Follow by Email

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pojat, pojat...

Niinpä niin. Taas kerran töissä joku tuli pojittelemaan. No eipä siinä sen enempää ole kuin että minä en vaan ole kuulevinaakaan. Aika moni pojittelija on sillä oppinut, joten sitä "opetusmetodia" käytän jatkossakin. Tällä kertaa tästä tuli vain aika mielenkiintoinen juttu, sillä tilanne jatkuin myöhemmin.

Kerronpa siis koko tapahtuman. Istun töissä erään käytävän päädyssä. Sinne meidän teknisten päätyyn, kuten töissä sanotaan, tuli eräs talon naisista myymään viiniarpoja. Meillä on tuollainen viikkoarvonta, jossa voittaja hoitaa seuraavan viikon arvonnan ja viinien hankinnan. Tämä edellisen viikon onnellinen voittaja siis saapui arpalistan kanssa kulmille ja huuteli käytävässä, että:"ostaako pojat viiniarpoja". Paikalla oli minun lisäkseni kaksi teknikkaryhmän miestä myös, joten en ollut kuulevinani huutelijaa. Eihän se minulle ollutkaan tarkoitettu ja voihan hyvin olla, että arpamyyjä oli hyvin tietoinen, että minä en arpoja ostele - en ole ostanut pariin vuoteen niitä enää. Ei ole arpaonnea juuri ollut. Pentunakin vedin joskus Linnanmäelläkin narunvedossa tyhjän narun, vaikka tarkoitus kaiketi olisi ollut, että jokaisen narun perässä on jokin voitto. No niin, se meni siinä sitten se pojittelutilanne hautautuakseen menneisyyteen.

Seuraavana päivänä erään toisen työkaverin kutsuttua minua Jenskuksi hän kysyi minulta, mitä tykkään Jensku- kutsumanimestä. Sanoin, että se on ihan kiva eikä haittaa. Siinä tuli vaan puheeksi sitten myös nämä tällaiset pojittelutilanteet ja kerroin hänelle sitten tästä edellisen päivän tapauksestakin. Se olikin jännä yhteensattuma, kun kuulin, että myös tämä pojittelija oli käynyt hänen luonaan kertomassa, että tulipa mokattua ja oli kertonut tämän saman jutun. Eli tilanne oli noteerattu. Tosin saa minulta pyytää anteeksikin ihan vaikka heti, kun huomaa mokanneensa. Ymmärrän toki, että mokia sattuu. Ja virheistä oppii - toivottavasti. Teen minä itsekin virheitä varmasti, enkä edes välttämättä huomaa niitä aina. Nytkään en oikein tiedä, pitäisikö mennä sanomaan tälle pojittelijalle, että sattuuhan näitä vai pitäisikö antaa asian olla eikä kaivella loppujen lopuksi aika mitätöntä juttua sen enempää. Minua tämä ei ainakaan enempiä jää kaivelemaan, kunhan ei ole toistuvaa.

Kuva: Taloussanomat, Kuva on työpaikkakiusaamista koskevasta artikkelista. Se voisi myös kuvata herkemmän tai herkässä tilanteessa olevan ihmisen omaa suhtautumista ympäröivään maailmaan. Moni transprosessin läpikäynyt tietää, kuinka tuntuu siltä, että on toisten silmätikkuna, vaikka ei sitä todellisuudessa välttämättä olisikaan. Itse en ehkä ole kaikista herkimpiä, mutta kyllä minäkin aina joskus kavahdan tuijottajia ja jään miettimään toisten sanomisia.

4 kommenttia:

  1. Pojitteluun erehtynyttä varmaan nolottaa rankasti. Jotenkin tuntuisi että ekalla kerralla sukupuoleensa syntyneet perusheterot pelkäävät sukupuolivähemmistöjen loukkaantuvan verisesti jos heitä vaikka juuri puhuttelee virheellisesti, ja sen jälkeen muistavan loppuikänsä kuka typerys ei osannut käyttää oikeaa termiä. Tämmöinen kuvitelma voi saada sen perusheteron olemaan jo valmiiksi varuillaan, mikä sittten vaikuttaa torjuvalta/vihamieliseltä käytökseltä ja väärinymmärryksen noidankehä on valmis.

    Että niinkun, mun mielestä sun ehkä kannattaisi sanoa sille pojittelua harrastaneelle että eipä mitään, tuleehan sitä ajatusvirheitä ite kullekin eikä se niin vakavaa ole kun ei kuitenkaan mitään loukkaamistarkoitusta ole.

    Ja nyt kun jo tokaa kommenttia pistän niin kerron ohimennen että Norrin pistämän linkin kautta tulin lueskelemaan. Enkä tasan ikinä opi sanomaan "Veera". Se oli Norri kun siihen tutustuin ja pysyy mulle Norrina kunnes poistuu inkarnoituakseen seuraavaan elämäänsä.

    VastaaPoista
  2. Kun on jonkun oppinut tunteen netissä nikillä, niin ei sitä voi enää sen jälkeen kutsua oikeella nimellä. Jenna oli tutustuttaessa nikiltään sopivasti Jenna68, niin sitä pysty vähän mielessään modaan, mutta Miffystä ei tuu Millaa edes väkisin.

    VastaaPoista
  3. Pitää minun yrittää oikaista tapoja, ettei minua pojitella. Erityisesti inhoan, kun joku tulee pojittelemaan kurssilaisteni kuullen. Aika hyvin olen "missiossani" onnistunutkin. Hyvä pointti kuitenkin, että ajatusvirheitä tulee ja se on ihan ok ja näin vain joskus käy. Mutta jollei niihin reagoi mitenkään, niin niitä tulee ja tulee ja tulee...maailman tappiin asti. Ja mitä tulee vanhaan tsättinikkiini, niin harmitti oikein, että hölmöyksissäni otin nikikseni tulevan nimeni silloin. Mutta hyvä, että siitäkin oli jotain hyötyä.

    VastaaPoista
  4. Hyvä tietenkin reagoida niihin virheisiin... Miten ihmiset muuten oppisivat ikinä yhtään mitään? :D Vähän sama kuin lapsikin oppii sanojen oikeat muodot kun korjataan kärsivällisesti. Sitten taas jos hirveällä aggressiolla vaatii oikeaoppista kielenkäyttöä, voi tulla vihaisia vastareaktioita vähän kuin Suomen romaneilla joita jotkut ihan tahallaan sanovat mustalaisiksi varsinkin päin naamaa.

    Pojaksi kutsuminen on kyllä todella häiritsevää, itelläkin siitä kokemusta vaikka olenkin ihan syntymästä asti naaras. Kerran tuli Malmin asemalla kaksi skiniä eka tuijottamaan ja hetken päästä kysymään "anteeks mutta ootko sä tyttö vai poika" (joo tämmöset DD-kupin miestissit tässä). Joskus galtsussa joku teinityttö koitti iskeä mua tituleeraamalla mua "ihku happopääpoika" (ööh wut?) :D Tietenkin vähän eri juttu mulle tollanen mutta pistää kyllä ainakin hetkeksi miettimään, kuinka maskuliininen sitten olenkaan...

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.