän uutisen. Eräs ystäväni oli muutama vuosi sitten menehtynyt aivoverenvuotoon kotonaan. Olen aina joskus yrittänyt häntä tavoitella, mutta turhaan. Aivan kuin maa olisi hänet niellyt ja nyt ilmeni, että näin oli todellakin käynyt. Oletin, ettei hän ehkä vain halua ollakaan tavoitettavissa, mutta oletin väärin. Näin vuosia myöhässä, osanottoni Keken puolesta. Hän oli loistotyyppi. Joskus vajaa 25 vuotta menehtyi yksi hyvä ystäväni tapaturmaisesti ja hänkin oli todella hyvä ihminen. Miksiköhän hyvät kuolee ja pahat selviytyvät? Turha luulla, että etsin tähän mitään uskonnollista vastausta.

Serkuistakin joskus kirjoittelin. Pari viikkoa sitten yksi heistä käväisi jopa kyläilemässä ja luulen, että jatkossa olemme hänen kanssaan enemmän yhteyksissä. Onhan meillä yhteinen harrastuskin - musiikki. Tosin voin hyvin jo heti luovuttaa hänelle suvun musiikkivirtuoosin tittelin - on sen verran kova kitaristi ja kun vielä syntikatkin tottelevat ja rumpukapulat näyttivät pysyvän käsissä ja tahti säilyi, niin en itse edes kehdannut alkaa ripeltämään mitään. Mutta mottoni onkin pääasiassa, että teen musiikkia omaksi ilokseni ja teidän muiden harmiksi. Silti ehkä lähiaikoina aloitan tähän Aikakirjojen rinnalle toisen blogin tyyliin Jenna's Music Chronicles tai jotain sellaista. Siitä lisää sitten, kun sen aika koittaa.

Jenna's Music Chronicles tulee olemaan varmaankin englanninkielinen!

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Markoilla ei tee enää mitään!

Tässä päivänä eräänä tulin ajatelleeksi erästä aikanaan sattunutta hauskaa juttua. Olimme silloisten kahden ystäväni kanssa viettämässä baari-iltaa. Vuosi oli ehkä jotain 2002 tai aika lähellä sitä. Suomi oli joka tapauksessa siirtynyt silloin jo euro- valuuttaan. Näiden kahden ystäväni nimi oli molemmilla Marko. Siinä minä sitten sutkautin heille ravintolapöydässä, että tiedättekös kaverit, että markoilla ei tee nyt enää mitään, heh heh. Silloin en vielä tiennyt oikeastaan mitään vielä tulevasta elämästäni. Enkä tiennyt sitäkään, että sen lisäksi, että markoilla ei tee mitään, niin en myöskään Markoilla tulisi tekemään mitään. Nämäkin molemmat olivat niitä, joille oli liikaa minun ilmoitukseni, että olenkin Jenna, kuten kerroin "Sosiaalinen itsemurha"- jutussa. Sääli sinänsä, kun toinen Markoista oli ollut kaverini jo silloin 30 vuotta ja toinenkin aika kauan. No en minä tästä mitään neuroosia ole saanut, mutta ehkä jossain vaiheessa vielä kokeilen, onko nuo ystävyyssuhteen merkinneet aikanaan edes sen vertaa, että Markoista voisi vielä ollakin ystäväksi - tai edes kaveriksi. En tiedä aukeaako tämä jutun juoni muuten kuin suomeksi. Teitä lukijoita kun on ympäri maailmaa. Englanninkielisissä maissahan on myös Mark- nimi käytössä ja mark takoittaa myös markkaa. Kokeillaas: So, i said to my two friends (both name Mark), that: "Hey guys, do you have realised, that all the marks are useless now". En tiedä, päättäkää itse toimiiko.

Vieläköhän Markoilla joskus tekisi jotain?




tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kuulumisia eli korvat hörölle!

Kauan on taas kulunut siitä, kun viimeeksi jotain kirjoittelin. Ei ole oikein ollut mitään ihmeellistä kerrottavaa - tai oikeastaan en ole saanut sanottavaani puettua sanoiksi tai lauseiksi. Sitäkin enemmän olen viimeajat keskittynyt rakkaaseen harrastukseeni. Voi sanoa, että tämä alkuvuosi on mennyt oikeastaan musiikin parissa. Pitkästä aikaa olen ollut sillä saralla taas aktiivinen. Viimeisin tekemäni biisi jopa nousi tuolla Mikserissä listoille - aika merkityksetön juttuhan se on, mutta minulle ihan tärkeä asia. Ihmeellistä siinä on se, että nyt kun tuo on ollut vähän näkyvillä, niin moni on hoksannut niitä kuunnellakin. Suurin osa biiseistä on mitä on, mutta ehkä pari ihan onnistunuttakin. Ai mitä? Lauluääni, sanat biiseille - no ei taatusti. Kun en laula, niin en laula. Joskus takavuosina tein kyllä pari biisiä, johon tein sanat ja laulaaloilottelin ne, mutta sitä ei kestä kuunnella edes naapuri kollikaan, joten parempi pitäytyä syntikka- ja rumpuosastolla. Näiden edellä mainittujen kahden nolon teoksen toivossa ei kannata lähteä noita soittimia läpi kahlaamaan, sorry.

Kevään kuulumisia voi kuunnella tuolta vasemmalta jostain alhaalta löytyvien soittimien kautta, JennaK uudempaa ja The Album J vanhoja
Kaikessa musiikissani kuuluu sen hetkiset tunteet ja mielialat. Ei minusta olisikaan ammattimuusikoksi, koska musiikkia saan aikaiseksi vain silloin, kun on jotain tuntemuksia - mieluummin vahvoja sellaisia. Yksityiselämässä menee ihan mukavasti, mutta työpaikalla on ilmapiiri aika raskas. Voisi sanoa, että jokainen maanantai tuntuu edellistä maanantaita enemmän maanantailta. Tässä porskutellaan maanantaista toiseen odotellen jotain supermaanantaita tulevaksi. Taidan olla loman tarpeessa ja onneksi sellainenkin on pian tarjolla, kun alkaa neljän viikon kesäloma.

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Kotityöt verotettavaksi Suomessa, siinä ratkaisu Kreikan talousongelmiin

Luin Iltalehdestä tai oikeastaan tuon lehden nettisivuilta artikkelin autoharrastajasta, joka oli rakentanut unelma-autoansa käyttäen työhön 3000 tuntia. Autoharrastajaparka innoissaan unohti vain olevansa Suomessa. Täällähän ei semmoinen peli vetele, että rakennetaan tuosta noin vaan auto itselle eikä varsinkaan urheiluautoa. Siinä sitten verottaja arvioimaan työtunneille hintaa ja olikohan nyt niin, että 134% tuli autoveroa työtuntien osalta. Auto oli kaikin puolin muuten tieliikennekelpoinen eli oli rakennettu kaikkien lakien ja säännöstöjen mukaan, mutta rakentajalla ei ollut siihen verojen jälkeen varaa.

Mitä tästä taas opimme. Opimme sen ainakin, että Suomi on paska maa, joka perustuu valtionkirkon lisäksi kateellisten virkamiesten pyörittämään byrokratiaan. Seuraava askel on varmaan, että kaikesta kotona itselle tehdystä työstä pitää maksaa veroa. Kotitalousvähennyksen sijasta tuleekin kotitalouslisäys - verottaja arvioi puolestasi jo valmiiksi 15 tuntia viikossa kotitöitä ja tunnille hintaa toki sen mukaan, mitä ansaitset palkkatyössäsi. Lisäksi pitää ilmoittaa kaikki normaalista kotitaloustyöstä poikkeava kuten korjaustyöt, nurmikonleikkuu, lumenluonti jne. Tuohon arvioituun 15 tuntiin voi toki hakea muutosta, jos voi osoittaa asuvansa erittäin epäsiististi ja olevansa selkeästi aliravittu. Tähän voisi riittää esim. lääkärintodistus alkoholismista. Toki se juopottelukin varmaan laskettaisiin verotuksessa edustustyöksi, joten suo siellä - vetelä täällä. Tulihan talkootyökin jo näihin verottajalle ilmoitettavien töiden piiriin. Eihän tässä ole mitään järkeä enää. Pian on ainoa mahdollisuus siirtyä työn pimeälle puolelle, kun muuten jää maksun puolelle siitä, että saa tehdä työtä.

 Pääsensuroija ja pimeän uhka , yksi Il- tyypeistä

Toinen oppimani asia tällä kertaa on, että koska tämän iltapäivälehden että sen kilpailevankin lehden käsitys sananvapaudesta on varsin sensuroiva eli yhtään poikkipuolista sanaa ei sallita valtiovaltaa kohtaan, niin jääkööt omalta osaltani lukematta molemmat. Paperilehteä en muutenkaan osta, joten ei nuo mitään tässä menetä, vaikka surkeat lehtensä unohtaisinkin ja tätä IL- pingpongmedian julkaisua kaiketi muutenkin pidetään yleisesti aika huuhaalehtenä. Toisinaan tuntuu kuin asuisi jossain Pohjois-Koreassa. Tuleekohan tuo IL- median IL jostain Kim Il-jongsungpingpong- jutusta.

keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Jenna's Chronicles 5

Niin se aika kuluu vaan. Tänään tuli jo tasan tarkalleen suurin piirtein täyteen puoliväli siihen, kun olen ollut nykyisessä työssäni Jennana. Tämäkin on nyt vähän sitten siitä kiinni, miten sen laskee, mutta nyt viimeistään on se puoliväli saavutettu. Sanotaan, että viisi vuotta pitäisi olla samassa työpaikassa ja sitten paikan vaihto. Minä olen ollut nyt 7,5 vuotta, mutta reilut 3,5 vuotta vaihdoin henkilöllisyyttä, joten nyt on aikaa vielä miltei 1,5 vuotta keksiä jotain uutta. Vaan jotenkin tuntuu, että työpaikan vaihto ei tule olemaan mikään helppo juttu, jos sitä haikailisi. Kuka työnantaja uskaltaa - varmaan aika harva. Sillähän ei ole mitään väliä, mitä minä osaan. Ensisijalla ovat tässä maassa uskonto, isänmaa ja ennakkoluulot. Valtio perustuu jo sinällään uskontoon ja isänmaa - se on vissiin aika sama kuin uskonto. Vaikka itse olen sotavoimiemme osalta sijoitettu kriisiajan yksikköön ja tehtävää, olen hoitanut tehtäväni hyvin ja jopa jokseenkin kiinnostunut tehtävästäni, niin eipä ole sen jälkeen enää kutsuttu kertausharjoituksiin, kun virallisesti minut on todettu transsukupuoliseksi. Virallisesti tämän ei pitäisi vaikuttaa, mutta epävirallisesti me sukupuolivähemmistöt emme kelpaa edes tykinruoaksi.

Niin tai näin, nyt on kuitenkin Jennan aikakirjojen viides vuosi alkumetreillä. Vielä reilut neljä vuotta sitten tämä kaikki oli vain unelmaa. Moni asia on ehkä nyt hankalampaa, mutta silti elämä on monin verroin enemmän elämisen arvoista. Ja mitä tulee edelliseen sotajuttuun, niin tänään oli viimeinen päivä aikaa vastata erääseen kselyyn, jossa sotavoimat kyselivät reserviläisten kiinnostusta erilaisiin tehtäviin. Kuponki oli täytettynä tuolla, mutta en sitä lähettänyt, koska vielä ei ollut selvillä, mitä tämän maan hihhulipäättäjät tulevat olemaan mieltä mm. sukupuolineutraalista avioliitosta. Jos se tyrmätään, niin paskaakos minä alan hihhuleita täällä puolustamaan. Jos tilanne menee pahaksi, niin voin lähteä länteen ja jättää sotimaan tai tekemään ihan mitä lystäävät ne, jotka minua eivät minua hyväksy.

Viides vuosi aikakirjoja

torstai 17. huhtikuuta 2014

Merkillistä kyllä

Tuli semmoinen hassu ajatus mieleen. Kun tuossa meidän itänaapurissa on valtiovalta kieltänyt kaiken homo- ja transasioista puhumisen ja kyseisten vähemmistöryhmien oikeudet on polkaistu maanrakoon, niin mitenkähän lienee menisi posti perille sinne näillä uusilla suomalaisilla postimerkeillä? Muutenkin siellä valtion päämiehellä on kaikenlaisia uusia maailmankatsomuksellisia ajatuksia kuten vaikkapa tuo Ukrainan syöminen pala palalta. Jos laittaisi sille isolle päällikölle onnittelupostikortin, missä onnittelisi häntä uusista aluevaltauksista ja riittävä määrä uusia suomalaisia postimerkkejä, että varmasti menisi perille. Nuo postimerkitkin on kivoja kuva-aiheisia merkkejä - ties vaikka valtion päämies innostuisi filateliastakin vielä. Itsehän en osaa venäjää yhtään, mutta voisihan hän käyttää Googlen trans-latoria, niin aukeaa heti, kuinka me täällä pienessä Suomessakin arvostamme hänen toimiaan.

Suomen Postin tuoreimmat postimerkit. En ehkä kuitenkaan työpaikkahakemuksen kuoreen laittaisi, mutta onnittelukorttiin voisi harkita..

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pojat, pojat...

Niinpä niin. Taas kerran töissä joku tuli pojittelemaan. No eipä siinä sen enempää ole kuin että minä en vaan ole kuulevinaakaan. Aika moni pojittelija on sillä oppinut, joten sitä "opetusmetodia" käytän jatkossakin. Tällä kertaa tästä tuli vain aika mielenkiintoinen juttu, sillä tilanne jatkuin myöhemmin.

Kerronpa siis koko tapahtuman. Istun töissä erään käytävän päädyssä. Sinne meidän teknisten päätyyn, kuten töissä sanotaan, tuli eräs talon naisista myymään viiniarpoja. Meillä on tuollainen viikkoarvonta, jossa voittaja hoitaa seuraavan viikon arvonnan ja viinien hankinnan. Tämä edellisen viikon onnellinen voittaja siis saapui arpalistan kanssa kulmille ja huuteli käytävässä, että:"ostaako pojat viiniarpoja". Paikalla oli minun lisäkseni kaksi teknikkaryhmän miestä myös, joten en ollut kuulevinani huutelijaa. Eihän se minulle ollutkaan tarkoitettu ja voihan hyvin olla, että arpamyyjä oli hyvin tietoinen, että minä en arpoja ostele - en ole ostanut pariin vuoteen niitä enää. Ei ole arpaonnea juuri ollut. Pentunakin vedin joskus Linnanmäelläkin narunvedossa tyhjän narun, vaikka tarkoitus kaiketi olisi ollut, että jokaisen narun perässä on jokin voitto. No niin, se meni siinä sitten se pojittelutilanne hautautuakseen menneisyyteen.

Seuraavana päivänä erään toisen työkaverin kutsuttua minua Jenskuksi hän kysyi minulta, mitä tykkään Jensku- kutsumanimestä. Sanoin, että se on ihan kiva eikä haittaa. Siinä tuli vaan puheeksi sitten myös nämä tällaiset pojittelutilanteet ja kerroin hänelle sitten tästä edellisen päivän tapauksestakin. Se olikin jännä yhteensattuma, kun kuulin, että myös tämä pojittelija oli käynyt hänen luonaan kertomassa, että tulipa mokattua ja oli kertonut tämän saman jutun. Eli tilanne oli noteerattu. Tosin saa minulta pyytää anteeksikin ihan vaikka heti, kun huomaa mokanneensa. Ymmärrän toki, että mokia sattuu. Ja virheistä oppii - toivottavasti. Teen minä itsekin virheitä varmasti, enkä edes välttämättä huomaa niitä aina. Nytkään en oikein tiedä, pitäisikö mennä sanomaan tälle pojittelijalle, että sattuuhan näitä vai pitäisikö antaa asian olla eikä kaivella loppujen lopuksi aika mitätöntä juttua sen enempää. Minua tämä ei ainakaan enempiä jää kaivelemaan, kunhan ei ole toistuvaa.

Kuva: Taloussanomat, Kuva on työpaikkakiusaamista koskevasta artikkelista. Se voisi myös kuvata herkemmän tai herkässä tilanteessa olevan ihmisen omaa suhtautumista ympäröivään maailmaan. Moni transprosessin läpikäynyt tietää, kuinka tuntuu siltä, että on toisten silmätikkuna, vaikka ei sitä todellisuudessa välttämättä olisikaan. Itse en ehkä ole kaikista herkimpiä, mutta kyllä minäkin aina joskus kavahdan tuijottajia ja jään miettimään toisten sanomisia.

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Äly, jollei sitä ole annettu kuin pienellä teelusikalla, niin ei kait sitä voi silloin kauhallista vaatia.

Ihan on pakko ottaa kantaa tähänkin - politiikkaan siis. Myönnän kyllä, ettei tämä ole minun vahva alueeni, mutta kyllä itse tiedän mihin raha riittää ja mihin ei näin yksilön tasolla.

Maan hallitus ihan oikeasti kuvittelee, että veroja korottamalla valtion kassaan tulee enemmän pelimerkkejä. Vaan jos ei ole mistä ottaa. Mistähän nämä pellet ajattelee kaiken ottavan? Ruoan hinta nousee joka tapauksessa ja siihen aiotaan lätkäistä nyt vielä lisää veroa, asumiskulut nousevat mm. sähkö- ja kiinteistöveron korotuksilla ja höystettynä korkotason nousulla sekä öljyn hinnan nousulla, jossa siinäkin on jo valmiiksi veroa melkoisesti. Asumisen ja remontoinnin avustuksia samalla sopivasti vähennetään mm. asuntolainan korkovähennysten pienentämisellä. Autoakin tarvitaan työssä, ainakin minä tarvitsen, mutta sen käyttöverotusta nostetaan, polttoaineen verotus on jo korkea, mutta vähän sitä vielä voi nostaa joo. Kilometrikorvaukset työajosta tosin ovat laskussa, täksi vuodeksikin taas 0,05 € /km eli reilut 10% lähti pois. Kuitenkin kaikki käyttökustannukset nousevat vakuutusmaksuja ja huoltokuluja myöten. Ja se tulopuoli - palkansaajalle lisää veroja vaan. Eihän Suomi selviydy muuten Kreikan sun muiden maiden avustuksista. Ei taida kannattaa enää kohta tehdä töitä eikä mitään muutakaan, kun on aivan sama mitä tekee, niin mikään ei riitä. Pitääkin varmaan lopettaa hommat täällä ja muuttaa sinne Kreikkaan - lämpimään ja siellä voi nautiskella mm. Suomen antamista avustuksista.

Iltalehti 20.3.2014:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032018142713_uu.shtml


Äly, jollei sitä ole annettu kuin pienellä teelusikalla, niin ei kait sitä voi silloin kauhallista vaatia.

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tylsää taviselämää vaan

Kun oikeastaan alkaa olemaan jo melkoisesti aikaa omasta ns. prosessista, niin tämä eläminen on tasoittunut jo aika tavalliseksi ja voisi sanoa jopa tylsäksi. Näinhän sen kuuluukin mennä. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Herään aamulla, menen töihin, teen työt, tulen kaupan kautta kotiin ja laitan ruokaa. Ilta menee television ääressä ja koiraa ulkoiluttaessa toisinaan. Ihan tavistouhua tämä on. Sitä jopa joskus kaipaa sitä jännitystä, mitä liittyi aikoinaan tämän trans- asian salailuun. Toisaalta se salailu vei paljon aikaa ja energiaa. Hermotkin saattoivat olla joskus koetuksella. Salailun jälkeen oli ensin jännitystä sen suhteen, miten ihmiset suhtautuvat asiaan. Alkuun ujostutti pukeutua naisten vaatteisiin julkisesti siitäkin huolimatta, että tämä oli virallista ja oli esittää aidot henkkaritkin, jos vaikka Tuimala sattuisi kyseenalaistamaan minuuteni. Tuimalallahan tarkoitan nykyisin siis yleisesti poliisia. Sitten rohkaistuin vähän lisää ja siirryin hameisiin ja mekkoihin, kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin. Taas oli hetken jännitystä. Hiusvärit vaihtuivat shokkiväristä toiseen joka kerta lievän kihelmöinnin saattelemana. Nyt on varmaan kaikki väriskaalat kokeiltu, eikä tunnu missään - shokkipunainen tällä hetkellä muuten.

Tavis mikä tavis. En tosin välttämättä kaipaisi niitä myrskyjä, mitä tuohon prosessiin liittyi, mutta kyllä tässä vaan myrskyissä edelleen seilataan. Tämä myrsky tuntuu jopa pahemmalta, kun ei itse ole ruorissa. Tuon rakkaan puolisoni prosessi ja siinä vastaan tulleet hyökyaallot tuntuvat paljon pahemmilta, kuin omat kohtaamani. Kun ei voi tai ei osaa auttaa asioita eteenpäin, niin se tuntuu pahalta. Yritän kuitenkin pitää laidoista kiinni ja saada näin pidettyä tämän pienen paatin kasassa myrskyn keskellä, äyskyröin minkä kerkiän ja vaikka en ruorissa olekaan, niin huutelen ohjeita väliin, minne päin kääntää. Aallot on vain niin korkeat toisinaan, ettei suuntaa näe varsinkaan, kun taivas on pilvien peitossa. Vaikuttaa siltä, että tämä prosessi on tarkoituksellisesti tehty nykyisin entistä hankalammaksi. Osin kyse varmaan itse järjestelmästä, mutta näyttää myös siltä, että osa hoitohenkilöstöstäkin on asenteensa puolesta väärässä paikassa töissä. Lisäksi osa heistä luulee olevansa monialaosaaja, vaikka hädin tuskin osaa omat hommansa. Muutamalle nykyisin mukana olevalle sanoisin, että ei jatkoon ja muutamat aiemmin pois lähteneet nostaisin villillä kortilla takaisin näin joitakin televisio-ohjelmien kilpailutermejä ja -käytäntöjä mukaillen.

Myrsky näyttää jatkuvan, mutta ehkä tuolta jostain pilvenraosta näkyy jo valoakin

perjantai 14. helmikuuta 2014

En ole ollut housut jalassa töissä kolmeen vuoteen

Tänään tuli kolme vuotta täyteen siitä, kun viimeeksi olen pitänyt töissä housuja. Mekot ja hameet ovat tyttöjen vaatteita, eikös niin? Ainakin itse viihdyn ihan kivasti mekoissa ja hameissa sekä sukkiksissa. Yli 40 vuotta kaksilahkeisena ja kiintiö tuli siitä täyteen. No kyllä toppahousut vielä kovilla pakkasilla koiraa ulkoiluttaessa tulee laitettua, mutta töissä en tosiaankaan ole housuja käyttänyt, jollei lasketa sukkahousuja tai alushousuja housuiksi. Aikoinaan sitä vain haaveili, että joskus olisi rohkeutta tähän - se oli silloin "kauan" sitten minun vielä majaillessani kaapissa. Sitten tultuani ulos meni vielä puoli vuotta hakiessa omaa tyyliä ja ennen kaikkea rohkeutta. Muistan sen ensimmäisen työpäiväni kesäloman jälkeen, kun olin ilmoittanut tulevani töihin Jennana. Se oli todella tuskainen päivä. Kaiken muun pelottavan ja uuden lisäksi minä hölmö laitoin pinkin topin päälleni mustien naisten farkkujen lisäksi. Se oli niin kauheaa ja pelottavaa, että piilottelin työpöytäni takana koko päivän vältellen ihmisiä - harvinainen päivä, jolloin en käynyt edes kahvilla. Seuraavana päivänä oli pinkki vaihtunut johonkin hillittyyn sävyyn, mutta farkut - ne olivat edelleen osa arkaa identiteettiäni ja tyyliäni siitä elokuun alusta vuoden loppuun.

Olin päättänyt joululomalta palata töihin hameessa ja sen teinkin. Silloin oli jo kertynyt riittävästi kokemusta uudesta minästäni. Oli se hame vieläkin aika kova paikka laittaa päälle, mutta päätös mikä päätös ja sillä mentiin. Oikeastaan halusin korostaa omaa naiseuttani, jotta muutamien pölvästien pojittelu loppuisi. Osin auttoikin, mutta jollekin joutui asiasta sanomaan. Tottumukset ovat juurtuneet ihmisiin syvälle ja ottaa aikaa muuttaa vaikkapa puhuttelutapaansa. Kuitenkin oli vielä senkin jälkeen joku tilanne, koulutus, mihin vielä valitsin farkut , mutta se jäi viimeiseksi sitten. Tänään on siis housuttoman työuran kolmivuotisjuhlapäivä - skool sille !

Nyt ei enää oikeastaan tunnu mikään pelottavan - tosin minihame on vielä kokeilematta. Ei niinkään siksi, että pelottaisi enää, mutta se ei taida olla minun juttuni.

Elämä oli joskus niin huikean jännää, etten meinannut pysyä housuissani.

perjantai 31. tammikuuta 2014

Blogiton tammikuu

Blogittomaksi tämä miltei jäikin. Tuo saunaremontti on vienyt aikaa aivan valtavasti ja välillä on tullut huhkittua jopa 13 - 14 tunnin päiviä tuolla alakerrassa. Eikä remontti ole edes valmis vielä, vaikka saunomaan on päästy jo ja pyykinpesukone on paikoillaan ja käytössä. Työt jäi kuitenkin vähän kesken, sillä tuli paljon tärkeämpää tekemistä väliin.

Ehti kulua miltei kolme kuukautta edellisestä kerrasta, kun meillä oli meidän ihana pikku koiruutemme käymässä. Eikä se tälläkään kertaa ehtinyt olla kuin viikon - oikeastaan vähän allekin, kun piti taas lähteä viikon työmatkalle. En muista, mitä olen tuosta hyperaktiivisesta welssijannusta kertonut, mutta ikävä sitä taas oli ja on nytkin. Onneksi tällä kertaa se sai olla suht terveenä. Jippii, ei tarvinnut käydä sen kanssa eläinlääkärissä, mikä on ollutkin viimeaikoina enempi sääntö kuin poikkeus. Onhan sillä ikää jo yhdeksän vuotta eli ei ole ihan nuorukainen enää. Koira on meidän ja minun eksäni "yhteishuoltajuuslapsi", mutta on ihan selkeästi enimmän osan ajasta eksällä. Tällaisessa järjestelyssä on toki puolensakin varsinkin, kun joutuu lähtemään reissuun, kuten tällä viikollakin.

Täältä tulee Rhodri
Tämmöinen meriselitys tällä kertaa. Josko saisi taas enempi juttua aikaiseksi, kun toivottavasti tulevan viikonlopun aikana saunakin tulee kokonaan valmiiksi.