Follow by Email

torstai 5. toukokuuta 2016

Kuulumisia 2016

Ensin ihan alkuun pahoittelut melko harvasta kirjoittelutahdista - tai liian tiheästä - miten vaan.

Kevät on mennyt siinä missä muutkin keväät. Musiikkia olen tehnyt vähintäänkin samalla tahdilla kuin viimeiset pari vuotta muutenkin. Kaikkea en ole enää julkaissut, kun tuo Mikseri.net on nykyisin mitä on. Vaan se musiikkijutuista.

Kevät on ollut melko kalsea ja tylsä. Mitään suurta ja mullistavaa ei ole tapahtunut. Elokuvateatterimme on tuolla alakerrassa ollut kovassa käytössä, kun ei muutakaan jännää ole ollut oikein. Kesällä jossain vaiheessa mennään ehkä vajaaksi viikoksi Lontooseen. Meidän piti viisi vuotta sitten mennä Lontoossa käymään eli meno-paluu Lontooseen. Vaan siinä kävi silloin niin, että hankimme menolipun Lohjalle - täällä olemme yhä. Voi olla, että jää vieläkin tuo matka haaveeksi.

Niin, elämä on tasoittunut niin, että oloonsa on tottunut. Tällainen identiteetin melko suuri muutos on alkuun monessa tilanteessa aika haastava. Arjen tilanteet työelämässä ja kaikessa kanssakäymisessä ihmisten kanssa olivat alkuun hurjan jännittäviä tilanteita. Vaan ei ole enää. Kaikkeen tottuu. Onkin tavallaan aika tylsää, että olen jo niin tottunut ja turtunut tähän olotilaani. Ei, en kadu, siitä ei ole kyse. Koko prosessi sukupuolenkorjauksineen on ollut oikea ratkaisu minulle. Jos jotain katuisin, niin se on se, että odotin liian kauan. Mutta niin tai näin, nyt elämä sujuu kuin tämä olisi aina ollutkin näin eikä koskaan aikaisemmin niin. Elän siis niin tylsää taviselämää, ettei tässä ole paljon kertomisia kenellekään.

Kirjoittelen varmaan taas, kun on jotain kerrottavaa - ehkä Lontoosta jää jotain kerrottavaa - tai minne nyt sitten tie viekään.

Hauskaa kevättä!