Follow by Email

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Tylsää taviselämää vaan

Kun oikeastaan alkaa olemaan jo melkoisesti aikaa omasta ns. prosessista, niin tämä eläminen on tasoittunut jo aika tavalliseksi ja voisi sanoa jopa tylsäksi. Näinhän sen kuuluukin mennä. Ei tässä ole mitään ihmeellistä. Herään aamulla, menen töihin, teen työt, tulen kaupan kautta kotiin ja laitan ruokaa. Ilta menee television ääressä ja koiraa ulkoiluttaessa toisinaan. Ihan tavistouhua tämä on. Sitä jopa joskus kaipaa sitä jännitystä, mitä liittyi aikoinaan tämän trans- asian salailuun. Toisaalta se salailu vei paljon aikaa ja energiaa. Hermotkin saattoivat olla joskus koetuksella. Salailun jälkeen oli ensin jännitystä sen suhteen, miten ihmiset suhtautuvat asiaan. Alkuun ujostutti pukeutua naisten vaatteisiin julkisesti siitäkin huolimatta, että tämä oli virallista ja oli esittää aidot henkkaritkin, jos vaikka Tuimala sattuisi kyseenalaistamaan minuuteni. Tuimalallahan tarkoitan nykyisin siis yleisesti poliisia. Sitten rohkaistuin vähän lisää ja siirryin hameisiin ja mekkoihin, kuten edellisessä kirjoituksessa kerroin. Taas oli hetken jännitystä. Hiusvärit vaihtuivat shokkiväristä toiseen joka kerta lievän kihelmöinnin saattelemana. Nyt on varmaan kaikki väriskaalat kokeiltu, eikä tunnu missään - shokkipunainen tällä hetkellä muuten.

Tavis mikä tavis. En tosin välttämättä kaipaisi niitä myrskyjä, mitä tuohon prosessiin liittyi, mutta kyllä tässä vaan myrskyissä edelleen seilataan. Tämä myrsky tuntuu jopa pahemmalta, kun ei itse ole ruorissa. Tuon rakkaan puolisoni prosessi ja siinä vastaan tulleet hyökyaallot tuntuvat paljon pahemmilta, kuin omat kohtaamani. Kun ei voi tai ei osaa auttaa asioita eteenpäin, niin se tuntuu pahalta. Yritän kuitenkin pitää laidoista kiinni ja saada näin pidettyä tämän pienen paatin kasassa myrskyn keskellä, äyskyröin minkä kerkiän ja vaikka en ruorissa olekaan, niin huutelen ohjeita väliin, minne päin kääntää. Aallot on vain niin korkeat toisinaan, ettei suuntaa näe varsinkaan, kun taivas on pilvien peitossa. Vaikuttaa siltä, että tämä prosessi on tarkoituksellisesti tehty nykyisin entistä hankalammaksi. Osin kyse varmaan itse järjestelmästä, mutta näyttää myös siltä, että osa hoitohenkilöstöstäkin on asenteensa puolesta väärässä paikassa töissä. Lisäksi osa heistä luulee olevansa monialaosaaja, vaikka hädin tuskin osaa omat hommansa. Muutamalle nykyisin mukana olevalle sanoisin, että ei jatkoon ja muutamat aiemmin pois lähteneet nostaisin villillä kortilla takaisin näin joitakin televisio-ohjelmien kilpailutermejä ja -käytäntöjä mukaillen.

Myrsky näyttää jatkuvan, mutta ehkä tuolta jostain pilvenraosta näkyy jo valoakin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.